
Laulaja Behm ja kirjailija Miki Liukkonen ottivat uuden askeleen suhteessaan – ilouutinen paljastui suorassa tv-lähetyksessä!
Kirjailija Miki Liukkonen ja laulaja Rita Behm ovat menneet kihloihin. Miki vahvisti kihlautumisen Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa tänään maanantaina.
Miko avautui aiemmin tänä vuonna Roope Salmisen luotsaamassa Kolme käännekohtaa -podcastissa, miten he tapasivat Behmin kanssa. Pariskunnan suhde sai alkunsa viime vuonna, kun eräs lehti halusi Mikin tekevän Behmistä kansihaastattelun.
– Itse kun en nykymusiikkia seuraa enkä tuntenut Ritaa entuudestaan, niin googlasin hänet ensitöikseni, jonka jälkeen kysyin haastattelua pyytäneeltä lehdeltä, paljonko jutusta saa rahaa, Miki paljasti.
Miki otti yhteyttä Behmiin Instagramin kautta. Behm kieltäytyi haastattelusta, mutta Miki sai houkuteltua laulajan kahville kanssaan.
– Menimme kahville, kului viisi minuuttia ja olimme rakastuneet toisiimme. Kului kuitenkin tovi, ennen kuin aloimme seurustelemaan kunnolla, Miki paljasti.
Miki kertoo, että Behm on tehnyt hänestä paremmman ihmisen ja opettanut, että asioista pitää puhua.
– Ajatella, että vasta päälle kolmekymppisenä olen oppinut puhumaan, mistä suurin kiitos kuuluu hänelle.
– Rita on minulle järjen ääni. Hän on parantanut elämääni 101-prosenttisesti, kirjailija totesi.
Lue myös:
Seiska: Behm seurustelee tunnetun kirjailijan kanssa – katso ensimmäinen yhteiskuva!
Laulaja Behm paljasti oman näkemyksensä suhdestatuksestaan: ”Voimme lopettaa spekuloinnin!”
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville
- Kuningatar Elisabetin ennustus toteutui – ”Kuningatar näki vaarat heti”
- Ex-työntekijöiltä raju avautuminen Katesta ja Meghanista
- Jari-Matti Latvalan hurja naisruletti – nyt naiset puhuvat suunsa puhtaaksi
- Kasinorakastajan blogi: Suuri ja kaikkien aikojen munajahti alkaa!
- Shokkikäänne Kakskerrassa: Poliisit veivät Helena Koivun – joutui sairaalaan
- Huh! Kerttu Rissanen hurmaa tyylillään!
- Huh! Näin pahalta näyttää Iida Vainion ulosottorekisteri