Podcast: Näyttelijä Kirsti Kuosmanen löysi seksuaalisuuden eron jälkeen – ”Voimme olla samaan aikaan jumalattaria ja hirveitä lutkia”
Näyttelijänä tutuksi tullut psykoterapeutti, seksuaalivalmentaja ja tantraohjaaja Kirsti Kuosmanen kertoo toimittaja Ina Mikkolan luotsaamassa Runkkarin ystäväkirja -podcastissa kamppailleensa seksuaalisen haluttomuuden kanssa.
Kirsti tietää ammattinsa puolesta, että stressi ja stressaava elämä herättävät haluttomuutta. Lisäksi haluttomuuteen vaikuttavat puhumattomat asiat parisuhteessa, traumat ja ulkopuoliset vaikutteet, jotka tulevat kulttuurista ja yhteiskunnasta.
Ina tiedusteleekin Kirstiltä, miten hän koki omalla haluttomuuden.
– Minua ei kiinnostanut ja innostanut seksi. Sitähän se yksinkertaisesti on. Siitä nousee häpeän kokemuksia, jotka saavat miettimään, onko minussa jotain vikaa. Seksistä tuli minulle suoritus enkä ollut omassa kehossani, Kirsti kertoo Ina Mikkolalle.
Kirsti myöntää kadottaneensa osittain kiihotuksen tunteen.
– Välillä sitä oli ja välillä ei. Sitten ei tiennyt, mistä narusta pitäisi vetää. Se ei ollut täydellisesti kadoksissa, mutta ei ollut ymmärrystä sen suhteen. Sen myös ohitti katsomalla toiseen suuntaan eikä etsinyt sellaisia asioita, jotka kiihottaisivat. Siihen tilaan tottui.
Seksuaalisuus löytyi eron jälkeen
Kirsti myöntää olleensa seksuaalisesti hukassa erotessaan vuosikymmeniä kestäneestä pitkästä avioliitosta. Kirstin suhde muusikko Ismo Alangon kanssa päättyi eroon vuonna 2015. Viisi vuotta suhteen päättymisen jälkeen Kirsti antoi Kotilääkäri-lehdelle haastattelun, jota siteerattiin muun muassa Ilta-Sanomissa. Heinäkuussa 2020 Ilta-Sanomissa ilmestyneen jutun otsikko kuului: ”Näytteljä Kirsti Kuosmanen, 57, erosi Ismo Alangosta ja tajusi olevansa seksuaalisesti hukassa – kertoo nyt, miten löysi nautinnon”.
– Se on aikamoinen klikkiotsikko. Alun perin Kotilääkärille antamassa haastattelussa kerroit, että kuinka jouduit aloittamaan elämän alusta ja etsimään itseäsi pitkän parisuhteen päätyttyä, koska olitte olleet yhdessä koko aikuisiän ja ero merkitsi valtavaa elämänmuutosta. No, miten se näkyi sinussa, että olit eron jälkeen seksuaalisesti hukassa? Ina tiedustelee Kirstiltä.
– Kaiken kaikkiaan minusta tuntui, että olin naisena hukassa. Siinä mietti, kuka mä oikeasti olen itseäni, kun rinnalla ei ole enää perhettä tai puolisoa, jonka kanssa on tottunut olemaan. Minä olin mennyt henkiseen meditaation maailmaan ja ajattelin, ettei keholla ole väliä. Olin laittanut seksuaalisuuden kaapin perälle. Minulla oli kuitenkin samaan aikaan se tieto, että minulla olisi jotain annettavaa ja mieletöntä elämänvoimaa ja iloa, Kirsti vastaa ja jatkaa:
– Minulla oli tylsä ja tasainen fiilis sen sijaan, että minulla olisi ollut valtavia traumoja. Seksuaalisuus on elinvoimaa, mikä oli kadoksissa siinä vaiheessa. Muutoksen hetkellä jouduin katsomaan itseään peiliin uudella tavalla, kun olin omassa tilassa yksin ja oli aikaa miettiä asioita kaikkien ruuhkavuosien ja hässäkän jälkeen.
Kirsti pääsee jaksossa vastaamaan Ina Mikkolan Runkkarin ystäväkirjan intiimeihin kysymyksiin. Hän paljastaa muun muassa pitävänsä puhumisesta seksin aikana, lempikehonosakseen vaginan ja pitävänsä kaikista mahdollisista seksiasennoista. Hän pitää seksikkäimpänä lauseena: ”Mä haluan sua vitun lutka ja ihana jumalatar”.
– Se on aika bad lause, mutta aivan mahtavaa, että käsi kädessä on jumalatar ja vitun lutka, Ina toteaa.
– Tää on se mun juttu, jonka olisi hyvä olla kaikkien juttu. Haluan ihmisiä opettaa siihen, että ne eivät ole toisiaan vastaan. Voimme olla samaan aikaan eteerinen jumalatar ja seuraavassa hetkessä hirveä lutka ja huora, Kirsti sanoo.
– Niin kauan kuin sanat on meidän hallussa, ne ovat ihania ja laittavat vipinää kinttuihin, Ina lisää.
Lue myös:
Elina Gustafsson avautuu seksuaalisuudesta Ina Mikkolan podcastissa: ”Minuakin on laitettu kaappiin”
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat