Mikko Koivu tunkeutui Helenan kotiin – riistakamera paljasti
Helena Koivu on asunut virallisesti Turun Kakskerrassa jo keväästä lähtien.
Valitettavasti Helena on kokenut ulkopuolisten taholta erilaista häirintää, jolloin hänen kotirauhansa on Helenan mukaan häiriintynyt.
Helena on tehnyt tilanteesta rikosilmoituksia. Lisäksi hän on kertonut tilanteista Instagramissaan.
– Esimerkiksi viime viikolla tänne tontille tuli mies, joka esiintyy talonmiehenä. Hänellä oli joku toinen mies mukana ja he kuvasivat rakennuksia. En ollut vielä edes pukeutunut kunnolla, vaan vedin aamutakin päälleni ja säntäsin ulos.
– He eivät vastanneet kyselyihini millä asialla he ovat. Sen sijaan talonmies alkoi kuvata minua, Helena kertaa viime viikkoisia tapahtumia.
Helena on jo pitkään epäillyt, että joku käy hänen kodissaan sillä aikaa, kun hän on poissa.
– Olin siksi hankkinut riistakameran, jotta saisin selvyyden asialle.
Kun Helena oli maanantaina palaamassa takaisin Kakskertaan, hänen kännykkäänsä alkoi tulla materiaalia.
Videoilla näkyy, kuinka kaksi miestä kävelee suoraan Helenan kotiin.
– Toinen oli Mikko ja toinen se talonmies, Helena kertoo järkyttyneenä.
Videon aikajana paljastaa, että kyseiset henkilöt olivat rakennuksessa sisällä kuusi minuuttia.
– Tilanne on todella pelottava ja lisää turvattomuuden tunnettani. Minulla on pöydälläni esimerkiksi tärkeitä, henkilökohtaisia papereitani, jotka liittyvät keskeneräisiin oikeusprosesseihin. En missään tapauksessa halua kenenkään ulkopuolisen niitä näkevän, ja kaikkein vähiten vastapuolen.
– Odotan vain kauhulla, mitä kaikkea he ovat kodissani tehneet. Nyt on jo lämmöt väännetty pois, samoin kuin lämmin vesi, Helena kertoi Seiskalle, samalla kun hän oli matkalla kotiinsa.
Heti kun Helena sai tietää laittomista vierailijoista, hän soitti poliisille.
– On täysin käsittämätöntä, ettei poliisikaan pysty minua auttamaan. Tämä on niin ahdistavaa ja pelottavaa.
– En voi olla omassa kodissani rauhassa, sillä mietin koko ajan, että mitähän seuraavaksi.
– Tuntuu, että minulle vain nauretaan, eikä poliisikaan voi turvata kotirauhaani.
– Kun olen soittanut hätäkeskukseen, niin minulle sanotaan, että on tehtävä uusi rikosilmoitus.
Sen verran Helena kuitenkin kiittelee poliisin toimintaa, että virkavalta kävi pyörähtämässä Kakskerran pihassa.
– Mutta mitä he enää voivat tehdä, kun Mikko ja talonmies olivat lähteneet jo aikoja sitten.
Lähde: Seiska
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen