17-vuotias Billie Eilish on vuoden suurin musiikki-ilmiö – kuuntele uusi kappale!
Billie Eilishin maaliskuussa päivänvalon nähnyt debyyttilevy When We All Fall Asleep, Where Do We Go? on ylittänyt Suomessa tuplaplatinarajan ja ”bad guy” -single on myynyt nelinkertaista platinaa.
17-vuotias yhdysvaltalainen pop-ilmiö Billie Eilish on julkaissut uuden singlen ”everything i wanted”. Artisti on tehnyt hypnoottisen kauniin kappaleen tuttuun tapaan kahdestaan veljensä, tuottajansa ja ainoan yhteistyökumppaninsa FINNEASin kanssa. Kotistudiolla ja tien päällä tehty kappale on kunnianosoitus kaksikon sisaruussuhteelle.
– Kirjoitimme tämän kappaleen veljeni kanssa toisistamme. Huolimatta siitä, mitä tapahtuu, me olemme aina olleet ja tulemme olemaan toistemme tukena tekemässä kaikesta parempaa, Billie kertoo.
Billie Eilish julkaisi maaliskuun lopussa mullistavan debyyttilevynsä, joka nousi albumilistan ykköseksi muun muassa Yhdysvalloissa, Suomessa, Iso-Britanniassa ja Ruotsissa. Albumia on kuunneltu Suomessa jo yli tuplaplatinarajan rikkovat 50 miljoonaa kertaa. Levyn kanssa samanaikaisesti ilmestynyttä ”bad guy” -singleä on puolestaan kuunneltu alle kahdeksan kuukauden aikana yli nelinkertaiseen platinaan oikeuttavat 16 miljoonaa kertaa. YouTubessa kapaleen musiikkivideota on katsottu uskomattomat yli 630 miljoonaa kertaa. ”bad guy” nousi myös suomalaisradioiden 10. soitetuimmaksi kappaleeksi. Billie Eilishin koko tuotantoa on kuunneltu Suomessa 95 miljoonaa kertaa.
Vuonna 2001 syntynyt Billie Eilish on ensimmäinen tällä vuosituhannella syntynyt artisti, joka on saavuttanut Yhdysvalloissa listaykkösen sekä single- että albumilistalla. Eilishin albumi on vuosikymmenen myydyin debyyttialbumi Pohjois-Amerikassa ja yhteensä artistin tuotantoa on kuunneltu maailmanlaajuisesti yli 24 miljardia kertaa.
Billie Eilish nousi viraali-ilmiöksi vuonna 2015 Soundcloudiin lataamalla debyyttikappaleellaan ”ocean eyes”. Biisi herätti nopeasti levy-yhtiöiden kiinnostuksen ja Eilish sai levytyssopimuksen Interscope Recordsin kanssa yhteistyössä olevalle Darkroomille ollessaan vasta 14-vuotias. Artisti julkaisi ensimmäisen EP:nsä ”don’t smile at me” elokuussa 2017. Lyhyessä ajassa tyyli-ikoniksi ja -idoliksi nousseen Eilishin Instagram-seuraajien määrä on kasvanut kahdessa vuodessa 250 000 ihmisestä 42 miljoonaan seuraajaan.
Uutta kappaletta ”everything i wanted” kuunneltiin pelkästään YouTubessa ensimmäisten 7 tunnin aikana yli 2 miljoonaa kertaa. Tsekkaa biisi alta!
Lähde ja kuva: Universal Music
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!