Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström koki seksuaalista ahdistelua yöelämässä – ”Se rikkoo aina perusturvallisuuden tunteen”
Erityistason seksuaaliterapeutti Marja Kihlström kertoi viime syksynä kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä, joka oli lähellä jo raiskausta. Tuntematon mies oli yrittänyt työntää baarissa kätensä hänen pikkuhousuihin. Tapahtunut rikkoi Marjan perusturvallisuuden tunnetta.
– En voi ajatella, että saan olla turvassa ja itse päättää, kuka minuun koskee ja kuka ei. Koko ajan pitää vähän miettiä, missä muut ihmiset ovat, Marja kertoo Metropolille.
Marja sanoo, että seksuaalinen ahdistelu rikkoo kehon rajoja satuttaen niin henkisesti kuin fyysisestikin. Pienikin seksuaalinen väkivalta on aina vallankäyttöä toista kohtaan.
– Se ei ole millään tavalla seksuaalinen teko nautinnon kautta. Täytyy ymmärtää, että se rikkoo aina perusturvallisuuden tunteen. Pelkästään se riittää, että joku puhuu sinulle seksualisoivasti.
Marja korostaakin terapia-asiakkailleen, että seksuaalisen väkivallan aiheuttamaan traumaan ei tarvita raiskausta.
– Posttraumaattisia oireita voivat aiheuttaa kaikki erilaiset tilanteet, kun oma sietokyky ylittyy.
– Seksuaalista väkivaltaa on ollut aina, mutta nykyään asia tiedostetaan paremmin. Jos isoäideiltämme kysytään, he ovat vain sietäneet sitä ja purreet hammasta. Raiskaus ei ollut avioliitossakaan rikos ennen kuin vasta 1994, Marja huomauttaa.
Seksuaalisuus on tärkeä osa hyvinvointia
Kampin Fressi-kuntosalin hyväntekeväisyystilaisuuteen osallistunut nainen puhuu itse seksuaalisuudesta hyvin avoimesti ja oikein termein. Hänen mukaansa aikuisissa ihmisissä näkyy seksuaalikasvatuksen puute.
– Se ei ole kenenkään syy, mutta jotta asiaan tulee muutosta, niin jokaisen täytyy haluta sitä. Ottaa tietoa lisää haltuun, opetella puhumista ja ymmärtää se, että seksuaalisuus on tärkeä osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Se ei ole vain seksiä.
– Seksuaalisuuden ei tarvitsisi olla tabu tai mikään kuiskutteluaihe. Toivoisin, että ystävien kesken asiasta puhuttaisiin avoimemmin, ja etenkin intiimeissä ihmissuhteissa.
Seksuaalikasvatus lähtee Marjan mukaan ihan sikiövaiheesta ja jatkuu siihen asti, kun lapset muuttavat pois kotoa.
– Me vanhemmat toimimme esimerkkeinä, haluamme sitä tai emme. Meidän pitäisi vastata lasten ja nuorten kysymyksiin sekä antaa tietoa ikä- ja kehitystason mukaan. Lapsillehan hänen tekemänsä kysymykset ovat samanarvoisia: miksi taivas on sininen tai miksi pimpissä tuntuu tältä? Aikuinen suhtautuu niihin eri tavalla ja se voi hämmentää lasta.
– Seksuaalikasvatus lähtee ihan siitä, että kerrotaan kehon osia. Ei ole etupyllyä vaan on pimppi ja pippeli. Ei siitä tarvitse tehdä sen ihmeellisempää, seksuaaliterapeutti huomauttaa.
Opinnoista hyötyä omassa parisuhteessa
Marjalle itselleen seksuaalisuus on tärkeä voimavara elämässä ja suuri ilon aihe. Se on myös tärkeä osa parisuhdetta.
– Oman mieheni kanssa olemme opetelleet avoimuutta 12 vuotta. Täytyy kyllä myöntää, että seksologin opinnoista on ollut tässä hyötyä. Minähän en ollut seksologi silloin, kun tapasimme, vaan olen käynyt opinnot suhteemme aikana.
– Päätin ryhtyä opiskelemaan alaa, kun tein nuorisopoliklinikalla töitä. Minulle ohjattiin aina nuoria, joilla oli kysymyksiä seksuaalisuuteen liittyen. Päätin, että nuoret ansaitsevat parempaa tietoa, ja minun pitää ottaa se tieto haltuun.
Nähdyksi tuleminen tärkeää
Marja juontaa kohuttua Naked Attraction Suomi -ohjelmaa, jossa tavalliset suomalaiset etsivät kumppania alasti.
– Kun olet turvassa ja kehonrauhaa vaalitaan, niin on aika jees olla alasti. On upeaa, että nuoret näkevät alastomia kehoja ilman, että se on pornoa. Tai kumppanit voivat keskustella esimerkiksi siitä, millaisista kehoista tykkäävät ja ymmärtää, että se on vain mieltymys eikä loukkaus toista kohtaan.
– Voisin itsekin osallistua ohjelmaan, jos olisin sinkku. Olemme saaneet joskus osallistujilta seuraavana päivänä kukkia tai pullaa ihan vain sen takia, että kokemus ja nähdyksi tuleminen on ollut niin suuri ilo. Elämämme alkaa siitä, kun vanhemmat katsovat meitä sylisään. Katseesta tapahtuu meille ihmeitä, Marja sanoo hymyillen.
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Brittihovin nolo tilanne – pikkujouluissa riehumista ja väkivaltaa
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!