
Siivouskuningatar Auri Kananen takoo jättisummia firmallaan – paljastaa nyt tulonsa: ”Rahaa, jota ei ole olemassa”
Maailmanlaajuisesti menestynyt siivousvaikuttaja Auri Kananen puhuu tuoreessa Oona Laineen kirjoittamassa Aurin siivousrakkauskirja (Otava) -kirjassa suhteestaan rahaan. Kirjan sivuilla 29-vuotias Kananen paljastaa myös avoimesti viime vuosina tienaamansa jättisummat.
– Se, että tulisi siivoamalla miljonääriksi, ei Aurille ole enää tyystin tavoittamattomissa oleva asia. Osakeyhtiön historian ensimmäinen liikevaihto oli 350 000 euroa, ja vuonna 2022 se oli marraskuuhun mennessä 873 000 euroa. Tästä voittoa on osapuilleen 687 000 euroa, uutuusteoksessa kerrotaan.
Kirjassa Kananen myöntää, että hänen osakeyhtiönsä liikevaihto on valtavan suuri. Tienestejä kertyy naiselle lähinnä sosiaalisen median kautta. Lisäksi hän saa ikään kuin kuukausipalkkaa sponsoreiltaan Scrub Daddyltä ja Sinituotteelta.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Menestyksestä huolimatta Kananen on pyrkinyt elämään elämäänsä mahdollisimman tavallisesti. Rahalla ei ole siivouskuningattarelle hänen omien sanojensa mukaan juurikaan merkitystä, eikä se tuo hänelle onnea.
– Jos se jotain tuo, se tuo vapautta, Kananen toteaa kirjassa.
– Mulla on nykyisin sijoituksia sekä omissa että firman nimissä. Hyvä, jos jaksan kattoa ne läpi kerran vuodessa. Tavallaan ne on mulle rahaa, jota ei ole olemassa. Jos ne kaikki menisi sen siliän tien, sitten ne menisi. Emmää niitä kuitenkaan olisi varmaan käyttänyt, hän summaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Näin Auri Kanasen parisuhde päättyi – siivouskuningatar avautuu vihdoin shokkierostaan!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville
- Kuningatar Elisabetin ennustus toteutui – ”Kuningatar näki vaarat heti”
- Ex-työntekijöiltä raju avautuminen Katesta ja Meghanista
- Jari-Matti Latvalan hurja naisruletti – nyt naiset puhuvat suunsa puhtaaksi
- Kasinorakastajan blogi: Suuri ja kaikkien aikojen munajahti alkaa!
- Shokkikäänne Kakskerrassa: Poliisit veivät Helena Koivun – joutui sairaalaan
- Huh! Kerttu Rissanen hurmaa tyylillään!
- Huh! Näin pahalta näyttää Iida Vainion ulosottorekisteri