Kolmen kimpasta väitöskirjan tehnyt asiantuntija kertoo parhaat vinkkinsä kimppakivaan
Tohtori Ryan Scoats on todellinen kolmen kimpan asiantuntija, sillä kimppakiva on hänen väitöskirjansa aihe.
– Harrastettuani itse kolmen kimppaa aloin miettiä, kuinka muut ihmiset kokevat sen. Ryhdyin etsimään kirjallisuutta, mutta en löytänyt juuri mitään, tohtori kertoo väitöskirjansa alkusysäyksestä.
Tohtori Scoats kertoo nyt vinkkejään kolmen kimpan harrastamiseen.
Scoatsin mukaan parilla, joka haluaa kokeilla kolmen kimppaa, on useita keinoja kolmannen henkilön löytämiseen.
– Joillekin ihmisille se tapahtuu luonnollisesti. Joku tekee spontaanin huomautuksen ja se johtaa kolmen kimppaan. Toiset ihmiset keskustelevat ja pohtivat asiaa etukäteen. Joskus parit käyttävät deittisovellusta tai nettisivuja kumppaneiden etsimiseen, Scoats kertoo.
Scoatsin mukaan avoimuus suhteessa on tärkeää, jos pari aikoo kokeilla kolmen kimppaa. Hänen mukaansa kannattaa keskustella asiasta etukäteen.
– Puhumalla etukäteen siitä, mikä sinulle on miellyttävää ja mikä ei, ja mitä kolmen kimpan harrastaminen merkitsee suhteellenne – sekä parisuhteellenne että suhteellenne kolmannen henkilön kanssa – voitte ennakoida ja välttää ongelmat, Scoats toteaa.
Joskus pariskunnan toinen osapuoli on kiinnostuneempi kimppakivasta kuin toinen. Scoatsin mukaan kolmen kimppa ei kuitenkaan ole välttämättä huono idea, vaikka toinen parista olisikin innokkaampi.
– Ei ole ongelma, jos toinen haluaa sitä enemmän kuin toinen, mutta totta kai molempien on haluttava sitä, Scoats neuvoo.
Scoatsin mukaan tärkeä kysymys on, pitäisikö kolmannen osapuolen olla vieras vai tuttu.
– Vieraan henkilön kanssa on se lisäetu, ettei häntä tarvitse tavata uudelleen, jos asiat eivät suju hyvin. Mutta kuinka nopeasti voitte löytää yhteyden tämän henkilön kanssa? Se on verrattavissa eroon yhden yön jutun ja ystävän kanssa harrastetun seksin välillä. Jos kolmas osapuoli ei ole vieras, teidän on oltava varmoja, että jos eteen tulee ongelmia, voitte käsitellä ne, Scoats kertoo.
Kolmen kimpan jälkipyykistä Scoats toteaa, että eri ihmisillä on eri käytäntöjä.
– Jotkut haluavat pitää asian omana tietonaan, toiset taas eivät. Tärkeää on olla selvillä odotuksista, Scoats toteaa.
Entä sen päättäminen, millainen kokoonpano kolmen kimpassa on? Kaksi naista ja yksi mies on tyypillisin kokoonpano, ja Scoats kertoo, että siihen on selkeä syy:
– Yleisesti ottaen naiset leimautuvat vähemmän seksin harrastamisesta saman sukupuolen edustajan kanssa.
Scoatsin mukaan kahden miehen ja yhden naisen väliseen kolmen kimppaan liittyvä häpeä on kuitenkin vähenemässä, kun miehistä on tullut vähemmän homofobisia.
Scoats muistuttaa, että on myös tärkeää tiedostaa, että kolmen kimpassa yksi osapuolista saattaa helposti tuntea jäävänsä ulkopuoliseksi.
– Niin houkuttelevaa kuin se onkin, välttäkää antamasta kaikkea huomiotanne uudelle henkilölle. Jakakaa huomionne tasaisesti, niin että samalla kun harrastat seksiä uuden henkilön kanssa, teet sitä myös kumppanisi kanssa, Scoats opastaa.
Scoats kertoo, että joillain pareilla on sääntöjä sen suhteen, mitä kolmannen henkilön kanssa voi tehdä kimppakivan aikana. Osa pareista esimerkiksi sopii, ettei uuden henkilön kanssa harrasteta yhdyntää.
– Parit voivat tuntea, että rajoittamalla käytöstään he säilyttävät suhteensa erityisyyden.
Scoats neuvoo puhumaan asioista ja varmistamaan, että pariskunnan molemmat osapuolet tietävät, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.
– Miettikää myös jälkipyykkiä ja muitakin, kuin asian seksuaalisia puolia, tohtori toteaa.
Lähde: Metro UK
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!