
Tämä asia sai Tuulia Pitkäsen eroamaan Sanna Marinin yrityksestä
Tuulia Pitkänen ei enää jatka Sanna Marinin pääosin omistaman MA/PI-yrityksen toimitusjohtajana.
Pitkänen kommentoi asiaa itse torstaina Instagram-tilillään ja hieman myöhemmin myös Marin teki julkisen ulostulon asiasta.
Pitkänen kertoo, että hän on toiminut yrityksessä vain sivutoimisesti ”kansainvälisten päivätöidensä” ohella.
– Samaan aikaan yhdessä Sannan kanssa Lontoon instituutissa tekemämme työ on ollut vaativaa merkityksellistä ja ammatillisesti erittäin kehittävää – ja vienyt ympäri maapalloa. Kaikkinensa ammatillisesti oikeastaan parasta mitä keksin – ja sitä on myös ollut yhtiön kasvaessa enemmän ja enemmän.
Pitkänen kertoo, että hänelle on avautunut laajempia työmahdollisuuksia Ukrainaan liittyen. Hän kertoo siksi karsineensa vastuitaan juuri MA/PI-yrityksen osalta.
– Siksi olen vuodenvaihteessa siirtynyt pois myös toimitusjohtajan paikalta haikein mielin, mutta toisaalta innoissani siitä, miten paljon uutta mahtuu tilalle jatkaessamme työskentelyä Lontoossa ja kaikissa niissä maissa, joihin työmme instituutissa meidät vie.
Marin ja Pitkänen jatkavat kumpikin Tony Blair -instituutin tehtävissä. Naiset ovat työskennelleet pitkään yhdessä.
Tuulia Pitkäsen LinkedIn-profiilista selviää, kuinka hän on ehtinyt työskennellyt useaan eri otteeseen Suomen eduskunnassa. Ensimmäisen kerran hän aloitti avustajan tehtävissä 2013. Samaisen vuoden marraskuulta hän on julkaissut eduskunnasta jouluisen kuvan Instagram-tilillään.
Heinäkuussa 2023 kaupparekisteriin lisättiin Marinin ja Pitkäsen yhteinen osakeyhtiö MA/PI. Marin omistaa yrityksestä 90 prosenttia ja Pitkänen 10. Tähän asti Pitkänen on ollut yrityksen toimitusjohtaja ja hallituksen varajäsen, Marin puolestaan hallituksen ainoa varsinainen jäsen. Helmikuussa 2024 Marinin entinen erityisavustaja Iida Vallin aloitti yrityksessä. Mediatietojen mukaan perustettiin puhujakeikkoja varten.
Yrityksen toimialaan kuuluvat myös konsultointi ja kaikki muu laillinen liiketoiminta. MA/PI:n liikevaihto oli 22.6.–31.12.2023 665 706 euroa. Voittoa yritys takoi 386 721 euroa.
Lähde: Iltalehti
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!