Kim Sainio paljasti radiossa sairastavansa MS-tautia: ”Meitä on ihan helvetisti”
Big Brother -ohjelman kommentaattori ja Radio Rockin Korporaation juontaja Kim Sainio, 47, paljasti torstaina radiolähetyksessä sairastavansa MS-tautia. Hän kertoi saaneensa diagnoosin jo 14 vuotta sitten.
Sainion läheiset sekä työkaverit ovat olleet sairaudesta tietoisia, mutta nyt oli miehen mukaan aika kertoa siitä myös kuulijoille. Sainio sanoikin lähetyksessä olevansa kyllästynyt näyttelemään jotain, mitä ei ole.
– Näytelmä on nyt loppu siltä osin, että aion tulla tästä ensimmäistä kertaa julkisesti kertomaan. Osittain siitä syystä, että olen ihminen, jonka joku saattaa joskus tunnistaa ja esittää itselleen kysymyksen, että mitähän kauheaa tuolla yksilöllä on meneillään. Haluan poistaa tämän kulman, Sainio avautuu.
– Haluan kertoa teille kuulijoille, jotka koen erittäin läheisiksi tätä työtä tehdessä. Kun kohdataan jossakin ja tehdään asioita yhdessä, niin ei tarvitse sen kummemmin alkaa arvailemaan.
Sainio ei kerro sen tarkemmin omaa taudinkuvaansa, mutta kannustaa muita samassa tilanteessa olevia.
– Eniten haluan lähettää terveiseni tämän sairauden kanssa taisteleville, koska meitä on ihan helvetisti – voimia veljet ja siskot!
Neuroliiton mukaan MS-tautiin voi liittyä erilaisia silmäoireita kuten näön heikkenemistä sekä erilaisia tunto-oireita. Tatutia sairastavalla voi olla myös lihasheikkoutta ja -jäykkyyttä sekä tasapainovaikeuksia.
MS-taudin esiintyvyys on Suomessa maailman korkeimpia ja uusia tapauksia todetaan vuosittain noin 200-500. Yhteensä sairastuneita on Suomessa yli 9000.
Kuuntele torstain Radio Rockin Korporaation lähetys tästä.
Lue myös:
Maria Veitolalta löydettiin suuri kasvain rintaontelosta: ”Raskasta elää pelossa ja epävarmuudessa”
Seiska: Niko Ranta-aho lihoi 7 kiloa tutkintavankeudesta vapautumisen jälkeen – kuva!
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Aki Manniselta intiimi paljastus Rita-vaimosta – ”Jos mä otan vaatteet pois, niin…”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!