Mute! Ruotsista, rakkaudella
Josefin ja Vicktoria
”Kaksi kuvankaunista tyttöä” olisi bändikonseptina vielä muutama vuosi sitten voinut viedä pitkälle. Tänä päivänä samoilta tytöiltä kaivataan enemmän: Kuvan takaa ihmiset, persoonat, ammattitaito – sekä vähintäänkin lumoavat äänet. Ja jonkun tuomaan heidät esiin.
Elektronisen tanssimusiikin saralla länsinaapurimme Ruotsi on ollut merkittävin tuottajamaa diskon syntysijoilta asti. Abban noususta, 90-luvun Max Martinin kautta – hänen tehdessään musiikkia artisteille, kuten Backstreet Boys, Britney Spears, NSYNC ja Pink.
Jonas Wesslander istuu tukholmalaisessa studiossaan, ja katsoo näytöllä liikkuvia palkkeja. Hän on uuden projektinsa Mute! kimpussa. Jonas tuntee hyvin Suomen. Hän on bändinsä Basic Element kanssa tehnyt kotimaassamme satoja keikkoja, siinä ohella kun hän nostaa uusia artisteja esiin. Pitkäaikaisen työkaverinsa Tomas Kollderin kanssa he löysivät ”Kaksi kuvankaunista tyttöä” uudelleen. DJ-dekkien takaa. Ruotsinlaivalta. Mute! oli syntynyt.
Tähdentekijät
Wesslander ja Kollder perustivat ruotsalaisen Rockwell Musicin lähes 20 alalla vietetyn vuoden jälkeen. Siellä kaiken sen tuotantotyön, levy-yhtiö- ja manageritoiminnan ohella he – no niin – metsästävät lahjakkuuksia.
Ovat siis niitä taustalla yökerhossa hiipiviä agentteja, jotka nappaavat tuntemattomat meikäläiset normaalit kuolevaiset ylös tähtiin, nauttimaan shampanjaa ja istumaan limossa, vain koska olemme lahjakkaita. Vai oliko se ihan juuri näin?
– Jokin heissä pysäytti. He ovat nuoria, herpaantumattomia ja suhtautuvat todella intohimolla musiikkiin ja esiintymiseen. Heillä erityinen aura ja persoonallisuus, jota on vaikea löytää. Kun nämä kaksi nuorta tyttöä kävelevät huoneeseen, he vangitsevat huomion. Se nostaa mahdollisuuksia breikata alalla.
Mute! on Rockwellin viimeisin löytö. Jonas kertoo, että kaikki alkaa lahjakkuudesta, mutta lopputulos on monen tekijän summa. Tarina Mute!:n löytymisen takana on oma tarinansa vailla vertaansa.
– Se oli itse asiassa onnekas yhteensattuma. Meidät (Basic Element) oli viime hetkellä kutsuttu ruotsinlaivalle keikalle. Vedimme risteilyn yössä keikan, jonka jälkeen päätin rentoutua yökerhossa olutta siemaillen. Tuntui että yökethon DJ:t jotka esiintyivät meidän jälkeemme, tekivät jotain erityistä. Keikka tuntui poikkeuksellisen energiseltä, ja iloiselta ja nämä kaksi tyttöä dekkien takana olivat jatkuvassa yhteydessä yleisöön. Heidän keikkansa jälkeen kävin juttusilla, kehuin settiä, ja asia jäi siihen.
Nousevat kyvyt
Menestyksen tiellä usein monen asian on loksahdettava kohdalleen, ja niin tässäkin tapauksessa, kertoo Jonaksen yhtiökumppani Tomas. Sanonnalla ”oikeaan aikaan oikeassa paikassa” on tässäkin sopassa oma osansa.
– Olimme työskennelleet uuden projektin kanssa jo jonkin aikaa, laittaneet palasia yhteen uuteen mielenkiintoiseen tanssiprojektiin, jossa olisi vaikutteita aikaisemmista tuotannoista, mm Basic Elementistä, ja sekoittaen tuoreita ja uusia elementtejä tähän päivään.
– Kun Jonas tuli takaisin risteilykeikalta ja kertoi nähneensä kaksi kiinnostavaa naisesiintyjää, päätimme katsoa kortin. Selvitimme keitä he ovat, soitimme tytöille, ja kysyimme, olisivatko he kiinnostuneita työskentelemään kanssamme. He osoittautuivat täydelliseksi projektiin! Kutsuimme heidät studioomme, ja aloitimme työt.
”Kaksi kuvankaunista tyttöä” kulkivat Göteborgista studioon, joka sijaitsee Tukholmassa, joten työmatkaa kertyi lähes 500 kilometriä, kertoo Jonas.
– Tänä päivänä he kulkevat tuon reitin viikoittain. Kotonaan he tekevät läppäreillään Logic-tuotantosoftalla luonnoksia biiseistä, ja esittelevät ideat. Yhdessä teemme heidän pohjistaan ja omalla kokemuksellamme lopputuloksen.
Sopimuksen allekirjoitus oli todella nopea prosessi.
