
David Guetta ja Migos Weekend Festivalille
Megatähti David Guetta ja maailman suosituin räp-ryhmä Migos on kiinnitetty Weekend Festivalille, joka järjestetään Helsingissä elokuussa.
Loppuunmyydyllä Weekend Festivalilla kolme vuotta sitten viimeksi Helsingissä esiintynyt ranskalainen DJ-huippu ja musiikin todellinen megatähti David Guetta palaa Weekend Festivalille tulevana kesänä. Nyt jo seitsemättä kertaa järjestettävä tapahtuma kasvaa tänä vuonna kolmipäiväiseksi, ja Hietaniemen uimarannalle odotetaan 17.-19. elokuuta yhteensä noin 100 000 festarivierasta.
Muita nyt julkistettavia artisteja ovat ”Bad and Boujee” -kappaleellaan suursuosioon noussut maailman suosituin räp-ryhmä, yhdysvaltalainen Migos, hollantilainen future house -guru Oliver Heldens, Weekend Festivalin äänestyksien kestosuosikki Showtek sekä huikean viraali-ilmiön viime vuoden lopulla synnyttänyt räppäri Big Shaq.
Weekend Festivalin ensi kesän artistikattauksessa nähdään myös kovassa nosteessa olevat urbaanin musiikin nimet Ski Mask The Slumb God ja Suomeen pitkään toivottu englantilainen naisräppäri ja laulaja Stefflon Don.
Weekend Festival on aina yllättänyt yleisöään myös tuoreilla elektronisen musiikin nimillä, ja näistä ensimmäisenä julkaistaan Slushii, joka yhdistelee musiikissaan useita eri tanssimusiikin tyylilajeja. Kotimaisista artisteista festivaalilla nähdään nyt ensimmäisenä julkistettava JVG. Seuraavat artistit julkistetaan maanantaina 5. helmikuuta.
Weekend Festivalissa otetaan käyttöön ensimmäistä kertaa Suomessa muualla maailmassa jo hyväksi todettu rahaton maksujärjestelmä. Kyseessä on teknisesti edistynyt ja lukuisilla muilla megafestivaaleilla hyväksi todettu järjestelmä, jossa rahaa ladataan etukäteen rannekkeelle.
– Uuden järjestelmän avulla voimme nopeuttaa asiointia sekä taata turvallisen keino maksujen tekemiseen. Pystymme myös nopeuttamaan jonotusaikoja huimasti sekä parantamaan yleistä palvelun tasoa oppimalla asiakkaiden tarpeista, kertoo festivaalipromoottori Sami Vepsäläinen.
Neljä lavaa ja mittavat puitteet tekevät tulevan kesän Weekend Festivalista massiivisemman kuin koskaan aiemmin. Lisäksi Hietaniemen puisto- ja rantamiljööseen rakennetaan valoilla ja dekoraatioilla visuaalisesti täysin uudenlainen festivaalikokemus, jollaista Suomessa ei ole aiemmin nähty. Weekend Festival aikoo luoda Hietaniemen rantaympäristöön satumaisen ja näyttävän tunnelman, jolla koko alue saadaan heräämään henkiin täysin uudella tavalla.
Weekend Festivalista on tulossa edellisvuosien tapaan jättisuosittu. Ensimmäiset tuhannet Weekend Blind -liput myytiin loppuun tammikuun alussa, ja seuraavaksi käynnistyy lippujen ennakkomyynti 31. tammikuuta. Ennakkomyyntiin voi rekisteröityä osoitteessa www.wkdn.fi.
Helsingin lisäksi järjestetään tänä vuonna Baltic Weekend Festival Viron Pärnussa.
Katso alta viimevuotisen Weekend Festivalin virallinen After Movie.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”