Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström luotsaa seksiin ja alastomuuteen keskittyviä Sex Tape Suomi- ja Naked Attraction Suomi -ohjelmia. Marjan mukaan molempiin ohjelmiin on löytynyt hyvin osallistujia.

– Yksi iso tekijä on, että osallistujat luottavat minuun. He tietävät, että ovat seurassani turvassa, Marja kertoi Metropolille Eho Hieronnan avajaisissa.

– Ihmiset suhtautuvat alastomuuteen eri tavoin. Alastomuus voidaan seksualisoida tai sitten siihen voidaan suhtautua neutraalisti.

Sex Tape Suomi -sarjan toinen tuotantokausi alkaa Discovery+-palvelussa toukokuussa.

– Toinen tuotantokausi on vauhdikkaampi ja erilaisempi kuin ensimmäinen kausi oli. Ohjelmassa näkyy erilaiset suhdemuodot.

Tänä keväänä Marjaa työllistää Naked Attraction Suomi -sarjan kolmannen tuotantokauden kuvaukset.

– Sain jo sosiaalisen median kautta ensimmäisen viestin ihmiseltä, joka on innostunut tulemaan ohjelmaan mukaan. Toki meillä on sen lisäksi olemassa casting-tiimi.

Marja on tottunut siihen, että ihmiset lähestyvät häntä seksiin liittyvillä kysymyksillä ja tarinoilla.

– Olen ollut jo pitkään koko kansan seksuaaliterapeutti. Sosiaalisessa mediassa osaan rajata vapaa- ja työajan. Välillä ohjaan ihmisiä hakemaan apua, jos heidät on esimerkiksi raiskattu.

– Jos olen viihteellä kavereiden kanssa, niin en tee terapiaa drinkki kädessä.

Lue myös:

Juontaja Marja Kihlström joutui jälleen kerran ikävään tilanteeseen yöelämässä – ”Käsi oli menossa jo hameen alle”

Seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmin sometili kaapattiin – joutui kiristyksen kohteeksi: ”Miten tämä on v***u mahdollista?”