
Muistatko 10 vuoden takaisen Mr. Saxobeat -megahitin? – Lue, mitä Alexandra Stanille kuuluu nyt
Romanialainen laulaja-lauluntekijä Alexandra Stan julkaisi tasan kymmenen vuotta sitten megahitiksi muodostuneen Mr. Saxobeat -kappaleen, joka soi ahkerasti radiossa ja tanssiklubeilla myös meillä Suomessa. 2010-luvun suosituimpiin biiseihin lukeutuva Mr. Saxobeat nosti hetkessä Alexandran nimen koko Euroopan huulille ja nuori artistilupaus sai alkavalle uralleen harvinaisen lennokkaan lähdön.
Alexandra on sittemmin julkaissut yhteensä neljä studioalbumia ja kerännyt miljoonia striimejä lukuisilla singleillään, joista tuorein, Tikari, (feat. Li Too) julkaistiin tämän vuoden elokuussa.
Omien kappaleidensa kirjoittamisprosessissa vahvasti mukana vaikuttava laulaja on tehnyt yhteistyötä useiden kansainvälisesti menestyneiden artistien, kuten reggaetonin kuninkaaksikin tituleeratun Daddy Yankeen ja afrikkalaisruotsalaisen dancehall-tähti Mohombin kanssa.
Nyt Alexandra kertoo Metropolille antamassaan eksklusiivisessa haastattelussa, että on ikuisesti kiitollinen Mr. Saxobeat -kappaleen tuomasta suursuosiosta.
– Eihän minun tarvitse enää koskaan edes tehdä töitä, Alexandra sanoo ja nauraa perään.
– Haha, vitsailen vain! Mutta olen onnellinen siitä, ettei minun tarvitse artistina hakea kenenkään hyväksyntää. Mr. Saxobeat -hitti osoitti jo kymmenen vuotta sitten, että olen vakavasti otettava laulaja, jonka kappaleet purevat myös suureen yleisöön, hän painottaa.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Elektropoppia latinovivahteella laulava Alexandra on toden totta onnistunut keräämään itselleen laajan fanijoukon ympäri maailmaa, ja yksi hänen suurimmista kuulijakunnistaan löytyykin yllättäen Japanista.
– Japanilaiset rakastavat musiikkiani ja teen siellä usein keikkakiertueita, Alexandra kertoo.
Kaksi muistoa Suomesta
Vahvaäänisellä ja kuvankauniilla Alexandralla on myös Suomessa oma ihailijajoukkonsa, ja onpa hän täälläkin keikkaillut muutamaan otteeseen.
– Kiertueet pohjoismaissa ovat aina olleet hyvin hektisiä ja kiireisiä, joten en valitettavasti ole hirveän hyvin ehtinyt tutustua Suomen nähtävyyksiin tai kulttuuriin. Mutta on kaksi asiaa, jotka muistan sieltä erittäin vahvasti, laulaja paljastaa.
– Ensinnäkin, olen Suomessa ollessani syönyt elämäni parhaimman makuista kalaa. Se oli taivaallista! Alexandra hehkuttaa ja jatkaa:
– Toiseksi, suomalaiset ovat aivan hullun kovia bilettämään, hän nauraa.
30-vuotiaasta Alexandrasta tuntuu edelleen täysin uskomattomalta ajatukselta se, kuinka moni vaikkapa Suomessakin on tanssinut ja juhlinut hänen Mr. Saxobeat -kappaleensa tahtiin.
– Mahtavaa, että olen voinut tehdä lähtemättömän vaikutuksen niin moneen ihmiseen. Kuvittele, jotkut ovat olleet vasta teini-iässä, kun he ovat kuulleet kappaleeni ensimmäistä kertaa, ja nyt he osaavat sen vieläkin ulkoa! Ihan tajutonta!
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Tikkareita ja teräaseita
Latinohenkisen Tikari-singlen tuore musiikkivideo on kuvattu Alexandran kotikaupungissa Constantassa, joka on kaunis merenrantakaupunki Mustanmeren rannalla.
Tikari on herättänyt suurta huomiota erityisesti Meksikossa, mikä on ollut mieluisa yllätys Alexandralle, sillä hän kuvailee romanialaisen ja meksikolaisen kulttuurien olevan hyvin samankaltaisia.
Alexandran mukaan kappale on saanut inspiraationsa latinomaissa käytettävästä ”chica rica” -ilmaisusta, jolla tarkoitetaan kaunista naista. Hän halusi kuitenkin tuottajansa kanssa hieman leikkiä sanoilla, joten he keksivät ilmaisusta oman versionsa, joka istuu paremmin eri kieliin ympäri maailmaa.
– Tikari kuulostaa esimerkiksi hieman intialta, joten uskon, että siellä ihmisten on luontevampaa sanoa tikari kuin chica rica, artisti avaa.
Alexandra kertoo, että hän sai pian kappaleen julkaisun jälkeen tietää, mitä tikari-sana tarkoittaa suomeksi.
– Eikös se olekin sellainen veitsi tai teräase? hän kysyy ja osuu arvauksineen täysin oikeaan.
– Kuulin myös, että kun tikari-sanan keskelle lisää yhden k-kirjaimen lisää, siitä tulee lollipop (tikkari). Tämä on hirveän hauskaa, koska ensimmäinen koskaan julkaisemani kappale oli nimeltään Lollipop.
– Eli ympyrä ikään kuin sulkeutuu! Alexandra summaa leveästi hymyillen.
Voit kuunnella tuoreen Tikari-kappaleen alta tai tästä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus