
Julkkisnaapurilta suoraa tekstiä Harrysta ja Meghanista
Prinssi Harryn ja Meghanin naapurusto suorastaan kuhisee julkkiksia. Montecitossa asuvat esimerkiksi Oprah Winfrey, Ariana Grande sekä Maroon 5 -tähti Adam Levine.
Julkkisnaapureihin lukeutuu myös jenkkinäyttelijä Sharon Stone, joka jakoi näkemyksensä Sussexin herttuaparista Hello! Magazinelle.
Stone avautuu vuolaasti kuninkaallisista naapureistaan.
– Heissä on hienoa se, että he eivät muuttaneet tänne elääkseen yhteisömme kustannuksella, vaan olemaan osa yhteisöä, hän kehuu.
Tämä on Stonen mukaan näkynyt esimerkiksi siten, että he tervehtivät ohikulkijoita.
– Heistä on tullut antelias, välittävä, osallistuva osa yhteisöämme, Stone toteaa, ja lisää ylimielisyyden olevan kaukana parin käytöksestä.
Stone ei tarkenna tapaa, jolla hän kokee, että pari olisi voinut hyötyä Montecitossa asuvista julkkiksista.
Los Angelesin tultua viime aikoina rajujen tulipalojen riepottelemaksi, ovat Harry ja Meghan aktivoituneet auttamaan. He ovat viettäneet aikaa työn teossa jakamassa apua kotinsa menettäneille ja evakuoineille.
Herttuapari tiedotti myös lahjoituksista, joita he itsekin ovat tehneet ahkerasti säätiönsä Archewell Foundationin kautta.
Pari on lahjoittanut esimerkiksi vaatteita ja lastentavaroita, ja ovat työskennelleet yhdessä ruoka-apua tarjoavan kokki José Andrésin kanssa.
Lähde: Seiska
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Janni Hussilta yllättävä rahapaljastus: ”Se joka tienaa enemmän”
- Danny ja Helmi paljastavat suhdestatuksensa: ”Sielunkumppaneita”
- Raivo repesi Ruotsissa! Prinsessa Madeleinea verrataan Meghan Markleen
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Vau! Tällainen on Iida Vainion seksikäs mammatyyli!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”