Me Naiset: Lauri Tilkanen paljastaa kokeneensa työssään seksuaalista häirintää: ”Olen itse puuttunut tilanteisiin”
Näyttelijä Lauri Tilkanen, 33, paljastaa Me Naisten haastattelussa kokeneensa työssään seksuaalista häirintää. Hän uskoo, ettei ole alan ainoa mies, joka on kokenut vastaavaa.
Tilkanen ei avaa kokemustaan häirinnästä tarkemmin, mutta sanoo kokeneensa sen ahdistavana.
– Olen myös itse puuttunut niihin tilanteisiin, ja asiat on käsitelty ahdistelleiden henkilöiden kanssa, Tilkanen kertoo Me Naiset -lehden haastattelussa.
Tilkanen suhtautuu työhönsä intohimoisesti, eivätkä kokemukset häirinnästä ole saaneet häntä vetäytymään näyttelijäntyöstä. Myös kansainvälinen ura on miehen mukaan mahdollinen, mutta kilpailu alalla on kovaa ja kotimaassa työskentelyssä on omat etunsa.
– Haluan tehdä elokuvia, sarjoja ja teatteria, jotka puhuttelevat minua. Sillä ei ole väliä, ovatko ne Suomessa vai ulkomailla. Ulkomailla kuvaukset saattavat kestää puoli vuotta, joten esimerkiksi omien lasten näkeminen jäisi vähiin, hän toteaa.
Tilkasella on 6-vuotias lapsi yhdessä ex-puoliso Pamela Tolan kanssa. Myös Tolan kaksi lasta aiemmasta liitosta ovat olleet Tilkasen elämässä pitkään.
– Isyys on tuonut elämään merkityksellisyyttä. Aina on ihminen, joka tarvitsee minua.
Lue myös:
Pamela Tola heitti hauskan haasteen seuraajilleen – ”Tee jotain, mitä et ole aiemmin tehnyt”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”