Roope Salminen avautuu podcastissa alkoholismistaan: ”Join niin paljon, että sammuin kissanhiekkalaatikkoon”
Näyttelijä ja juontaja Roope Salminen, 31, avautuu uudessa Kolme käännekohtaa –podcastissa ensimmäistä kertaa alkoholismistaan. Podcastissa Salminen pyytää julkkisvieraitaan kertomaan kolmesta käännekohdasta elämässään, mutta ensimmäisessä jaksossa hän keskittyy itseensä ja oman elämänsä käännekohtiin. Yksi näistä käännekohdista on miehen raitistuminen 4. elokuuta vuonna 2019.
– Se oli viimeinen kerta, kun join alkoholia. Ennen sitä join alkoholia tosi paljon, Salminen aloittaa.
Juominen alkoi jo ylä-asteella. Ensimmäisellä kerralla Salminen joi niin paljon, että sammui lopulta kissanhiekkalaatikkoon.
– Se oli tietenkin kaikkien ja myös mun mielestä hulvatonta. Mä rakastin juoda.
Asiasta puhuminen on Salmiselle selvästi vaikeaa ja hän aloittaa tarinansa jopa uudelleen herkistyttyään kesken tarinan.
– Olen Roope Salminen ja olen alkoholisti. Sen myöntämiseen meni mulla tosi pitkään. Mun läheiset ovat tienneet sen jo kauan tai aavistelleet, että näin saattaa olla.
Salminen ajatteli loppuun saakka saavansa juomisen haltuun. Tästä syystä lopettaminen oli niin vaikeaa, vaikka hän tiedosti ongelman olevan paha. Totuus oli, että hän joi lähes koko ajan.
– Jonkun aikaa juominen oli ihan sairaan siistiä. Nautin siitä millainen musta tuli. Olin itsevarma, sosiaalinen ja omasta mielestä tosi hauska, Salminen muistelee.
– Mun ei tehnyt mieli yhtä bisseä, vaan 15 bisseä. Vilpittömästi ajattelin, että juominen on ihanin tunne maailmassa. Viina oli ystävä, joka ei koskaan tuominnut, nosti aina fiilistä, turrutti ja vei ahdistuksen pois. Juominen oli ihan vi**un ihanaa!
Voittamaton menestyjä
Samaan aikaan kun Salminen alkoi menestyä elämässään ja saavutti unelmiaan, hän koki olonsa voittamattomaksi. Useiden päivien juomaputkista mies ei välttämättä muistanut mitään, mutta ajatteli, ettei sillä ollut väliä.
– Ajattelin vain, että ihan sama. Mä olen niin siisti jäbä. Mennään eteenpäin ja tehdään isoja juttuja ja juodaan lisää.
Juomisesta irti päästäminen alkoi tuntua yhä vaikeammalta, sillä se tarkoitti sitä, että hänen pitäisi kohdata menneet ja itsensä sellaisena kuin oikeasti oli. Salminen piti kuivia kausia ja oli jopa puoli vuotta kokonaan juomatta, mutta lopullinen impulssi oli episodi, jolloin hän myöhästyi bändinsä aamulennolta juomisen takia.
– Kaikki olivat huolissaan. Silloin tajusin, ettei mulla ole enää mitään tekosyitä. Tärkein askel oli tajuta, etten voi syyttää mitään ulkopuolista olosuhdetta. Join siksi, että olin alkoholisti.
Noista vuosista Salmisella on huono mieli. On paljon asioita joita hän haluaisi ottaa takaisin ja ihmisiä, jotka hän haluaisi kohdata uudelleen.
– Olen saanut lopettamisesta ihan hel**tin paljon! Se kirkkaus mikä tuli tilalle oli vähän kuin uskonnollinen kokemus. Mun elämä on nyt paljon yksinkertaisempaa, enkä ole jäänyt mistään paitsi.
Lue myös:
Alma Hätöstä naisvihakohussa puolustanut Roope Salminen joutui ikävän hyökkäyksen kohteeksi
Roope Salminen puolustaa Aki Mannisen maalitauluksi joutunutta Alma Hätöstä: ”Täysin järjetöntä”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!