Arttu Wiskarille platinaa
[jwplayer]http://www.youtube.com/watch?v=nXemDBfP4Js[/jwplayer]
Kesäkuussa julkaistu debyyttialbumi nosti artistin suureen suosioon sekä levy- että keikkarintamalla.
Syksyn puhutuimpiin artisteihin lukeutuva Arttu Wiskari on saavuttanut nimikkoalbumillaan platinaa. Mökkitie ja Tuntematon potilas –kappaleista tutuksi tullut Wiskari hallitsi pitkään sekä radio- että albumilistaa. Wiskarin keikat ovat olleet jatkuvasti loppuunmyytyjä ja keikkakalenteri on täynnä myös pitkälle ensi vuoteen. Wiskarin videoita on katseltu netissä jo yli 5 miljoonaa kertaa.
– Aivan järkyttävän hieno uutinen tähän päivään. En olisi koskaan uskonut, että debyyttialbumilla saavutettaisiin näinkin kova lukema. Todella iso kumarrus kaikille levyn ostaneille. Tästä saadaan paljon virtaa taas keikoille ja studioon, Arttu sanoo.
Arttu julkaisi elokuussa Sorateiden sankarit –nimisestä kappaleesta videon, jonka ralliaiheista tarinaa tähditti Kimi Räikkönen. Arttu innostui myös itse ajamaan rallia tänä syksynä ja osallistui biisintekijäparinsa Janne Rintalan kanssa Pohjanmaa-ralliin lokakuun 22. päivä. Aiheesta kuvattiin dokumentti, joka nähdään televisiosta myöhemmin tänä vuonna. Seuraavan kerran Arttu esiintyy tv:ssä Ylen Nenäpäivässä 4.11.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Beckhamin perhekriisi syvenee – karut paljastukset vuotivat julkisuuteen
- Iida ja Archie ottivat yhteen – ”Sä aina laittelet viestejä kaikille muijille!”
- Sanni ja Shirly: Suhteen tilasta vihdoin uutta tietoa
- Podcast väittää: Mikko Koivusta liikkeellä jättiuutinen
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat uudet pelit ovat vanhoja!
- Renny ja Johanna Harlin tekivät poikkeuksellisen ratkaisun – ei lapsia
- Iida Vainio repäisi – juhli ökyravintolassa
- Martina Aitolehdeltä vakava ulostulo somessa
- Erna Husko viihtyi kauramiljonäärin kannabisbileissä – katso kuvat!
- Joel Harkimo: Romahdus