Eevi Teittinen avoimena haastavasta vauva-arjesta – ”Vaikeinta on ollut yksinäisyys ja kaikesta selviytyminen”
Somevaikuttaja Eevi Teittisen ja Teemu Packalénin esikoinen syntyi 1. marraskuuta. Nyt Eevi julkaisi Instagram-tilillään suloisen kuvan perheen pienokaisesta ja avautui rehellisesti siitä miten rankalta uusi arki vauvan kanssa on tuntunut.
– Vaikka ollaankin mielettömän kiitollisia siitä, että meillä on kaikki hyvin ja päästiin viikon jälkeen Keskolasta kotiin, on uuteen arkeen hyppääminen ollut raskasta. Kaikki on päässyt yllättämään. Uusi arki on valuttanut kyyneleitä enemmän mitä mikään ikinä, mutta silti jokaisessa päivässä on kiitollisuuden ja ihmeen hetkiä, Eevi kirjoittaa.
– Keskoslapsen kanssa on omanlaisensa rumba ja haasteet, mutta joka viikko mennään sisupussin kanssa eteenpäin. Se on kyllä todella palkitsevaa.
Äitiyden myötä myös Eevin oma identiteetti on mennyt uusiksi ja omien tunteiden käsittely on tuntunut haastavalta.
– Suurin ja vaikein tunne on ollut yksinäisyys ja selviytyminen kaikesta. Toki Teemu on aina kotona kun ehtii, mutta keskosen kanssa yksin kotiin jääminen oli pelottavaa ja toki myös raskasta. Eristäytyminen on ollut mulle kaikkein ahdistavinta ja voimavaroja ei tunnu saavan mistään lisää.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Eevi myöntää, että äitiys ja vauva-arki on ollut kaikkea muuta kuin mitä hän kuvitteli sen olevan. Hän kannustaakin kaikkia puhumaan asioista aidon rehellisesti.
– Sosiaalisessa mediassa harvoin näkee tämänkään asian totuutta, saatikka kuule sanoja todellisuudesta. Mun mielestä niitä olisi hyvä tuoda esiin, koska vanhemmuus itsessään tuo jo riittävästi paineita, haasteita ja riittämättömyyttä.
– Me voidaan olla myös toistemme tukena. Se helpottaa kun tietää, että ei ole yksin ja tämäkin hulluus on jollekin normaalia.
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Martina Aitolehdeltä paljastus Stefan Thermanin raha-asioista: ”Sil ei ollu oikeesti mitään”
- Prinsessa Catherinen tilanteessa merkittävä käänne – kova päätös tulevaisuudesta
- Meghan Marklen isältä yllätyspäätös
- Chachi Hildén myöntää: ”On ollut vaikeaa”
- Tältä näyttää prinssi Harryn poika – kuin ilmetty isänsä
- Janni Hussin räväkkä uusi ulkonäkö hämmentää – ”Tutut kävelee ohi kun ei tunnista”
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaiden pelien toinen kattaus!
- Herttuatar Meghan teki kiusallisen mokan – todisteet tallentuivat videolle
- Michael Schumacherin perheeltä hieno uutinen
- Bess muutti radikaalisti ulkonäköään – katso kuvat!
- Chachi Hildén myöntää: ”On ollut vaikeaa”
- Janni Hussin räväkkä uusi ulkonäkö hämmentää – ”Tutut kävelee ohi kun ei tunnista”
- Herttuatar Meghan teki kiusallisen mokan – todisteet tallentuivat videolle
- Michael Schumacherin perheeltä hieno uutinen
- Bess muutti radikaalisti ulkonäköään – katso kuvat!
- Tältä näyttää prinssi Harryn poika – kuin ilmetty isänsä
- Meghan Marklen isältä yllätyspäätös
- Iida Vainion tuoreet perhekuvat keräävät ihastusta somessa – ”Oot todella kaunis”
- Tämä asia sai Tuulia Pitkäsen eroamaan Sanna Marinin yrityksestä
- Herttuatar Meghan teki näyttävän paluun someen – faneilta heti kritiikkiä