Mikko Kuustonen ja Hanna Brotherus päätyivät yllättäen avioeroon vuodenvaihteessa 2023–2024. Eroon liittyi erikoinen avioehtokuvio.

Viihdelehti Seiskan selvityksissä paljastui, että avioehdoissa väännettiin erityisesti pariskunnan unelmien kesämökistä.

Alkuperäisen avioehdon mukaan Mikko oli valmis luovuttamaan pariskunnan luksusmökin Hannalle vain 100 000 eurolla, vaikka Mäntyharjulle oli nousemassa komea ja kallis pytinki.

Hanna oli ostanut mökkitontin edulliseen hintaan jo ennen avioliittoa sukulaiskauppana, mutta uuden mökin rakennustyöt käynnistyivät vasta Mikon astuttua kuvaruutuun. Silloin kyseessä oli satojentuhansien eurojen hanke luonnonkauniilla, 25 000 euron tontilla.

Projektin valmistuttua Mikon mieli kuitenkin muuttui, kun hänelle valkeni, että rakennukset olivat paljon arvokkaammat kuin hänen 100 000 euron osuutensa. Muusikon mielestä reiluuden nimissä oli aika tehdä uusi sopimus.

Uudessa avioehdossa mökin jakosuhteet määriteltiin uusiksi. Sen mukaan mökki kuului avio-oikeuden piiriin, ja täten Hannan oli laitettava kättä taskuun ja maksettava markkinahintainen summa, mikäli aikoi lunastaa huvilan itselleen.

Seiskan tuoreen selvityksen mukaan näin myös kävi eron muuttuessa todeksi. Pariskunta haki avioeroa joulun alla 2023, ja kesäkuussa 2024 ero tuomittiin viralliseksi.

Nyt Mäntyharjun-kiinteistö on täysin Hannan omistuksessa. Maanmittauslaitoksen tietokannoista ei selviä, mihin hintaan kesäpaikka vaihtoi omistajaa.

Kiinteistön rasitustiedoista kuitenkin selviää, että mökkiin on tehty kiinnityksiä yhteensä 450 000 euron edestä kahden eri lainan kautta. Se kertoo rakennushankkeen suuruudesta.

Lähde: Seiska