Kerttu Rissanen heräsi tuskissaan: ”Nyt ei mene hyvin”
Liikunnanohjaaja ja entinen Salkkarit-tähti Kerttu Rissanen jakaa avoimesti ilonsa ja surunsa.
Kerttu tuomaroi viime viikonloppuna Miss Suomi -kilpailua ja viikonloppu sujui Kertun mukaan mainiosti. Alkuviikosta Kerttu oli yhä hyvällä tuulella ja iloitsi itsetekemästään ruoka-annoksesta.
– Tänään lohta ja sit tein aika hyvän tollasen mätön mis oli kesäkurpitsaa, kantarelleja ja sipulia, tankoparsaa ja ruokakermaa. Ja sienisalaatti! Kerttu fiilisteli sometarinoissaan.
Kiireinen yrittäjä sai viimein mahdollisuuden ottaa hieman rauhallisemmin.
– Oli ihanaa kun oli kiireetön maanantaipäivä ja sai nukkua pitkään, Kerttu kuvaili.
Vastoinkäymiset alkoivat kuitenkin yllättäen tiistaiaamuna. Rentouttavan päivän ja illan jälkeen Kerttu heräsi ikävissä merkeissä.
– Okei kaverit. siis, ai, meitsi heräs ihan jäätävään niskajumiin. Ei niin kuin kunnolla käänny pää toiselle puolelle, Kerttu kipuilee videotervehdyksessään.
– Mä en tajuu, miten tää voi olla näin kipee.
Kerttu oli kuitenkin matkalla töihin vetämään liikuntatuntiaan, vaikkei ollutkaan täysin kunnossa.
– Mut en ehtinyt peruu tuntia, kun se on aamutunti, niin nyt mä meen ohjaa joogaa. Mut varmaan niin kuin itse istun siinä ja sanon asentojen nimiä tai jotain, koska tää on siis ihan sikakipee. Huh huh!
Töiden jälkeen illemmalla olisi vielä tarkoitus urheilla.
– En tiiä kyl tuleeko illalla bodycombatista mitään, silminnähden kivuissa oleva Kerttu toteaa.
Videokuulumisensa päälle Kerttu on kirjoittanut ”nyt ei mene hyvin” ja lisännyt vielä itkunauruemojin perään.
Lähde: Seiska
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kasinorakastajan blogi: Uusimpia löytöjä nettikasinoiden peleissä
- Helena Koivu rikkoo hiljaisuuden – uhmakas viesti
- Joel Harkimon ja Janni Hussin kohtaamisesta syntyi somekohu – Jollelta yllättävä ratkaisu
- Ansku Bergström jakoi treenikuvia – Elina Gustafssonilta ytimekäs kommentti eksälleen
- Auri Kananen tekee paljastuksen Akista ja Ritasta
- Susanna Laine avautuu vaikeasta riippuvuudestaan – ”En pääse siitä eroon!”
- Joel Harkimo palasi kotiin – Janni Hussin erikoinen käytös hämmentää
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville