Tältä näyttää Tiina Lymin ja Eero Ahon tytär – luo uraa menestyvänä laulajana
Tunnettujen näyttelijävanhempien tytär, laulaja ja lauluntekijä Ella Lymi esiintyi keskiviikkona Jussi-gaalassa kappaleellaan Seksii, huumeit, rahaa ja autoi, joka on myös Marja Pyykön ohjaaman Vuosisadan häät -elokuvan tunnusbiisi.
Tiina Lymin ja Eero Ahon tytär luo uraa menestyvänä artistina. Ella julkaisi ensisinglensä Mulle käy tammikuussa 2016 ja toinen single Poikii julkaistiin saman vuoden elokuussa. Se striimasi kultaa.
– Toivon, että olisin artistina vahva nainen, jolla olisi asennetta. Vähän niinkuin Paula Vesala, siinä olisi jotain munaa, Ella kertoi Yle:lle vuonna 2016.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Lyhyen tauon jälkeen Ella palasi musiikin pariin tänä vuonna kappaleillaan Mua Sattuu sekä Seksii, huumeit, rahaa ja autoi. Hänellä on levytyssopimus Kaiku Entertainment -levy-yhtiön kanssa.
Ella pääsi Teatterikorkeakouluun vuonna 2018 ja opiskelee myös näyttelijäksi. Hän on esiintynyt yhdessä vanhempiensa kanssa elokuvissa Juoksuhaudantie sekä Käsky.
Lue myös:
Jättiyllätys Jussi-gaalan punaisella matolla: Suosikkinäyttelijän raskaus paljstui!
Tässä ovat Jussi-gaalan rohkeimmat pukeutujat – Anu Sinisalolla, 55, illan rohkein kaula-aukko!
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?
- Roope Salminen vaikeasta äitisuhteestaan: ”Emme olleet missään tekemisissä”
- Selviävätkö brittihovin lapsimurhat vihdoin? Kuningas Charlesia painostetaan DNA-testien tekoon
- Erika Vikman julkaisi romanttisen yhteiskuvan salaperäisen lääkärirakkaansa kanssa
- Katso kuva Marika Fingeroosista alasti saunanlauteilla!
- Oho, mikä kaunotar! Johanna Harlin julkaisi näyttävän uimapukukuvan: ”Vesi on elementtini”
- Selviävätkö brittihovin lapsimurhat vihdoin? Kuningas Charlesia painostetaan DNA-testien tekoon
- 10 merkkiä, että kumppanisi on sosiopaatti
- Seiska: Häävieraasta tulikin sulhanen – näin nopeasti Maisa Torpan kohusuhde eteni