Yle: Alma Hätönen kertoo taistelustaan vaikean oireyhtymän kanssa: ”Pahimpina aikoina en pystynyt sitomaan kengännauhoja”
Radiosta ja televisiosta tuttu juontaja Alma Hätönen, 31, istahti viime keskiviikkona Ylen Puoli seitsemän -ohjelman pinkille sohvalle ja kertoi muun muassa elämästään fibromyalgian kanssa.
Hätönen sai fibromyalgia diagnoosin jo kymmenen vuotta sitten ollessaan 20-vuotias. Hän kertoo saaneensa oireyhtymän kuriin pitkäjänteisellä työllä, opettelulla ja liikunnalla.
– Silloin pahimpina aikoina se oli sitä, etten pystynyt itse sitomaan kengännauhoja. Mun kädet ei oikeasti toimineet, Alma kertoo ohjelmassa.
Oireyhtymä vaikeutti aikoinaan muun muassa Alman työskentelyä tietokoneella.
– Jouduin välillä sanomaan töissä, että en kykene tähän, enkä pysty näpyttelemään.
Alma on viimeisen kymmenen vuoden aikana opetellut oikeanlaisen, hänelle sopivan ravinnon, jotta oireet pysyvät kurissa.
– Olen huomannut, että jos syön esimerkiksi sokereita se korreloi suoraan kipuna. Sallin kuitenkin itselleni myös tosi paljon koska ei elämää voi elää liian rajoittaen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Reumaliiton mukaan fibromyalgia aiheuttaa kipua lihaksissa ja sidekudoksissa. Tuki- ja liikuntaelimistön kipujen ohella potilaat kärsivät usein myös lepoa antamattomasta yöunesta. Arvioiden mukaan fibromyalgiaa sairastaa kahdesta viiteen prosenttia väestöstä.
Lue myös:
Juontaja Alma Hätönen julkaisi näyttävän bikinikuvan tv-sarjan kuvauksista
Alma Hätönen säikäytti seuraajat rajulla somekuvallaan: ”Tää on kyllä hurjan näköinen”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee

- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!