Mikko ja Helena Koivun vuosia kestänyt eroriita on saanut yhden päätöksen.

Maanmittauslaitoksen lainhuutotiedoista selviää, että Turun Kakskerrassa sijaitsevat kiinteistöt ovat siirtyneet Mikon omistukseen.

Asiakirjoista selviää, että kokonaisuuteen kuuluvat kiinteistöt ovat siirtyneet ex-jääkiekkoilijan omistukseen erottelusopimuksella.

Tähän saakka Helena omisti kiinteistöstä puolet, mutta muutos on astunut voimaan maanantaina (11.2.)

Asiasta kertoi ensin Iltalehti.

Helena on asunut Turun Kakskerrassa siitä lähtien, kun hän palasi Yhdysvalloista Suomeen.

Helena on katsonut, että hänellä on oikeus asua kesähuvilalla, eikä se toki ole ihme ottaen huomioon Suomen viralliset asiakirjat.

Samaan aikaan Yhdysvalloissa on käyty vuosia oikeutta, joka päättyi vihdoin tammikuun lopulla, kun Minnesotan korkein oikeus hylkäsi Helenan valituslupahakemuksen.

Aiemmin Minnesotassa oli päätetty, että Suomessa solmittu avioehtosopimus on pätevä. Sopimuksen mukaan avioliiton päättyessä avieroon Mikolla tai Helenalla ei ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen.

Avioehdossa myös sovittiin siitä, että Helena oli oikeutettu miljoonan euron könttäsummaan avioliitosta.

Helena on taistellut jenkkioikeudessa sen puolesta, ettei avioehto olisi pätevä ja hänellä olisi suurempi oikeus Mikon miljoonaomaisuuteen.

Helena ja Mikko avioituivat vuonna heinäkuussa 2014, ja solmivat tuolloin myös riidan aiheena olleen avioehdon.

Avioero laitettiin vireille Minnesotan osavaltiossa helmikuussa 2020.

Katkera riita omaisuudesta on jatkunut näihin päiviin asti.

Touhu on poikinut myös muita käräjähaaroja, joista viimeisintä puidaan loppuviikossa Turussa. Aiheena on Helenan hakema lähestymiskielto Kakskerran talonmiestä kohtaan.

Mikko on jatkanut elämäänsä eron jälkeen. Hän solmi avioliiton minnesotalaisen Natalien kanssa viime lokakuussa.

Lähde: Seiska