
Iida Vainiolta yllätyspaljastus – ”En mä kestä”
Kohublondi Iida Vainio esittelee mukavaa yllätystä.
Iida on vastaanottanut lähetyksen, jonka sisällön paljasti someseuraajilleen Instagram-tarinassaan.
Vuorokauden ajan esillä olevassa tarinassa näkyy, että kodin eteisessä koreilee pärekoppa, jonka ympärillä on sellofaania.
Korista kohti kattoa leijailee heliumpallo.
– Siis! En mä kestä mitä lähetti toi meidän ovelle, Iida hehkuttaa.
Iida on saanut Nelonen-kanavalta kiitoskorin. Iida ja hänen miehensä, Archie Cruz, olivat mukana Farmi Suomessa ensin yhdessä, ja myöhemmin Iida palasi Revanssi-kaudella vielä uudemman kerran Farmille.
Kaksikon puuhat maatilalla aiheuttivat monenlaisia reaktioita kanssakilpailijoissa.
Korissa on lapselle tarkoitettu vaate, jossa lukee ”äiti ja isi meni Farmilla mustikkaan”.
Mustikassa käynti viittaa Miina Äkkijyrkän puheisiin, kun juontaja Susanna Laine uteli ohjelman kuvauksissa, oliko Iidalla ja Archiella vispilänkauppaa.
– Uimassa ovat vain käyneet ja mustikassa, Miina tokaisi pariskunnan puolesta.
Lisäksi korissa on myös mustikkavaahtokarkkeja, karamelleja sekä kortti ja palapeli.
Mustikassa käyneelle kaksikolle syntyi lapsi joulukuussa 2024.
Lähde: Seiska
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
- Yliannostus: siivouskuningatar Auri Kanasen joutui teho-osastolle
- Kasinorakastajan blogi: Parhaat pelit pääsiäispaaston päiville
- Kuningatar Elisabetin ennustus toteutui – ”Kuningatar näki vaarat heti”
- Ex-työntekijöiltä raju avautuminen Katesta ja Meghanista
- Jari-Matti Latvalan hurja naisruletti – nyt naiset puhuvat suunsa puhtaaksi
- Kasinorakastajan blogi: Suuri ja kaikkien aikojen munajahti alkaa!
- Shokkikäänne Kakskerrassa: Poliisit veivät Helena Koivun – joutui sairaalaan
- Huh! Kerttu Rissanen hurmaa tyylillään!
- Huh! Näin pahalta näyttää Iida Vainion ulosottorekisteri