7 todellista syytä, miksi nainen pettää
Miestään pettävä nainen voi keksiä toiminnalleen monenlaisia tekosyitä, mutta on myös olemassa todellisia syitä, joita hän ei halua tunnustaa muille eikä kenties edes itselleen.
On sitten kyseessä humalatila tai sopiva tilaisuus, pettäjä tekee aina itse päätöksen pettää. Alla seitsemän todellista syytä, miksi nainen pettää.
1. Huono itsetunto
Yksi syy naisen pettämiseen on, että hänen itsetuntonsa on niin heikko, että yksi ihminen ei riitä sen pönkittämiseen. Pettämissuhde saa hänet tuntemaan itsensä seksikkääksi ja halutuksi, koska sisimmässään hän ei koe olevansa kumpaakaan.
2. Tylsistyminen
Hän voi olla tylsistynyt elämäänsä ja tuntea sisäistä levottomuutta. Hän on tyytymätön töissä sekä väsynyt äitiyteen ja vanhenemiseen, tai väsynyt opiskelun jälkeiseen elämäänsä. Sisäinen tyhjyyden tunne saa tekemään huonoja valintoja. Tämä ei tietenkään oikeuta pettämistä, vaan se on yksi niistä vaikuttimista, mitkä johtavat pettämiseen ja sen myötä tuleviin lisävaikeuksiin.
3. Romanssi
Naiset janoavat romanssia. No, ehkä ei aivan jokainen nainen koko maailmassa, mutta hyvin hyvin monet. Jos suhteessa ei ole enää romanssia, kiihkoa ja jännitystä, nainen voi hakea sitä sieltä mistä hän sitä saa, eli toiselta mieheltä.
4. Huomion suuntaaminen pois ”huonosta” puolisosta
Tämä pätee myös miehiin. Jos yksi henkilö suhteessa käyttää huumeita tai juo, puoliso pakenee tilanteesta pettämisen kautta. Jos puoliso pettää huonoa kumppania, hän voi samalla etsiä parempaa vaihtoehtoa.
5. Riippuvuus
Riippuvuus voi liittyä käyttäytymiseen, päihteisiin, seksiin, shoppailuun, uhkapeleihin tai johonkin muuhun. Jos naisessa on merkkejä impulsiivisuudesta, se voi johtua mielenterveydellisestä syystä.
6. Keski-iän kriisi tai hormonaalinen vajaus
Naisella voi olla meneillään keski-iän kriisi. Miehet eivät ole ainoita, jotka alkavat panikoida keski-iässä vanhenemisesta, sillä sama tapahtuu myös naisille. Vaihtoehtoisesti hän voi tuntea olevansa ”tyhjiin imetty” lasten synnyttämisen ja kasvattamisen jälkeen. Synnytyksen jälkeinen masennus vaikuttaa myös itsetuntoon.
7. Ulkopuolisuuden tunne
Jos suljet hänet asioidesi ulkopuolelle etkä kiinnitä häneen huomiota, tai vetäydyt töihisi tai kodin ulkopuoliseen elämään, hän voi hakea yhteyttä ja intimiteettiä muualta.
Pettämisen syyt eivät ole koskaan täysin yksiselitteisiä. Yleensä pettämisen taustalta löytyy pitkittynyttä kommunikaation puutetta, ongelmia sekä asioita, jotka ajavat naista yhä kauemmas suhteestaan. Useimmiten pettäminen johtuu pettäjän tyytymättömyydestä omaan oloonsa tai itseensä. Hän yrittää täyttää sisällään olevia aukkoja, joihin maagisesti ilmaantuva ”suhde” näyttää tuovan täytettä.
Pettäminen ei kuitenkaan ole koskaan ratkaisu ongelmiin, vaan se johdattaa parin vielä kauemmas ongelmien ratkaisemisesta. Pettämistä tapahtuu, koska monien mielestä on helpompaa etsiä ongelmiin nopeaa ratkaisua sen sijaan, että he ryhtyisivät niiden selvittämistä vaativaan kovaan työhön.
Yhteenvetona voidaan todeta, että pettäminen voi tuntua helpolta ratkaisulta ongelmiin, mutta se vain tekee kaiken vielä vaikeammaksi, joten älä vain lankea kiusaukseen!
Lähde: Popsugar
Kuva: Pixabay
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!