Marika Fingerroos tyrmäävän upeana vlogissaan – ”Menkää metsään!”
Onko koronakaranteeni parisuhteelle tuomiopäivä vai mahdollisuus? Tätä asiaa pohtii Marika Fingerroos vloginsa uudessa jaksossa.
Marika ihmettelee ihmisten valituksia, että kotona on nyt niin rankkaa olla, kun on etäkoulua ja etätöitä.
– Mitä ihmettä he ovat sitten tehneet kesälomalla?, Marika ihmettelee.
Marika ymmärtää perheiden stressin tässä tilanteessa, mutta huomauttaa että ongelmia kokevat perheet ovat todennäköisesti jo aiemmin kokeneet ongelmatilanteita, ja nyt löydetään ”kätevä syy etätöiden kautta siihen, että sukset menevät ristiin”.
– Ovatko parisuhteen osapuolet miettineet, että mikä parisuhteessa on se oikea ongelma, jos karanteeni aiheuttaa nyt ongelmia? Onko pitkään aikaan ollut mitään yhteistä? Jos kaksi viikkoa tuntuu siltä, että seinät kaatuvat päälle ja olisi suunnilleen valmis vetämään toisen pään irti, suora puhe on ratkaisu, Marika sanoo.
Marika näkee tilanteen kuitenkin mahdollisuutena viettää enemmän aikaa perheen kanssa. Jos työt voi hoitaa esim. jo klo 6-14, perheelle jää paljon enemmän aikaa. Tähän vaikuttaa myös se, että monilla ei ole nyt harrastusmenoja iltaisin. Voi viettää leffailtaa tai lähteä esimerkiksi metsäretkelle.
– Jos asuu kaupungissa, niin autolla pääsee metsään koko perhe ja samalla saadaan elämään perspektiiviä, Marika kannustaa.
Katso alta tai täältä Marika Fingerroosin vlogin uusin jakso!
Tässä kuva Marika Fingerroosin tyrmäävän upeasta lookista.
Tsekkaa myös muut Marikan vlogin jaksot:
Suorat vastaukset katsojien kysymyksiin
Seiskan bileet ja märkä paljastus
Mitkä naisten ominaisuuden kiinnostavat miehiä?
Pikkujoulujen salattu toinen puoli
Porno – kaiken pahan alku, vai nautinnon lähde?
Miesten traumat ja ihanteelliset mitat
Seksiä naisen kanssa? Entä kuukautisten aikana?
Jos on sellainen hervoton jorma, niin…
Swingers – kiinnostaako parinvaihto?
Rakkaudentunnustukset somessa kielivät ongelmista kotona
Välinpitämättömät vanhemmat ja lellityt lapset
Ihan järkyttävä tuo mun varvas
Mikä rinnoissa ihastuttaa ja vihastuttaa?
Suora seksivinkki: Ota hänet brutaalisti
Kun naiset antavat ymmärtää, mutta eivät ymmärrä antaa
Vlogin tarjoaa Metropoli.
Kuvat: Instagram / Marika Fingerroos
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Sanna Marin tyrmäävässä asussa – keräsi kaiken huomion
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Kasinorakastajan blogi: Vuoden 2024 parhaat pelivalmistajat nettikasinoilla
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Erna Huskon järkytys – teki rikosilmoituksen
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Bikinikuvat paljastavat: Eveliina Uosukainen teki uskomattoman muodonmuutoksen
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Ooh! Kesällä eronneet Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Anna Abreu poseeraa yläosattomissa – toisen miehen kädet rintojen päällä
- Harryn ja Meghanin perhekuva aiheutti somekohun: ”Todennäköisesti eivät ole edes heidän lapsensa”