Ex-missi Sara Sieppi vetäytyi viikonlopun viettoon helsinkiläiseen luksushotelliin.

Sara suuntasi kirjaretriittiin toimittaja Wilma Ruohiston kanssa, joka vastaa Saran Oliks sulla vielä jotain? -omaelämäkertateoksen kirjoittamisesta. Kirjan on tarkoitus ilmestyä marraskuussa.

Sara kertoo kaksikon retriitistä Instagram -tarinoissaan.

Kohteeksi valikoitui viiden tähden The Hotel Maria Helsingissä. Viime joulukuussa avautunut hotelli keskittyy tarjoamaan ultraluksusta. Huonehinnat lähtevät 300 eurosta ylöspäin.

Sara julkaisi kuvan hotelliaamiaisestaan. Puuron ja leivän lisäksi lautaset täyttyivät tuoreilla kasviksilla ja croissantilla.

Aamupalassa ei vaikuta olevan mitään vikaa, mutta Sara ei silti ollut saamaansa ateriaan tyytyväinen. Aamiaiseen kuulunut munakas nimittäin aiheutti hänelle harmia. 

– Munakasta sai odottaa pitkään ja lopulta se oli väärä. Sitten odotettiin taas lisää, Sara valittelee. 

Aamupalan lisäksi toivomisen varaa on jättänyt informaation kulkeminen. Tällä kertaa Sara on ikäväkseen joutunut itse selvittämään hotellin palveluita sen sijaan, että respassa olisi kerrottu asioista heti alkuunsa. 

Matkalle sattuneista mutkista huolimatta Sara vaikuttaa olevan melko tyytyväinen pieneen irtiottoonsa.



Lähde: Seiska