Valtiovarainministeri Riikka Purra, 46, kertoi blogissaan rankoista joulumuistoista.

Purra kertoi käyneensä läpi kolmen syntymättömän lapsen kohtukuoleman.

– Vuosia sitten menetin syntymättömät kaksospoikani juuri ennen joulua. Naistenklinikan pihassa välkkyi kuusi, lunta oli valtavasti. Aattona lauloin punaisessa kyläkirkossa Varpusta jouluaamuna ja Walking in the Airia ja ajattelin, etten selviä, Riikka kirjoittaa.

Purra menetti kaksospoikien lisäksi syntymättömän tyttären. Myös tämä tapahtui joulun aikoihin.

– Viisi vuotta myöhemmin menetin vielä syntymättömän tyttövauvan, muutama viikko joulun jälkeen. Jorvin sairaalan kuusi oli raahattu juuri pois. Oli taas lunta ja pakkasta. Selvisin vielä paljon vähemmän, Purra jatkaa.

Purra kertoo, että raskaista kokemuksista on saanut myös toivoa ja voimaa.

– Perheemme pienet enkelit lähettävät valoa, luonto on hiljainen, mutta vakaa, valo on harvaa ja heikkoa, mutta sellaista elämäkin monesti on.

Purralla on kaksi poikaa, joista nuorimmainen on yhteinen aviomiehen kanssa.

Purra kertoi blogissaan joulun synkistä puolista, kuten riidoista sekä alkoholin käytöstä.

– Joulu saa aikaan pakokauhua ja kerryttää tuskaa. Pahinta, jos ei ole vielä edes sanoja sen kuvaamiseen, Purra kertoo.

Lähde: riikkapurra.net