Mikko Alatalon lapsenlapsi Ronja Alatalo paljastaa, millainen vaikutus tunnetulla isoisällä on ollut omaan uraan
23-vuotias näyttelijä, tanssija ja somevaikuttaja Ronja Alatalo on tuore Salatut elämät -tähti, joka näyttelee sarjassa Ismo Laitelan siskopuolta Hanne ”Hani” Laitelaa. Hani astui mukaan Pihlajakadun käänteisiin heti Salkkareiden kevätkauden ensimmäisten jaksojen aikana.
Alatalolle rooli yhdessä Suomen suosituimmista televisiosarjoista on ollut tärkeä etappi omalla näyttelijänuralla. Hän kehuu vuolaasti ”tv-veljeään” Esko Koveroa sekä muita näyttelijäkollegoitaan siitä, kuinka hyvin hänet on otettu vastaan Salkkarit-yhteisössä.
– Minulle on suuri ilo ja kunnia saada olla osa näin ikonista ohjelmaa, Alatalo toteaa onnellisena Metropolille Salkkareiden pressitilaisuudessa.
– Tuntuu, että maailmassa kaikki muuttuu ja tapahtuu sekä hyvää että pahaa, mutta Pikku Kakkonen puoli viideltä ja Salkkarit puoli kahdeksalta pysyvät. Nämä ovat asioita, joihin ihminen voi nojata elämässään, hän jatkaa nauraen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Sukeltaminen Salkkareiden maailmaan on ollut samaan aikaan jännittävä ja mielenkiintoinen kokemus. Eniten Alataloa on yllättänyt poikkeuksellinen tehokas työtahti, jollaista hän ei ole missään muualla vielä nähnyt.
– Olen aiemmin tehnyt Ylen Uusi päivä – sarjaa, jota kuvattiin viitenä päivänä viikossa kolmen valmiin jakson edestä. Materiaalia syntyi viikossa siis puolitoista tuntia eli kokopitkän elokuvan verran. Tämäkin oli jo kova tahti, ja Uudessä päivässä oppi hyvän kamerarutiinin, näyttelijä avaa.
– Silti Salkkarit on päässyt yllättämään minut tehokkuudellaan. Teemme töitä neljä päivää viikossa, ja saamme valmiiksi kuusi kokonaista jaksoa. Tämä tarkoittaa kahta pitkää elokuvaa yhden viikon aikana! Tahti on ihan käsittämätön. Tämä on paras mahdollinen kamerakoulu, mitä Suomesta voi löytää, Alatalo iloitsee.
Alatalo kertoo olevansa sukunsa ensimmäinen näyttelijä. Hän nappasi ensimmäisen suuren teatteriroolinsa jo vuonna 2012, kun hänet valittiin Annie-musikaalin pääosaan. Sittemmin Alatalo on näytellyt myös muissa musikaaleissa esimerkiksi Tampereen Komediateatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Suomen kesäteatterissa.
Suuri esikuva ja inspiraation lähde Alatalolle on pienestä pitäen ollut hänen rakas isoisänsä, koko kansan tuntema muusikko ja poliitikko Mikko Alatalo.
– Pappa on aina sanonut minulle, että: ”lennä, lintu lennä, sinun siipesi kantavat kyllä.” Vaikka hän on Suomessa vaikuttanut hyvin laajasti musiikkialalla ja politiikassa, en oikeastaan ole ikinä saanut häneltä mitään tämän suurempia vinkkejä. Pappa ei ole koskaan halunnut puuttua tekemisiini, sillä sellainen niin sanottu urani kopelointi osoittaisi häneltä vain suurta epäluottamusta taitojani kohtaan.
– Kannan pappani perintöä valtavalla ylpeydellä. Paljon olen kuitenkin myös itse voinut opettaa hänelle. Hänellä ei ole samanlaista kokemusta näyttelemisestä, musikaaleista ja sosiaalisesta mediasta kuin minulla. Puolin ja toisin siis opetamme toisiamme, kuten varmasti perheissä yleisestikin on tapana. Kaikki me opimme jotain toisiltamme, Alatalo hymyilee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Tulevaa kevättä ajatellessaan Alatalolle nousee mieleen yksi asia, jota hän erityisen hartaasti odottaa.
– Valoa. Valoa, valoa, valoa! Odotan niin paljon valoa! Salkkarit-tähti huudahtaa innoissaan.
– Aloitin Salkkareissa loppuvuodesta, ja se oli kyllä melko tiukka paikka silloin, koska menimme koko ajan kohti joulua ja vuoden pimeintä aikaa. Ihmiset alkoivat olla jo aika väsyneitä, ja minulle moni asia oli uutta. Asun Tampereella, joten pakko sanoa, että välillä oli aika raskasta lähteä viiden aikaan ajelemaan autolla töihin Helsinkiin.
– Nyt ei ole kuitenkaan enää kauaa kirkkaisiin aamuihin. On ihanaa tietää, että ihan kohta saa jälleen valosta lisäenegriaa tähän työhön, joka on minulle niin kovin tärkeä ja rakas, Alatalo kiteyttää.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
Jättiyllätys! Mikko Alatalon lapsenlapsi nappasi roolin Salatuista elämistä
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!