Ensi viikko on sipuliviikko! Kokeile näitä kolmea suussa sulavan hyvää reseptiä
Kun ruokaan halutaan täyteläistä makua, siihen silputaan sipulia. Sipuli kestää pitkää hauduttamista, se toimii pikaisesti kypsennettävissä ruuissa ja aivan raakanakin sipulia syödään. Jokaiseen tarkoitukseen löytyy sipuliperheestä osuvin valinta.
Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että sipulit ovat terveellisiä. Sipuleita on tutustuttavaksi monenlaisia, Suomessa viljeltyinä toista kymmentä erilaista. Viikko 4 on nimetty Sipuliviikoksi (21.–27.1.2019).
Sipuli sopii moneen
Suomalaiseen ruokakulttuuriin sipuli on kuulunut vuosisatojen ajan. Sitä on viljelty jo viikinkiaikaan, 800–1000-luvuilla. Sipulia on totuttu käyttämään niin kala- kuin liharuokiinkin, kasvisten kanssa, kastikkeisiin ja marinadeihin. Sipulipihvit, sipulikeitto, sipulipiirakka ja blinit sipulin ja mädin kanssa nautittuina saavat veden kielelle. Sipuli tuoksuu ja maistuu niin burgerin välissä, salaatissa, thairuoassa ja kebabeissa.
Maun salaisuus umamissa
Sipulin makuvaikuttajana toimii umami, joka korostaa ruuan makua miellyttävällä, täyteläisellä tavalla. Maku on sipulissa rikkiyhdisteitä sisältävinä, aromaattisina öljyinä. Juuri näitä vapautuu jo pilkkomisvaiheessa jonkin verran, ja ne itkettävät monia. Ruuasta aromaattiset rikkiyhdisteet tekevät maistuvan.
Sipuli sisältää antioksidantteja
Sipuli avaa tukkoista hengitystä ja helpottaa flunssaista oloa. Sipulin tehokkain antioksidantti, kversetiini ehkäisee virusten ja bakteerien hyökkäyksiltä. Lisäksi sipulin suojaravintoaineet ja flavonoidit osana monipuolista ja kasvispainotteista ruokavaliota alentavat kolesterolitasoa, vahvistavat immuunijärjestelmää ja auttavat osaltaan ehkäisemään sydän- ja verisuonitautien ja sydänsairauksien syntymistä.
Marinoituna ja kuullotettuna
Raaka sipuli maistuu kirpeältä ja terävältä. Sipuliviipaleet kannattaa marinoida salaattiin, jolloin sipulin rakenne ja maku pehmenee. Hienonnettuna raaka sipuli toki kuuluu sellaisenaan mätitarjoiluun, mutta jos maku on liian voimakas, sipulisilppu kannattaa huuhdella ja valuttaa siivilässä. Marinoidut punasipuliviipaleet ovat kaunista herkkua. Kreikkalaiseen salaattiin, tomaatti- tai appelsiiniviipaleiden kaveriksi valitaan miedonmakuista sipulia.
Kuullotettuna, voissa rauhallisesti paistettuna kipakkakin sipuli leppyy ja lauhtuu suorastaan makeaksi. Sitä on kätevää lisätä mureketaikinaan, erilaisiin täytteisiin ja muihin ruokiin, joihin sipulin halutaan sulautuvan sointuvasti. Esimerkiksi maksaleikkeen päälle lisättävän kuullotetun sipulin maun voi vielä pyöristää ripauksella sokeria.
Pikapaistettuna ja haudutettuna
Vokkiruokiin riittää, että sipulisuikaleet paistetaan vain pikaisesti. Tavallisen keltaisen sipulin sijaan voi valita purjoa, kevätsipulia tai salaattisipulia. Valkosipuli kuuluu vokkiruokiin usein, samaan tapaan kuin tuore inkivääri tai kurkuma. Keitossa, padoissa, uunivuoissa ja liemissä sipulit hautuvat kuin itsekseen. Sipuli voi olla myös pääraaka-aine, kuten sipulikeitossa.
