Nanna Karalahti paljastaa, miten radikaalin muutoksen joutui tekemään saadakseen parisuhteen toimimaan Jere Karalahden kanssa – ”Tätä yritettiin myös monta vuotta”
Ex-kiekkoilija Jere Karalahti ja hyvinvointivaikuttaja Nanna Karalahti ovat olleet naimisissa seitsemän vuotta. Pariskunnan suhteeseen mahtuu myös vaikeita ajanjaksoa, sillä he ovat meinanneet erota.
Nanna avautuukin Instagtam-tilillään, miten ovat saanneet suhteensa toimimaan vaikeiden aikojen jälkeen.
– Vihdoin ja viimein ollaan kutakuinkin tilanteessa, että annetaan toistemme olla juuri sellaisia kuin olemme ja pyrimme tukemaan toista kaikessa, vaikka ei itse olisikaan samaa mieltä, Nanna aloittaa Instagramin Stories-osiossa päivityksensä.
– Se, että perhe menee kaiken edelle ja huolehditaan molemmat tasavertaisesti lapsista. Mun mielestä Juha Tapion Kaksi puuta on hyvä biisi. Siinä lauletaan kahdesta erillisestä puusta, joiden juuret ovat kietoutuneet. Se kertoo mielestäni siitä, että pitää antaa toisen kukoistaa yksilönä ja näin myös se yhteenkuuluvuuden tunne lisääntyy. Se ei lisäänny sillä, että koittaa toista muuttaa. Tätä yritettiin myös monta vuotta, Nanna jatkaa.
Nykyisin Nannalla ja Jerellä on kolme yhteistä lasta. Lisäksi Jerellä on kaksi lasta edellisistä suhteista.
Lue myös:
Jere ja Nanna Karalahden lapsi syntyi – ”Eilen koin yhden elämäni isoimmista asioista”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”

- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus