Seiska: Jere Tiihonen ajautui oikeusriitaan ex-ystävänsä kanssa – tästä on kyse!
Cheekinä aiemmin tunnettu Jare Tiihonen on ajautunut oikeusriitaan entisen ystävänsä kanssa, uutisoi Seiska-lehti. Lehden mukaan Jere syyttää ex-ystäväänsä törkeästä petoksesta.
Riita koskee Helsingin Punavuoressa sijaitsevaa kerrostalon ullakkotilaa, jonka Jare osti yhdessä ex-ystävänsä kanssa. Ullakkotilasta oli tarkoitus tehdä peräti kolme erillistä huoneistoa.
Lehden mukaan rakennusprojekti piti toteuttaa omakustannehintaan, niin että ex-ystävän rakennusliike ottaa katetta ainoastaan 10 prosenttia per miestyötunnista. Jare ja projektissa kolmantena osapuolena oleva henkilö on joutunut maksamaan perusteettomia laskuja 466 436 euron edestä.
”Olen tehnyt harha-askelia”
Jare teki harvinaisen paluun julkisuuteen, kun hän vieraili tammikuun alussa räppäriystäviensä Brädin ja Tuomas Kauhasenluotsaaman Taakka-podcastin vieraana. Hän kertoi keskittyneensä musiikkiuran jälkeen muun muassa sijoittamiseen ja ollut mukana rakennus- ja asuntobisneksessä sekä yökerhobisneksessä. Lisäksi hän on toiminut puhujana.
Kaikki bisnekset eivät ole olleet kannattavia.
– Minulla on ollut pari pientä raksaprojektia, jotka ovat olleet vaiheikkaita, eikä niin tuottavia. Olen tehnyt harha-askeleita. Kyllä ne epäonnistuneet menetykset ottaa daijuun. Olen kuitenkin aika balanssissa, Jare toteaa, mutta myöntää, että toisessa rakennusprojektissa joutui huijatuksi.
Hän avautuu podcastissa avoimesesti talousasioistaan.
– Lähtökohta on se, että pyrin elämään passiivisella tulovirralla. Mun strategia on se, että olen sijoittanut sinne tänne. Toivon niiden tuottavan minulle elämiseen passiivisen tulovirran. Siinäkään minulla ei ole sitä ajatusta, että minun pitäisi saada koko ajan lisää massia. Olen tyytyväinen, että tulee sen verran kuin mitä olen sinä vuonna käyttänyt, Jare toteaa.
Lue myös:
Harvinainen yhteiskuva! Tältä näyttää Jare ja Jere Tiihosen äiti – ”Paljon onnea rakkaalle äidille”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!