
Sanni joutui omalla keikallaan onnettomuuteen – ”Sinä et v*tun luuseri lähde minnekään”
Suomen menestyneimpiin laulaja-lauluntekijöihin lukeutuva Sanni kertoo kohtaamistaan mielenterveydellisistä haasteistaan Duudsoneiden ja Mielenterveyden keskusliiton Rajoilla-podcastissa.
Podcastissa Sanni avautuu tilanteesta, jossa hän muutama vuosi takaperin ensimmäisen kerran ymmärsi, että hänen olisi hyvä vähän hidastaa. Siihen asti Sanni oli puskenut eteenpäin omassa unelmatyössään hieman liiankin suurella innolla ja unohtanut levon ja omasta hyvinvoinnista huolehtimisen tärkeyden.
Sanni sanoo havahtuneensa asiaan siinä kohtaa, kun hän omalla keikallaan joutui onnettomuuteen. Sanni kaatui lavalla ja onnistui lyömään päänsä niin, että hänen takaraivonsa vuosi runsaasti verta.
– Minun käteni olivat aivan veressä ja kun käännyin katsomaan bändikavereitani, he näyttivät siltä, kuin olisivat nähneet aaveen, Sanni kuvailee podcastissa.
Onnettomuudesta huolimatta Sanni jatkoi esiintymistä, sillä hän koki velvollisuudekseen palvella yleisöään, omien sanojensa mukaan ”vaikka käsi olisi irti”.
– Yritin vain keskittyä siihen, ettei kukaan huomaisi haavaani. Ajattelin päässäni, että ”sinä et vitun luuseri lähde minnekään”, Sanni muistelee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lopulta Sannia alkoi huimaamaan sen verran, että keikka jouduttiin keskeyttämään ja hänet passitettiin sairaalaan tikattavaksi.
Tapahtuman jälkeen Sanni ymmärsi, että hänen pitäisi alkaa pitämään itsestään parempaa huolta, joten hän hakeutui terapiaan.
– Terapia on best! Sanni hehkuttaa yhdessä Duudsoneiden kanssa.
Lue myös:
Laulaja Sanni rehellisenä: ”Alkuvuosi on ollut mulle jotenkin erityisen hajottava”
Laulaja Sannilta rohkea ulostulo naiseudesta – ”Muksuna mietin et on tylsää olla tyttö”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Iidan ja Archien käytös ravintolassa herätti huomiota
- Joel Harkimolta surullinen julkaisu
- Archie Cruzilta tunteellinen avautuminen
- Elina Gustafssonilta rehellinen avautuminen Ansku Bergströmistä
- Sofia Belórf jakoi kuumia bikinikuvia – ökyloma Malediiveilla
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Kasinorakastajan blogi: Helmikuun surkeimmat pelit nettikasinoilla!
- Sara Siepin ulosottosotku jatkuu – sähkökin katkaistiin
- Oho! Jussi Vatasen puoliso muutti pois yhteisestä kodista
- Renny Harlinin jättivelasta uutta tietoa – huh, mikä summa!
- Elina Gustafssonilta rehellinen avautuminen Ansku Bergströmistä
- Archie Cruzilta tunteellinen avautuminen
- Sofia Belórf jakoi kuumia bikinikuvia – ökyloma Malediiveilla
- Joel Harkimolta surullinen julkaisu
- Sara Siepin ulosottosotku jatkuu – sähkökin katkaistiin
- Iidan ja Archien käytös ravintolassa herätti huomiota
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Oho! Jussi Vatasen puoliso muutti pois yhteisestä kodista