Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin arvioidaan tarvitsevan vuodessa 20 miljoonan euron verran rahaa.

Verrokkina voi pohtia sitä, että suomalainen keskikokoinen loton pääpotti on alle puolitoista miljoonaa.

Harry ja Meghan perheineen saattavatkin olla pulassa. Jos ei uutta rahakasta sopimusta yksityisellä puolella löydy, tulee köysi vetävän käteen. Se tilanne pelottaa äveriään Monteciton kaupungin lisäksi kaukaisessa Lontoossakin, ja paljon.

Brittihovi ei yllä mielikuvituksellisiin öljyemiraattituloihin vaan on yksi maailman keskituloisista hoveista. Se on kuitenkin vaikutusvaltaisin ja tunnetuin, joten taloudessa kompastelu näkyisi ja kuuluisi kauas.

Kuningas Charlesin henkilökohtaisen omaisuuden arvioidaan olevan tänä vuonna noin 735 miljoonaa euroa. Lisäksi hän hallinnoi hallitsijalle kuuluvia varoja rajatusti käyttövaroina.

Kruununprinssi Williamilla, Harryn isoveljellä, on tulevana kuninkaana hallussaan Cornwallin herttuakunta, jonka arvo on reilusti yli miljardin, ja lisäksi ihan henkilökohtaista fyffeä arviolta 90 miljoonaa euroa.

Harryn omaisuuden arvoksi nykyisellään on arvioitu noin 55, kenties 65 miljoonaa euroa.

Arviot ovat summittaisia, varmasti virheellisiäkin, mutta samat luvut toistuvat lähteestä toiseen.

Jos Harry siis tarvitseekin perheensä elantoon nyt noin 20 miljoonaa vuodessa, oli summa viisi vuotta sitten vielä hovissa eläessään paljon vähemmän. Kasvanut inflaatio huomioiden Harryn ja perheen kulungit olivat noin 3,3 miljoonaa euroa.

Harryn ja Meghanin elämän nykysummassa pääosaa näyttelevät asuminen ja turvapalvelut. Niistä he ovat myös haluttomia tinkimään, ja pussin pohja saattaa tulla vastaan.

The Sunin kuninkaallisasiantuntija Matt Wilkinson on esittänyt, että Harryn ja Meghanin kaipaama turvallisuuden taso johtuisi pikemmin pakkomielteestä kuin todellisesta tarpeesta.

Matt Wilkinsonin huomio Sussexien haluttomuudesta asua vaatimattomammin kuvaa perheen ylikulutusongelmaa osuvasti.

Harryn omistamaa luksuslinnaa Monteciton kaupungissa Kaliforniassa ei ilmeisesti ole maksettu käteisellä, vaikka mahdollisesti ostohinta 13,5 miljoonaa olisikin ainakin jossain vaiheessa ollut tilillä rahana. Paitsi jos pari on jo valmiiksi ollut raskaissa veloissa.

Juuri velat tai mahdollinen velkaantuminen tekevätkin Harryn ja Megsin tilanteesta niin tiukan.

Sussexien parin arvo, kyky rahastaa asemallaan yksityisellä sektorilla, näyttää olevan laskemassa.

Myös Archewell-hyväntekeväisyyssäätiö on kaivo, jonka vedenpinta laskee. Yhdysvaltojen verotietojen mukaan säätiön saama lahjoitusten määrä on laskussa. Vuonna 2021 rahaa virtasin sisään 11,5 miljoonaa, seuraavana vuonna enää 1,8 miljoonaa. Käyttökulut ylittivät tuon vuoden keräystulot.

Harryn ja Meghanin Spotify-sopimuksen arvoksi on arvioitu 18 miljoonaa euroa. Sopimus kuitenkin irtisanottiin kesken kauden ilmeisen huonojen tulosten vuoksi. Ainoa tulos oli alisuorittajaksi jäänyt Archetypes-podcast.

Netflix-sopimus on tiettävästi viiden vuoden mittainen ja arvioltaan 80 miljoonaa euroa. Sen pituutta ei tiedetä varmaksi, mutta se lienee katkolla syksyllä 2025. Jos perhe ei saa jatkoa sopimukselle, joka uusimpien tietojen mukaan on ollut Netflixille pettymys, edessä on velkaantuminen.

Sopimukset yhdessäkään eivät kattaisi parin vuosikuluja sopimusten keston ajalta. Teoriassa Harry siis syö 55–65 miljoonan pääomaansa, josta siis on jo maksettu nykyrahassa ehkä 15 miljoonan arvoinen Monteciton-kartanokoti.

Toinen vaihtoehto on, että Harry on jo velkaa tai että hän alkaa velkaantua pian.

On vaikea nähdä, että ”Firma” antaisi entisen keskeisen jäsenensä jäädä virumaan velkavankilaan. Se aiheuttaisi liian pahan kasvojenmenetyksen maailman luultavasti tämän hetken tunnetuimmalle hoville.

Lähde: Seiska