Selviävätkö brittihovin lapsimurhat vihdoin? Kuningas Charlesia painostetaan DNA-testien tekoon
Brittihovin mahdollinen murhamysteeri on puhuttanut 1400-luvulta lähtien. Kuningas Edvard IV kuoli vuonna 1483. Hänen perijöitään olivat kaksi poikaa, Edvard ja Richard, jotka olivat isänsä kuollessa vasta 12- ja 9-vuotiaita.
Vaikka kuninkaan vanhin poika oli kruununperijä, kuningas oli määrännyt testamentissaan nuorimman veljensä, Glouchesterin herttua Rikhardin huolehtimaan kruunusta, kunnes oikea kruununperijä varttuisi tarpeeksi.
Pian kuninkaan kuoleman jälkeen pikkuprinssit mitä ilmeisimmin vangittiin Lontoon Toweriin. Heidän Richard-setänsä otti kruunun itselleen ja hänestä tuli kuningas Richard III. Prinssipojat katosivat mystisesti eikä heitä nähty enää kesän 1483 jälkeen.
Kautta historian on arvuuteltu, murhasiko Richard III pienet veljenpoikansa päästäkseen valtaan.
Tapaus tunnetaan Towerin prinssit -nimellä.
Lontoon Towerista, eli keskiaikaisesta hovin linnasta, löytyi 1600-luvulla kahden lapsen maalliset jäänteet. Myös Windsorin linnan tiluksilta löytyi kahden lapsen jäänteet 1700-luvulla. Jäänteet on sittemmin säilötty. Lasten henkilöllisyydet ovat jääneet mysteereiksi.
Britanniassa on arvuuteltu, kuuluvatko jommat kummat jäänteet Towerin prinsseille.
Westminster Abbey -kirkoon on säilötty 1600-luvulla kahden lapsen Towerista löytyneet maalliset jäänteet ja muistolaattaan on kirjattu, että he olisivat ehkä Edvard ja Richard.
Tutkijat ovat halunneet tehdä lasten maallisisille jäänteille nykytekniikalla DNA-testejä, mutta kuningasperheen mainetta suojellut kuningatar Elisabet torppasi testaukset. Vain kuningattarella oli valta päättää testauksesta.
Nykyisen hallitsijan, kuningas Charlesin on kerrottu olevan myötämielisempi DNA-testien tekemiselle. Charles pitää arkeologiasta ja hän opiskelikin sitä nuorena Cambridgen yliopistossa.
Daily Mail uutisoi, että historioitsija, lady Antonia Fraser, 91, on soittanut kuningas Charlesille ja pyytänyt tätä sallimaan DNA-testien tekemisen.
Antonia painottaa haastattelussa sitä, ettei kirkon tulisi pelätä, että tästä tutkimuksesta käynnistyisi joku isompi hautojen avaamisprosessi.
– En usko, että on olemassa muita tällaisia tapauksia, joissa olisi samanlaiset olosuhteet. Toivon, että kuningas Charles näyttää vihreää valoa, historioitsija summaa.
Lähde: Seiska
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Oho! Sahra Ali seurustelee Maisa Torpan ex-miehen kanssa
- Elina Gustafssonilta rankka avautuminen erostaan: ”Todella asiatonta, loukkaavaa ja väärin”
- IS: Archie Cruzille rikossyyte
- Kuningas Charlesin sormista syntyi Britanniassa kohu – katso kuvat!
- Esko Eerikäinen heitettiin pihalle omasta kodistaan
- Vasta eronnut Elina Gustafsson avautuu: ”Mun on pakko paljastaa yks juttu…”
- Kerttu Rissanen tekee paljastuksen: ”Masentunut ja yksinäinen”
- Huh! Näin hurjan tappion Jari Sillanpää teki kohutussa asuntokaupassaan!
- Suloinen paijaushetki paljasti prinssi Harryn kaljuuntumisen – katso kuva!
- Oho! Kerttu Rissanen muutti radikaalisti ulkonäköään
- Kuningas Charlesin sormista syntyi Britanniassa kohu – katso kuvat!
- Vasta eronnut Elina Gustafsson avautuu: ”Mun on pakko paljastaa yks juttu…”
- Esko Eerikäinen heitettiin pihalle omasta kodistaan
- Kerttu Rissanen tekee paljastuksen: ”Masentunut ja yksinäinen”
- Huh! Näin hurjan tappion Jari Sillanpää teki kohutussa asuntokaupassaan!
- Oho! Sahra Ali seurustelee Maisa Torpan ex-miehen kanssa
- Elina Gustafssonilta rankka avautuminen erostaan: ”Todella asiatonta, loukkaavaa ja väärin”
- Huh! Behmiltä yllättävä paljastus
- Suloinen paijaushetki paljasti prinssi Harryn kaljuuntumisen – katso kuva!
- IS: Archie Cruzille rikossyyte