Elina Gustafsson paljastaa nyt shokkieronsa syyn
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström ilmoittivat perjantaina erostaan.
Elina ja Ansku kertovat asiasta yhteisessä Instagram-julkaisussaan.
Tekstissä todetaan, että eroprosessi on ollut raskas, mutta että kaksikko on kiitollinen yhteisestä matkastaan.
– Meidän parisuhteemme on tullut päätökseen. Takana on kaunis yhteinen matka, paljon rakkautta ja seikkailuja.
– Päätökseen ei liity kolmansia osapuolia ja erot tekee aina kipeää, joten toivomme asian suhteen rauhaa. Emme kommentoi asiaa julkisesti tämän enempää, julkaisussa kerrotaan.
Elina on lisäksi jakanut julkaisun Instagram-videotarinoissaan.
Sen yhteydessä ex-nyrkkeilijä paljastaa yllättäen myös syyn siihen, miksi hän ja Ansku erosivat.
Elinan mukaan hän ja Ansku olivat vaiheessa kasvaneet erilleen, ja että nyt heidän on aika jatkaa elämässä eteenpäin yksilöinä.
– Joskus ihmiset kasvavat erilleen ja silloin on uskallettava kulkea omaa polkuaan, Elina totesi.
Elinan ja Anskun erouutinen nousi välittömästi suomalaismedian otsikoihin.
Monet julkkikset, kuten esimerkiksi Piritta Hagman, Vappu Pimiä, Shirly Karvinen sekä Marita Paasonen ovat käyneet kommentoimassa julkaisua sydänemojeilla.
Elina ja Ansku rakastuivat Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kuvauksissa syksyllä 2021.
Kyseisellä kaudella he tekivät historiaa olemalla ensimmäinen samaa sukupuolta oleva tanssipari menestysformaatin suomalaisessa versiossa.
Joulukuussa 2021 he ilmoittivat sosiaalisessa mediassa seurustelevansa. Kesällä 2022 pariskunta muutti yhteen ja keväällä 2023 he menivät kihloihin Elinan kosittua Anskua.
Lähde: Seiska
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Näin isoja ovat Harryn ja Meghanin lapset – harvinainen kuva julkisuuteen!
- Janni Hussi ottaa kantaa erohuhuihin: ”Vääränlainen vaimo”
- Stefan Thermanin ökytila tuli myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Rita ja Aki Mannisen lomalla pelottava hetki: ”Kauhea tilanne!”
- Elina Gustafsson muistelee Anskua – ”Jotenki tosi brutaalia”
- Kasinorakastajan blogi: Mihin meitä viet ministeri Rantanen?
- Vyyhti Prinssi Harryn ympärillä kiristyy – ”Hänen on aika lähteä kotiin”
- Kerttu Rissaselta paljastus Amanda Harkimosta – Amanda kertoo käskyttäneensä Kerttua
- Sanna Marinilta harvinainen perhepäivitys
- JP Kukkosen ex-vaimo Netta katosi eron myötä julkisuudesta – luksus kelpaa edelleen