Kulissien takana – Olli Lindholm

Metropoli.net kunnioittaa maanantain ja tiistan välisenä yönä sairauskohtaukseen menehtynyttä Olli Lindholmia julkaisemalla uudelleen hänen itsensä kertoman elämäntarinan. Lepää rauhassa, suuri legenda.

Tässä alkuperäinen teksti vuoden 2017 syksyltä.

Olli Lindholm on suomalainen musiikkilegenda, joka tunnetaan varsinkin Yö-yhtyeen laulajana ja perustajana. Kymmeniä hittejä säveltänyt Lindholm on esiintynyt myös televisiossa The Voice of Finland -ohjelmassa sekä supersuositussa Vain Elämää -formaatissa. Mistä Olli Lindholm nousi Suomen kansan tietoisuuteen ja millainen on miehen elämä ollut? Näin kaikki tapahtui Ollin omien sanojen mukaan.

Syntymä ja lapsuus

”Synnyin 19.3.1964 Porissa kello 03.15 Satakunnan keskussairaalassa. Isä oli matkatöissä ja ei ollut hirveän innokas pitää yhteyttä meihin – minuun ja äitiin. Näin isän ensimmäisen kerran vasta 2-vuotiaana ja lähinnä äiti piti musta aina huolta omien siskojensa ja veljiensä avustuksella. Mä olin vasta 1,5 kuukauden ikäinen kun äitikin meni töihin. Silloin yhteiskunta oli vähän erilainen, piti pärjätä eri tavalla.
Mutta kaikin puolin mulla oli hieno lapsuus. Isä tuli kuvioihin, kun olin kahden vanha ja sitten muutettiin maalle Pomarkkuun, jossa mummola oli kilometrin päässä. Siellä mulla oli paljon hoitajia ja ystäviä. Lopulta muutettiin Poriin, kun olin 6-vuotias ja menin tarhasta Kartanomäen ala-asteelle. Isä oli edelleen matkatöissä ja äiti piti hyvää huolta. Ala-asteella olin tosi kiltti.”

Nuoruusaika

”Mulla oli todella virkeä nuoruus. Olin erittäin aktiivinen ja osallistuin vapaapalokunnan- (VPK) ja poikakerhon toimintaan. Tuo palokuntatouhu oli todella aktiivista ja vei ison ojan mun ajasta. Sitten kun kuulin vuonna 1979 sävelradiosta Pelle Miljoonan ”Häpeän olla valkoinen” -kappaleen, tiesin, että musta on tultava esiintyjä. Ei ollut muita vaihtoehtoja, sillä se tunne oli niin vahva. Tiesin, mitä pitää tehdä.

Rupesin harjoittelemaan ahkerasti muiden lauluja ja esiintymään peilin edessä. Se oli semmoista mummolan saunakamarissa touhuamista – järjetöntä raivoamista ja stereot pauhasivat täysillä.

Jossain vaiheessa tutustuin jonkun keskityylin bändin jätkiin ja kysyin, että saisinko tulla heidän vierailijakseen yhdelle keikalle. Ne jotenkin hassulla tavalla viehättyivät musta, ja pääsin esittämään niiden kanssa muutaman Pelle Miljoonan kappaleen vuonna 1980.

Sitten yhtäkkiä Porissa alkoi tapahtumaan: Tuli Porin Elävän Musiikin Yhdistystä ja Suistomaan Soittopäivät, jotka oli suositut festivaalit. Olin todella aktiivinen näissä kaikissa musahommissa, ja niihin aikoihin oli just tullut punkrock. Mä olin punkkari henkeen ja vereen. Tehtiin omaa lehteä ja soiteltiin eri punkbändeissä.”

