Suomen Euroviisuedustaja on Darude – mukana vieraileva solisti
Yle on valinnut Suomen euroviisuedustajaksi vuodelle 2019 Daruden eli muusikko Ville Virtasen, joka on yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä artisteista. Euroviisuissa mukana on myös vieraileva solisti Sebastian Rejman.
Daruden tähdittämä UMK19-tapahtuma järjestetään tänä vuonna Turun Logomossa lauantaina 2. maaliskuuta. Suorana Ylellä lähetettävässä tapahtumassa Darude esittää kolme kappaletta ”näyttävän lavashow’n kera”, joista katsojat ja kansainväliset raadit äänestävät parhaimman toukokuussa Tel Avivissa järjestettäviin Euroviisuihin. Tapahtuman juontavat Krista Siegfrids, Christoffer Strandberg ja Mikko Silvennoinen.
Palkittu DJ ja ympäri maailmaa aktiivisesti noin 70 keikan vuositahdilla keikkaileva Darude oli otettu kutsusta.
– Tämä on minulle haasteena aivan huikean iso monessa mielessä. Kun minua pyydettiin mukaan, se pelotti, mutta en millään voinut sanoa ei. On kunnia päästä kokemaan tämä ainutlaatuinen tapahtuma. Minulla on vain positiivisia odotuksia koko hommasta, Darude sanoo.
– Olemme todella innoissamme, että yksi Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti tunnetuimmista artisteista otti haasteen vastaan ja edustaa Suomea Euroviisuissa. DJ-artisteja ei viisulavalla varsinaisesti ole aiemmin nähty, Uuden Musiikin Kilpailun tuottaja Anssi Autio sanoo.
Darude haluaa tuoda euroviisulavalle festari- ja klubikeikoiltaan fiiliksiä ja visuaalisuutta, jotka jäävät jokaiselle tv-katsojalle mieleen.
Tämän vuoden Uuden Musiikin Kilpailun kappaleet julkaistaan kolmena peräkkäisenä perjantaina 8., 15. ja 22. helmikuuta. UMK-kappaleensa Darude esittää yhdessä vierailevan solistin, Sebastian Rejmanin, kanssa. Rejman tunnetaan yhtyeestä The Giant Leap. Kaikki kolme kappaletta esitetään näyttävän lavashow’n kera Turun Logomossa UMK19: Darude -tapahtumassa, jonne myös yleisöllä on mahdollisuus päästä kannustamaan suosikkikappalettaan. Euroviisuissa kuultavan kappaleen äänestävät katsojat ja kansainvälinen raati, ja valinta tehdään UMK19-tapahtumassa Logomossa.
Suomi ottaa uudenlaisen riskin esityksellä, jossa laulaja ei olekaan esityksen päähahmo. Nähtäväksi jää, miten tällainen yhtälö tulee toimimaan Euroviisuissa.
Tapahtuma:
UMK19: Darude
La 2.3.2019 Logomo, Turku
Ovet klo 18.30, show klo 21
Liput:
Myyntiin pe 1.2.2019 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 22,50 / 35 / 49 euroa Lippupisteestä ja osoitteesta livenation.fi
Junaliput: vr.fi/viisujuna.
Kuvat: Anton Sucksdorff
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee

- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista