Törkeästä veropetoksesta tuomittu Aleksi Valavuori avautuu rahaongelmistaan – ”En saa pääomaa lyhennettyä”
Tunnettu mediapersoona Aleksi Valavuori tuomittiin alkuvuodesta 2021 törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta. Hänelle langetettiin tuolloin 60 tuntia yhdyskuntapalvelua sekä liiketoimintakielto.
Valavuori on kertonut julkisuudessa hänellä olevan ulosotossa useita tuhansia euroja, joiden nettokorko on vuodessa noin 7%. Mies on yrittänyt lyhentää summaa erilaisilla kekseliäillä tempauksilla, kuten Valahiihto-nimisellä hiihtotapahtumalla, jonka kautta hän keräsi rahaa vuoden 2022 alussa.
Tällä viikolla Valavuori julkaisi omalla Instagram-tilillään postauksen, jossa hän kertoo rehellisesti nykyisestä taloudellisesta tilanteestaan. Päivityksestä käy ilmi, että Valavuori velloo edelleen mittavissa rahaongelmissa.
Valavuori poseeraa kirjoituksensa ohessa selfie-kuvassa, joka on napattu ulosottolaitokseen osoittavan kyltin edessä Turun käräjäoikeudessa.
– Pitkäaikaisin kumppanini, Ulosottovirasto. Tähän asti on aina selvitty nollille, isoistakin, yrittämisestä ja monesti omista virheistä syntyneistä veloista, veropotit korkoineen on saatu aina hoidettua, Valavuori aloittaa kirjoituksensa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
– Nyt näyttää ensimmäistä kertaa siltä, että en saa tuota pääomaa mitenkään lyhennettyä, en vaikka perkele kuinka yritän, 7% nettokorko eli noin 40k per vuosi on liian iso, jotta saisin pääomalle mitään kunnon lyhennyksiä ja velka vain kasvaa, hän paljastaa.
– Etenkin kun samaan aikaan on päällä liiketoimintakielto Suomessa, niin palkkatyöllä tuon omasta virheestä johtuneen potin lyhentäminen ei vaan onnistu.
Valavuori sanoo, että hänen on tehtävä ”vähän isompia ratkaisuja”, jotta kykenee pääsemään kuiville veloistaan. Hänen motivaationsa veloista selviämiseen on kuitenkin edelleen korkealla.
– Joskus täytyy vaan olla fiksu, ottaa pari askelta sivuun, heittää pyyhe kehään yhden matsin osalta ja lopettaa kamppailu, jossa on vain hopeaa jaossa. Tai ainakin ottaa pidennetty aikalisä, jotta voisi kunnon turpasaunan jälkeen palata kehään entistä parempana, Valavuori summaa.
Ulosottoviraston tarjoamaan asiakaspalveluun Valavuori on tyytyväinen, mutta Suomen valtion verojärjestelmää hän kritisoi ankarasti.
– Yhdenkään virkailijan vika ei ole, että Suomessa on kohta yli puoli miljoonaa ulosoton asiakasta. Mutta ehkä tuo luku kertoo vähintäänkin sen, että järjestelmämme on pahasti rikki. Tuossa noin puolen miljoonan joukossa on aika monta sellaista erittäin työteliästä ihmistä, jotka haluaisivat selviytyä, mutta se on tehty täysin mahdottomaksi, hän lataa.
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!