Uran alku

”Yksi mun punkbändeistä, TT. Salonen Judas Band, pääsi keikalle Reposaaren VPK-talolle Strixin lämppäriksi. Strixissä lauloi ja soitti urkuja Jussi Hakulinen. Kun kuulin Jussin kappaleita, kysyin häneltä, että voisinko mä alkaa laulaa sun lauluja? Mun mielestä se näytti niin hölmöltä, kun se soitti urkuja ja lauloi samaan aikaan. Jussi oli varmaan niin ujo, ettei kehdannut kieltäytyä, ja me aloitettiin yhteistyö.
Yö on perustettu mun biiseille ja Jussin biisejä oli aluksi vähemmän. Sitten lopulta huomasin, että Jussi on todella tuottelias. Se on jännä, että artistin tuotteliain vaihe osuu aina siihen uran alkuun. Ei ole mitään paineita edellisistä hiteistä, ei mitään vertailukohtia uraan. On vain tunne tehdä musiikkia ja halu tehdä biisejä. Hakulinen teki ihan älyttömästi biisejä ja vielä helvetin hyviä sellaisia. Niin kuin sanoin, verrattuna nykypäivään, nuoruudessa tehdyt kappaleet ovat monesti parempia. Roiskii vaan menemään ja nauttii joka sekunnista. Ei ole siis sattumaa, että useita tuon ajan biisejä esitetään vieläkin. Ei ne kuole koskaan. Esimerkiksi ”Särkynyt Enkeli” tai ”Likaiset Legendat” olivat aikanaan isoja hittejä ja ovat nykyään klassikoita.

Koko uran alku oli hyvää nousua, mutta aika nopeasti me sössittiin koko homma. Hakulinen oli taiteilijasielu ja me oltiin vähän hölmöjä ja nautittiin kaikesta ylimääräisestä, mitä artistille oli tarjolla. 1985 juhannuksena Hakulinen hajotti bändin – ei se kestänyt tätä juttua. Me palattiin siihen mistä lähdettiinkin: Soiteltiin vain mun tekemiä biisejä. Markku Petander tuli bändiin ja oli todellinen virtuoosi: Hyvä soittaja, teki hyviä biisejä ja oli todella hyvä sovittamaan. Saatiin onneksi homma jälleen kasaan.

Nyt kun on ollut 36 vuotta alalla, on hyväksyttävä se, että koko ajan ei voi olla huipulla. Väistämättä käy niin, että sieltä tullaan alaskin. Jos pitkää uraa mietitään, niin artistin on pakko joutua sellaisiin tilanteisiin, että keikat vähenevät ja joudut sieltä A-korista pois. Meilläkin on ollut monia pitkiä pätkiä, että keikkoja on ollut todella vähän ja levyt eivät myy. Se kuuluu tähän touhuun ja se palkitsee lopulta.

Varietee-levyn jälkeen huomasi suosion järkälemäisen kasvun, levyt myi ja tuvat olivat täysiä. Sitten taas 1989 toiminta lopahti totaalisesti, jäsenet vaihtuivat ja niin edelleen. Vuonna 1994 tuli megahitti ”Ihmisen Poika” ja sarvet nousivat takaisin pystyyn. 1995 tuli Parhaat-kokoelma, joka myi hyvin ja mihin olin tehnyt Pauli Hanhiniemen kanssa kappaleen ”Sun Muistoistani Pois En Saa”, joka oli kanssa iso hitti. 1995 elokuussa jäin isyyslomalle ja kun palattiin marraskuussa keikoille, huomasin, että bändi, jolla oli mennyt muutaman vuoden ”ihan ok”, nousi taas isoon suosioon. Joka paikkaan oli 100 metrin jono eikä käsitetty sitä asiaa lainkaan. Eka rämmitään pikkulavoja ja taas yhtäkkiä yleisö löytää paikalle. Se on artistin elämää se.

Lopulta tuli myös ongelmia. Petander oli lähtenyt jossain vaiheessa, mutta tulikin takaisin bändiin ja se oli iso kolaus Juha ”Jesu” Hämäläiselle, joka oli antanut yhtyeelle kaiken aikansa ja sielunsa. Jesu koki, että hänet syrjäytettiin. Siitä alkoi hankalat pari vuotta ja lopulta Jay Lewis tuli 1990-luvun lopussa Jesun tilalle.”

Ikäviä hetkiä

”Vuonna 2000 Jani Viitanen lähti bändistä kesken keikan menee. Se kyllästyi, koska Petander soitti niin perkeleen lujaa. Oltiin joku maanantai-ilta jossain lakimiesten yksityisbileissä Tavastialla ja Viitanen kyllästy totaalisesti – se antoi kitaran Petanderille. ”Tässä sulle toisetkin kitarakamat, niin saat soittaa vieläkin lujempaa”, se sanoi. Jani oli studiomies henkeen ja vereen.

Jatkettiin muiden jätkien kanssa sitten nelisteen keikkailua, ja loppusyksystä samana vuonna Petander lähti bändistä kesken keikan. Meillä oli onneksi pohjanauha, jonka päälle lauloin, koska muutkin lähtivät lavalta samalla. Se keikka oli epäonnistunut kaikin puolin. Yleisö mietti, että mitä ihmettä.

