Hjallis Harkimo haastoi loppuvuodesta 2022 Jethro ”Jeti” Rostedtin oikeuteen velkomusasioista.

Hjalliksen mukaan Jethro ei ollut maksanut velkojaan takaisin. Yhteensä kyse oli lähes 1,8 miljoonan euron summasta. Jethro oli toimittanut vastineensa oikeuteen, kiistäen kanteen osittain. 

Jethro ilmoitti vastineessaan muun muassa sen, että suurin yksittäinen velkasumma, 645 000 euroa on aiheeton, lisäksi 210 000 euron laina oli Jethron mukaan jo maksettu. 

Yksi riidoista koski 500 000 euroa. Siitä Jethron vastineen mukaan oli tehty sopimus, että laina maksetaan pois, kun kohde on myyty.

Jethron vastineen mukaan todellinen velka olisi ollut hieman yli 424 000 euroa.

Käräjäistunnon piti alkaa elokuun 19. päivänä valmisteluistunnolla, mutta toisin kävi.

Rahariitaan tuli yllätyskäänne, sillä Hjallis veti kanteensa pois.

Syynä on se, että he pääsivät asiassa sopuun.

Jethro kommentoi asiaa hyvin niukkasanaisesti.

– Se, että pääsimme sopimukseen, on luonnollisesti mieluisa päätös. Parempi näin kuin riidellä oikeudessa, hyväntuulinen Jethro kommentoi tunnelmiaan sopupäätöksen tultua julki.

Hjallis ei halunnut kommentoida asiaa millään tavalla.

Kaksikko ystävystyi alun perin Diili-ohjelman kuvauksissa. Vuosien aikana miehet tekivät myös yhteistä bisnestä, mutta välit alkoivat rakoilla kaksi vuotta sitten.

Loppuvuodesta 2022 Jeti erosi Hjalliksen puolueesta ja on sittemmin karistanut Suomen pölyt jaloistaan ja asuu tällä hetkellä Espanjan Aurinkorannikolla.



Lähde: Seiska