Jutta Larm yllättää nyt alusvaatemallina – ”Mukavuutta ja kauneutta kevääseen”
Vuosituhannen alussa Suuri seikkailu -ohjelmasta julkisuuteen ponnahtaneen yrittäjä Jutta Larmin yksi tulonlähteistä on tänä päivänä sosiaalinen media. Nyt hän on julkaissut Instagram-tilillään videon, jossa esittelee alusvaatteita.
– Mukavuutta ja kauneutta kevääseen. Ihana sivutuellinen Olivia istuu täydellisesti. Kurvikkaille naisille suunniteltu mallisto saat sut hymyilemään, Jutta Larm kirjoittaa videon yhteyteen.
Jutta avasi yhdessä Juha-miehensä kanssa joulukuussa 2021 Rantasalmelle aikuisille suunnatun Kuru Resort Saimaa -lomakeskuksen, joka on saanut runsaasti näkyvyyttä mediassa. Pari on hehkuttanut firmaansa avoimesti julkisuudessa ja kertonut hotellibisneksen aloittamisen olleen heille unelmien täyttymys.
Maaliskuun puolivälissä Seiska uutisoi joukkopaosta, joka Kuru Resortin henkilökunnan keskuudessa on muutaman viikon sisällä alkanut. Lehden mukaan sekä Jutta että Juha Larm ovat jättäneet paikkansa yrityksen hallituksessa. Molempien pariskunnan osapuolten hallituspestit päättyivät 18. helmikuuta. Jutta toimi hallituksessa sen varsinaisena jäsenenä ja Juha puheenjohtajana.
Lue myös:
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Meghan Marklen toiminnan pimeä puoli paljastui – riistopalkat nousseet päivänvaloon
- Akin ja Ritan parisuhde koki muutoksen – intiimi tunnustus
- Iidalta ja Archielta jymyuutinen!
- Kasinorakastajan blogi: Mental tulee ja et ole valmis siihen
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”