Kahden päivän päästä siitä olin Jyrkin nauhoituksissa yksin ja Costello Hautamäki (Popeda) tuli jeesaan mua esittämään biisejä. Sitten muun muassa Daffy Terävä liittyi bändiin ja saatiinkin yllättävän hyvä kokoonpano kasaan. Aloitettiin soittamaan enemmän Jussi Hakulisen biisejä, koska meidän uusi kosketinsoittaja Mikko Kangasjärvi pyysi, että vedetään niitä. Costello ei kokoonpanoon jäänyt, mutta muut jäivät ja se bändi toimi hyvin.”

2000-luku ja megasuosio

”Vuonna 2001 tuli Legenda-levy, joka myi 120 000 ja ”Särkyvää”-kappaleesta tuli valtava hitti. 2002 kesällä oltiin jollekin keikalle lähdössä, niin sain Hakuliselta CD:n biiseistä, joita se oli tehnyt ja siellä oli ”Rakkaus on Lumivalkoinen”. Soitin sitä jätkille keikkabussissa ja kuunneltiin, kuinka Jussi laulaa ja soittaa siinä demolla sydän verellä. Siitä huomasi heti, että se on helvetin kova. Sen kanssa oli helppoa lähteä studioon. Tehtiin ”Kaksintaistelu”– ja ”Etkö Unta saa” –kappaleet. Julkaisimme Rakkaus on Lumivalkoinen -albumin, joka myi taas yli 100 000 ja meininki oli ihan älytön. Vaikeuksien kautta voittoon.

Tässä oli hauskaa myös se, että ajelin taksia samalla kun hitit soivat radiossa ja levyt möi satoja tuhansia. Silloin meininki oli eri – artisti sai tehdä duunia ja kaikille se oli ihan ok. Toisin se on nykyään, kun joka asiasta tulee helvetillinen haloo ja ihmetys.
2000-luvun alussa jäin kokopäiväiseksi muusikoksi ja yksi synkkä hetki oli silloin, kun painin monta vuotta akillesjänneongelmien kanssa. Kun marraskuisena räntäaamuna marssit mummojen kanssa kuntoutukseen uimahalliin ja et pysty kunnolla liikkumaan, ihmismieli turhautuu. Siitäkin lopulta selvittiin. Tulihan sitä alkoholillakin läträttyä ja muuta ikävää oheistoimintaa, mutta nyt asiat ovat hyvin.”

Muistoja pitkältä uralta

”Tämän 36-vuotisen urana on tapahtunut paljon. Muistettavimpia on niistä esimerkiksi ensimmäinen levydiili, ensimmäinen kultalevy, ulkomaareissut, joissa kuvattiin musiikkivideoita ja muuta. Ne olivat upeita hetkiä.

Sitten 20-vuotisjuhlakeikka Kulttuuritalolla, jossa meille annettiin Legendoista timanttia. Menin rumpujen taakse istumaan ja katsomaan, kun muut saivat niitä levyjä. Mietin, että mitä helvettiä: Tällainen juopporyhmä, joka 90-luvulla rämpi alkoholissa ja eli kaaoksessa, muuttui sitten vuonna 2001 salonkikelpoiseksi timanttilevybändiksi.

Se, mistä täytyy myös sanoa, ovat nämä Voice of Finlandit ja Vain Elämää. Esimerkiksi tuo juuri ollut Vain Elämää -konsertti: Koko halli nousee seisomaan ja puku päällä huutaa mukana. Samu Haber tulee halaamaan ja Laura Voutilaisen kanssa vedetään ”Särkyvää”. Se ilta oli täydellinen. Tuommoisia hetkiä tällä uralla tulee harvoin – kaikki meni täysin nappiin. Stemmat toimi, bändi soittaa virheettömästi, yleisö on mukana täysillä ja jengi kyynelehtii.

Tämä koko homma vielä päättyi siihen, että saatiin Vain Elämää -levystä kolminkertaista platinaa ja otetaan ryhmäkuva sen täyden hallissa. Oli ihan älytön fiilis. Mentiin sen keikan jälkeen Warnerille istumaan, mutta sieltä mä lähdin pois, kun alkoivat juhlat olemaan vähän liian railakkaat. Itse en enää alkoholia käytä.

Menin hotelliin, kun muut jäivät juomaan, ja mietin hotellin sängyllä, että olipas hieno päivä.”

