Elokuva-arvio: Goosebumps 2: Haunted Halloween (Blu-ray)
Goosebumps 2: Haunted Halloween alkaa varsin arkisesti. Varhaisteini Sonny (Jeremy Ray Taylor) ja hänen paras kaverinsa Sam (Caleel Harris) painivat ikäisilleen tuttujen ongelmien parissa, niin kuin heidän perheensäkin, kunnes kaverukset menevät hylättyyn kartanoon toivoen löytävänsä sieltä vaikkapa kätketyn aarteen.
Kartanossa on kaikenlaista romua, mutta sieltä löytyy myös salahuone, jossa on lukittu arkku. Pojat avaavat kotona arkun ja ilotulitus alkaa, kun Slappy-käsinukke herää eloon.
Aluksi Slappy vaikuttaa mukavalta ja auttaa Sonnya esimerkiksi selviytymään kiusaajista, mutta koska kyseessä on Slappy, hyvät teot eivät kauaa kestä.
R.L. Stinen Goosebumps-kirjat ovat myyneet satoja miljoonia kappaleita, ja Slappylla on ollut tässä menestyksessä oma osansa. Ensimmäisessä Goosebumps-elokuvassa Slappy oli ilkeänhauskoja vitsejä nakkeleva täystuho, joka yritti ottaa koko kaupungin haltuunsa, eivätkä paholaismaisen nuken päämäärät ole juurikaan muuttuneet toiseen osaan. Jatko-osan nimeksi piti tulla Slappy’s Revenge, mutta se vaihdettiin viime hetkellä julkaisuajankohdan ja juonen teeman mukaisesti Haunted Halloweeniksi. Halloween luokin mielenkiintoisen ympäristön Slappyn touhuille.
Goosebumps 2: Haunted Halloween -elokuvassa Slappy siis pyrkii jälleen valtaamaan kaupungin herättämällä henkiin ensimmäisestä osasta tuttuja hirviöitä sekä uusia tuttavuuksia, muun muassa jättiläismäisen ilmapallohämähäkin ja terävähampaisen nallekarkkiarmeijan.
Tuttuun tapaa ainoa keino vangita Slappy ja muut hirviöt on saada heidät lukittua takaisin kirjaan, mutta tehtävä ei tietenkään ole ollenkaan helppo. Sonny, Sam ja Sonnyn sisko Sarah (Madison Iseman) tarttuvat kuitenkin päättäväisesti toimeen Slappyn kukistamiseksi.
Ensimmäisessä Goosebumps-elokuvassa loisti R.L. Stinea hienosti esittänyt Jack Black, jota ei kuitenkaan jostain syystä näy toisen osan krediiteissä, vaikka hän on mukana elokuvan loppuvaiheessa.
Goosebumps 2: Haunted Halloween ei ole aivan edeltäjänsä vertainen kokonaisuus näyttelijöiden ja juonen osalta, mutta se ei silti tarkoita, että se olisi huono elokuva, varsinkaan kohderyhmänsä eli teinien ja varhaisteinien näkökulmasta. Elokuva toimii mainiona korvikkeena kauhuelokuville, joita he eivät vielä pääse ikärajojen vuoksi katsomaan.
Elokuvan erikoisefektit ovat varsin näyttäviä ja mukana on edelleen Slappyn tarttuvan hirtehistä huumoria, joten Goosebumps 2 on ns. turvallista kauhua ja sopii mainiosti yhdessä katsottavaksi perhe-elokuvaksi (ikärajoituksen mukaisesti), sillä siitä kyllä löytyy hupia koko porukalle.
Lisämateriaaleissa Slappyn huumorista pääsee nauttimaan roppakaupalla lisää. Mukana on kaikenlaista hyytävää hupia ja jopa useita lastenlauluihin perustuvia yhteislaulubiisejä, jotka on muokattu uusiksi Slappymaisin sanoin.
Julkaisupäivämäärä: 11.3.
Lajityyppi: Kauhuseikkailu
Kesto: 1 h 30 min
Tuotantovuosi: 2018
Ikäraja: 12
Formaatit: UHD, Blu-ray, DVD
Lisämateriaalia:
Gag Reel, Deleted Scenes, Slappy’s Audition Tape, Meet the Monsters, The Making of Goosebumps 2 and more.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Brittihovin nolo tilanne – pikkujouluissa riehumista ja väkivaltaa
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!