Tunnettu näyttelijä Susanna Indrén joutui rikoksen uhriksi viime marraskuussa, uutisoi Iltalehti. Puolituttu muuttoapulainen anasti humalassa näyttelijän vasta ostetun Mercedes-farmarin. Miehen veressä oli 1,5 promillea alkoholia.

Mies oli apuna, kun Susanna muutti uudelle paikkakunnalle. Hän oli luvannut antaa yösijan muuttoapuna olleelle miehelle.

– Heräsin ja huomasin, että tämä mies on hävinnyt. Otin keittiöstä lasin vettä, menin ikkunalle ja huomasin, että ei ole muuten mun autoakaan missään. Säilytin tuolloin auton avaimia siivouskaapissa, koska koti oli niin hyrskyn myrskyn, Susanna kertoo lehdelle.

Hän kertoo lehdelle, ettei ole saanut vielä autoa takaisin.

– Tämä on niin hiton hidasta. Olin ostanut sen Mersun kolme viikkoa aikaisemmin. Ei ollut kiva alku uudessa kodissa, hän kertoo.

Lehden mukaan vastaaja velvoitettiin korvaamaan Susannalle 500 euroa taksikuluja ajalta, jolloin auto ei ollut ajokunnossa. Hän ei halunnut kohdata oikeudessa miestä kasvotusten, vaan hän pyysi oikeuteen erillisen sermin.

Lue myös:

Susanna Indrénin ex-miehelle rajut syytteet – kuristi ja uhkasi tappaa leipäveitsellä!

Seiska: Salkkareista tuttu Susanna Indrén vastaa pahoinpitelysyytteisiin – yritti puolustaa omaisuuttaan

Seiska: Salkkareista tuttu Susanna Indrén vastaa pahoinpitelysyytteisiin – yritti puolustaa omaisuuttaan