Muita töitä muusikkouden ohella?

”Menin 9.1 1989 (mulla on helvetin hyvä muisti) siivoojaksi, kun keikat olivat vähentyneet paljon. Myin myös T-paitoja ennen sitä. Oon aina ollut hyvin työkeskeinen – jos joudun istumaan paikallani, turhaudun.

Olin siellä siivoojana monta vuotta ja sain ylennyksiä samalla kun myytiin platinaa ja timanttilevyjä. Mulla oli paljon verovelkoja, ja kun lapsiakin syntyi, täytyi olla säännölliset tulot. Sitten vuoden 1998 tammikuussa musta tuli kiinteistöhuoltojohtaja. Toukokuussa irtisanoin itseni niistä hommista – työt kävivät jo liikaa terveyden päälle. Oli verenpaineongelmia ja järkyttävää stressiä, mitkä tietenkin vaikuttivat bändielämäänkin.

Lopulta ajoin taxiluvan, jotta pystyn työskentelemään keikkatauoilla. Silloin rytmi oli niin, että 2 kuukautta taukoja ja 2 kuukautta keikkoja. Välikuukausina ajelin taxia 2-5 päivää viikossa. Nekin hommat jäivät, kun bändi vei lopulta kaiken ajan.”

Taustavaikuttajia

”T.T Oksalalla oli valtavamerkitys meidän uraan– se laitto meidät töihin. Myös Jani Viitanen, joka ei niinkään musikaalisesti, mutta hän otti riskin, koska hänellä oli oma studio ja Janin kanssa pystyttiin tekemään albumit itse ilman paineita. Juice Leskinen yritti tehdä musta sanoittajaa, mutta siitä ei tullut juurikaan mitään. Pauli Hanhiniemi toi meille uudet tekstit ja mulle uuden tavan laulaa. Tehtiin parikymmentä aika isoa hittiä yhdessä. Karri Kivelä oli iso apu.

Tarvitsen itseasiassa elämääni tuommoisia Karrin kaltaisia kavereita. Se sano mulle aina ”Pitäisikö keskittyy ihan vaan omiin asioihin” ja se tarkoitti sillä sitä, että keskitytään me musiikkiin eikä esimerkiksi Porin Ässien toimintaan. ”Turpa kiinni ja laulamaan” se sanoi. Juha Tapiota sain jeesata paljon 2000-luvun alussa ja nyt se tulee aina vaikka laulamaan yhdessä kun pyydän sitä paikalle. Dan Tigerstedt, Jimmy Westerlund. Monet ihmiset ovat auttaneet mua varsinkin laulupuolella. Niin kuin sanoin, tarvitsen jonkun, joka sanoo mulle, että nyt hiljaa.”

Olli Lindholm nykypäivänä

”Oon muuttunut kuumakallesta sovittelijaksi. Elämänkokemus ja bändielämä on auttanut paljon kasvamisessa. Enää ei näe tilanteita, jotka tulevat yllätyksenä ja pystyy jeesaamaan ihmisiä aika paljon. Tästä päästäänkin taas Voice of Finlandiin: Se on vaan pieni osa koko ohjelmaa, että kuka voittaa ja kuka saa sen diilin. Ohjelman idea on siinä, että ne esiintyjät verkostoituvat ja voittavat itsensä – niiden itsetunto kasvaa kun ne esiintyy noin isossa paikassa.

Tästä viimeisestäkin kaudesta tulee mieleen Tiina, joka oli finaalissa. Se jännitti todella paljon ja pakotin sitä lavalle. Soitin avuksi jopa vapaaottelija Teemu Packalénin, joka tuli auttamaan pelon ja jännityksen kohtaamisessa. Kaikki se auttoi ja Tiinasta tuli paljon rohkeampi. Kulisseissa joutui joillekin antamaan jopa kännykkäkieltoja, etteivät raukat kokoaikaa mieti, mitä muut heistä ajattelevat sosiaalisissa medioissa. Oleellisinta on, että siellä kulisseissa jengi ystävystyy ja löytää piirejä, joiden kautta kasvattaa sitä uraansa. Voitto ei ole tärkeintä.
Mutta niin, nykyään elämään kuuluu avantouimista, kalastelua ja kävelyitä. Sitten tämä mun likkakaverin kanssa on kaikenlaista. Se on todella impulsiivinen ja saattaa kysyä vierailta ihmisiltä yhtäkkiä, että pääseekö mukaan pelaamaan, jos kävellään koripallokentän ohi. Välillä potkitaan palloa venäläisten kanssa ja käydään kaupunkilomilla. Äsken oltiin yhdessä kuntosalilla. Kaikkea hauskaa ja tavallista.
Se pitää vielä sanoa, että nykyään vietän myös aikaa enemmän yksin. Tykkään pohdiskella ja kuunnella omia ajatuksia. Tällä hetkellä asun tyttäreni kanssa kahdestaan ja kun tytär käy töissä, teen sille ruokaa ja kuuntelen radiota. Ja tiedättekö, lääkärin perkele kielsi mua syömästä wienereitä! Eli nyt katson, kuinka tytär herkuttelee kahvin kanssa ja mä joudun tyytymään pelkkään kahviin.”