– Kun sitä vähiten odottaa, lahjakkuus onkin yhtäkkiä edessäsi. Nimi ”Mute!” syntyi melko luonnollisesti. Tytöt itse ovat kaikkea muuta kuin hiljaisia (Mute = vaientaa), joten nimi tuntui sopivalta heille ristiriitaisuudellaan.
Rumpuja ja melodioita
Jonas ja Tomas saavat lukijan ajattelemaan että jokainen meistä voisi nousta tähtiin – kunhan taustat ovat kunnossa. Tässä tapauksessa heitä, näitä kahta, ruotsinlaivalta löydettyä nais-DJ:tä, yhdistää rakkaus elektroniseen tanssimusiikkiin.
– Meillä ei ole erityistä genreä, josta vaikutteemme nousisivat.
Mute!:n Josefin ja Vicktoria puhuvat yhdessä ja erikseen, energisesti hymyillen ja suloisesti toistensa päälle.
– Kuuntelemme erilaisia musiikkityylejä ja etsimme erilaisia biittejä tai melodioita joista pidämme. Instrumentaalimusiikki jossa on paljon rumpuja, voi olla todella innostavaa ja voimakasta.
– Kesällä 2008 aloitimme DJ-koulussa. Halusimme koittaa jotain uutta, ja se vaikutti hauskalta kesäloman tekemiseltä. Kurssi kesti kaksi viikkoa, ja kun se päättyi, halusimme jatkaa soittamista. Halusimme jatkaa duona, joten kun toinen soittaa levyjä, toinen tanssii, ajattelimme että näin saamme paremman shown aikaan.
– Aloimme kiertää DJ-keikoilla, aivan aluksi nimillä ”Nordin & Weglin”, jotka ovat sukunimemme. Emme keksineet mitään parempaa siinä kohtaa!
No niin kävi, että kaksikko löydettiin ruotsinlaivalta, DJ-keikalta kohti tähtiä, ja yhtäkkiä huomasivat matkaavansa kodin ja studion väliä.
– Saimme lukion viimein päätökseen tänä keväänä, joten nyt meillä on enemmän aikaa keskittyä intohimoomme, musiikkiin.
– Emme koskaan ole etsineet timantteja tai mitään. Haluamme vain soittaa ja tuottaa musiikkia, koska se on intohimomme elämässä. Siinä kaikki.
Nyt, tänä vuonna ”Mute!” esiintyy meille tutun, saksalaisen Scooterin lämppärinä Suomessa kolmessa hallitapahtumassa. Lavalla on varmasti enemmän tilaa, kuin siinä laivassa, minne he muutama kuukausi sitten pystyttivät DJ-dekkinsä. Mutta se tärkein on kysymättä tältä kauniilta ruotsalaisduolta. Mitä suomalaisten miesten pitäisi tehdä, jotta ruotsinlaivalla kävisi parempi flaksi?
– Nauti alkoholia hitaasti, jotta voit bailata kauemmin. Ruotsalaiset tytöt tykkäävät olla ylhäällä koko yön ja tanssia auringonnousuun!
Pitkäjänteisyyttä ja uskoa
Matkataanpa vielä Tukholmaan, kykyjen etsijöidemme juttusille. Mute! on siis matkalla tähtiin. Heillähän on nuo levysoittimet ja ulkonäkö ja kaikkea. Mutta mikä on se tie, jolla me tavalliset kadun tallaajat pääsemme samalle tielle?
– Kovalla työllä ja intohimolla.
Tomas neuvoo, että jos tähtäät musiikki- ja viihdealalle, sinun täytyy pystyä ottamaan vastaan paljon pettymyksiä.
– Jopa sen jälkeen kun olet tehnyt pitkään ja raskaasti töitä projektisi kanssa, johon uskot, ja jonka varaan olet rakentanut odotuksesi – sinun pitää olla valmistautunut ottamaan vastaan iskuja.
– Ja nousta jälleen ylös.
Jonas pitää tauon, yhtyy Tomaksen sanoihin, ja jakaa oman kokemuksensa tunnetilan tärkeydestä.
– On tärkeä pitää positiivinen vire yllä. Pitää rakkaus musiikkiin ja nauttia työstään. Se on välttämätöntä musiikkialalla. Kärsivällisyys on hyve. Taiteellinen prosessi omien puoliensa löytämiseksi, joiden kanssa työskennellä, voi toisinaan viedä aikaa.
Kuvat © Roger Sundberg Photography – Zolex Media
Mute! on tuore ruotsalainen duo, jonka ensimmäinen singlejulkaisu ”One Love” sai 10 päivässä 48 000 kuuntelukertaa Spotifayssa. Heidän kappaleensa ”One Love” voit kuunnella täältä: http://www.mutemusic.se
Mute! löytyy mm. näistä osoitteista:
www.mutemusic.se
www.rockwellmusic.se
iTunes https://itunes.apple.com/se/album/one-love-single/id669443744
Instagram http://instagram.com/muteofficial#
Twitterhttps://twitter.com/MuteOfficial_
Facebook https://www.facebook.com/Mutemusicofficial
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”