Podcast: Tuomas Enbuske avaa elämäänsä autismikirjon häiriön kanssa – ”En tajunnut, että mulla on se”
Mediapersoonsa Tuomas Enbuske on puhunut avoimesti mielenterveyshäiriöistään ja romahduksestaan. Enbuske katosi julkisuudesta loppukesästä 2019, ja eristi itsensä kotiinsa. Hän palasi sosiaaliseen mediaan yli vuoden tauon jälkeen marraskuussa 2020.
Sittemmin hän on kertonut sairastuneensa vakavaan masennukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Lisäksi hänellä on diagnosoitu autismikirjon häiriö, jota hän avaa tarkemmin Pyhimyksen, eli Mikko Kuoppalan, luotsaamassa Elämän tarkoitus -podcastissa.
– Mä elän tosi paljon pääni sisällä, mikä on meille autisteille tosi tyypillistä, hän sanoo.
Tuomaksen mukaan hänen on tästä syystä myös helppo erakoitua ja viettää aikaa yksin.
– Mä voin olla kuukauden vaikka yksin. Ja sit kun mä tuun ihmisten ilmoille, mun on ihan hirveen hankala päästä sieltä pään sisältä ulos. Ja se ei tarkoita, että mä miettisin jotain fiksuja asioita. Mä voin miettiä siellä vaikka perseitä tai tissejä tai kikkeleitä, hän toteaa.
Jos kuva ei näy selaimellasi, voit katsoa sen täältä.
Tuomas kertoo Pyhimykselle olleensa lopulta helpottunut kuullessaan autismikirjon diagnoosistaan. Hän sanoo aina olleensa kiinnostunut autismista.
– Mä en tajunnut, että mulla on se. Nyt kun mä sain diagnoosin, niin se on ihan itsestään selvää. Se on auttanut mua ymmärtämään, miksi mä oon sellainen, kun mä oon, Tuomas sanoo.
Hän toteaa myös, että iso osa ihmisistä, jotka ovat elämässään tehneet keksintöjä, kärsivät todennäköisesti autismikirjon häiriöstä, sillä he miettivät niin paljon asioita päänsä sisällä ja ovat ylipäätänsä erittäin kiinnostuneita asioista.
Jos upotus ei näy, katso kuva täältä.
Tuomas kertoo olevansa helpottunut myös siitä, että hän on päässyt puhumaan mielenterveysongelmistaan ja saamistaan diagnooseista avoimesti julkisuudesta. Tällä tavoin hän kokee myös työstävänsä omaa häpeää.
– Jos on Seiskan kannessa tai lööpissä tarpeeksi monta kertaa, niin se vähentää sitä häpeää. Mun mielestä aika monen ihmisen kannattais työstää sitä omaa häpeäänsä, Tuomas sanoo.
Lue myös:
Tuomas Enbuske iloitsee ensilumesta seteli rullalla: ”Pääsee taas kolaamaan” – Katso kuva!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!