Tulevaisuus

”Syksyllä kokeillaan tehdä Yön kanssa neljä konserttia, joissa on kaksi osuutta ja ensimmäiseen osuuteen tuodaan pelkästään akustisia kitaroita ja piano, ehkä myös haitari. Typistetään se koko setti mahdollisimman pieneksi. Siitä tulee siistiä.
Haluisin kanssa joku päivä tehdä ihan tällaisia pieniä baarikeikkoja. Roudataan itse kamat ja 150 ihmistä nauttisi esiintymisestä hikisessä loukossa.

Ja tietenkin levyä pitäisi alkaa työstämään, mutta siitä käydään vasta kuukauden päästä palaveri. En suostu tekemään kuin sellaisia sopimuksia, joissa levy-yhtiö sitoutuu olemaan siinä albumin markkinoinnissa mukana koko ajan – ensin useita singlejulkaisuja ja kiertueen alla julkaistaan levy. En todellakaan halua tunnetta, että teen kaiken yksin – haluan yhtiön täyden tuen. Haluun, että A&R vastaa puhelimeen, kun mulla on jotain sydämen päällä!”

Tavoitteita?

”Se on selvää, että vuonna 2021 pidetään 40-vuotisjuhlakonsertti, mutta en tiedä vielä missä. Mietin keikkapaikaksi Olympiastadionia, ehkä myös Ratina täällä Tampereella. Ja sitten Porin se paikka, jossa Porin Jazzit pidetään. Oon ajatellut, että lähtisiköhän Porin kaupunki mukaan siihen, että Porin oma poika tulee kotiin ja vedetään joku todella iso konsertti, vaikka Porisperen yhteydessä. Kaikki se on mahdollista, mutta se vaatii todella paljon töitä. Ja sen, että siinä tulee välissä 4-5 hyvää biisiä, mikä on se haasteellisin osuus: On vaikeaa saada kaivettua samanlaisia hittejä kuin ennen. Ei pitäisi miettiä likaa, vaan antaa palaa vaan. Pitäisi soitella omia vanhoja biisejä ja renkuttaa toistenkin kappaleita, kuten Juha Tapion ja Lauri Tähkän teoksia. Jos jostain sieltä tulisi joku rivi tai sävel, joka voisi muuttaa kaiken ja joka herättäisi sen täydellisen inspiraation. Kaikki on jo musiikin alalla tehty, mutta se, että kappaleista saa omanlaisen ja toimivan, vaatii aina työtä.”

Yli 30-vuoden uran jälkeen, onko Ollilla ohjeita nuorille muusikoille?

”Menkää sisältö edellä. Tämä uusi tyyli, että perustetaan yrityksiä ja mietitään bisnestä, ei toimi. Musiikki on tärkeintä – mitä vähemmän mietit rahaa, sitä parempi. Rahaa tulee, jos teet asiat todella hyvin. Tiedän, että se on vaikeaa täysin unohtaa fyrkka, mutta sitä varten sun pitää kasata sun ympärille ihmisiä, jotka hoitavat ne bisnesjutut, että itse voi keskittyä vain sisältöön.

Muusikko tarvitsee ympärilleen luotettavia ihmisiä. Niin kuin Ruuska ja Juha Tapio: Paljon riitoja ja väittelyä, mutta ne löytävät aina omat tonttinsa. ja niin kuin Jukka Immonen sanoi mulle viime levyä tehdessä: ”Mua ei sun jutut ja surut kiinnosta, nyt koppiin ja laulamaan.” Tarvitset oikeita ihmisiä ympärille, jotka löytävät susta sen lopullisen tarmon.”