Sipuli sopii lähes kaikkiin pääruokiin, kun valitaan kelta- tai punasipulia, salotti- tai valkosipulia. Purjo ja salaatti- tai kevätsipuli ovat loistovalintoja muna-, pekoni-, palvikinkku- ja kalaruokiin. Yrteistä varsinkin timjami on hyvä pari sipulille, muista kasviksista etenkin tomaatti ja sienet.
Kokeillut ruokaohjeet:
Sipuliviikon piirakka
1 pkt (400 g) pakastettua ruis-perunataikinaa
Täyte
400 g kelta- ja punasipuleita
2 – 3 rkl voita
1 tl (muscovado)sokeria
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria myllystä
muutama tippa balsamietikkaa
200 (-300) g ranskankermaa
2 dl juustoraastetta (1/4 dl voi olla sinihomejuustomurusia)
¾ tl jauhettua neilikkaa
Pinnalle
1/2 dl juustoraastetta
Ota taikina sulamaan huoneenlämpöön tunniksi. Kuori sipulit ja leikkaa ne vajaan puolen sentin viipaleiksi.
Kuumenna iso paistinpannu ja lisää sille sulamaan voita. Lisää sipulit pannuun ja anna niiden kypsyä ensin viitisen minuuttia kannen alla. Kääntele varoen ja ripota joukkoon sokeri. Jatka paistamista toiset viisi minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Pirskota mausteeksi myös balsamicoa.
Kääntele juustoraaste ranskankermaan ja mausta seos neilikalla. Neilikka on loistomauste sipulille.
Voitele piirakkavuoka ja painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille sormin. Levitä taikinapohjalle ranskankerma-juustoraasteseos. Lisää päälle sipulit. Ripota pintaan vähän juustoraastetta.
Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa alimmalla ritilätasolla noin 35 minuuttia.
Neljän sipulin keitto
(4 henkilölle)
2 isohkoa sipulia
4 salotti- tai ryvässipulia
1 purjo
3 valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä (tai puolet öljyä, puolet voita)
1 rkl vehnäjauhoja
1 l vahvaa liha-, kana- tai kasvislientä
2 kokonaista neilikkaa
1 rkl tuoretta, hienonnettua timjamia
mustapippuria myllystä
suolaa
2 rkl portviiniä tai madeiraa
2 rkl portviiniä tai madeiraa
Kuori, puolita ja viipaloi sipulit. Kuullota sipulit tilavassa, paksupohjaisessa kattilassa kuumassa öljytilkassa läpikuultaviksi ruskistamatta.
Ripota joukkoon jauhot ja kiehauta sekoitellen. Kaada vähin erin koko ajan sekoittaen mukaan neste. Lisää neilikat, timjami ja pippuria.
Hauduta keittoa 40 minuuttia. Mausta portviinillä tai madeiralla ja tarkista maku.
Vinkki:
Voit tarjota lisäksi kuumassa uunissa juustoraasteella kuorrutettuja leipäviipaleita. Nosta ne kuumina keiton pinnalle suoraan lautasille.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
Sipulipannari
(1 annos)
3 kpl puna- tai keltasipulia
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl tuoretta timjamia
1 rkl balsamietikkaa
suolaa
mustapippuria
1 dl juustoraastetta
Taikina
6 dl maitoa
4 kpl munaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl suolaa
0.5 dl pullomargariinia
Sekoita taikinan ainekset keskenään ja anna taikinan turvota puoli tuntia.
Kuori sipulit ja leikkaa ohuiksi renkaiksi tai viipaleiksi. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota sipulit pehmeiksi. Mausta timjamilla, balsamietikalla, suolalla ja mustapippurilla. Anna seoksen hieman jäähtyä.
Kaada taikina voidellulle uunipannulle. Levitä sipuliseos taikinan päälle ja ripottele lopuksi juustoraastetta. Kypsennä pannaria 225-asteisen uunin alatasolla noin 25 minuuttia.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
Reseptit: Pirjo Toikkanen
Kuva: Pixabay
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat