Heippa kaikille!

Tässä synnytyskertomukseni. Jos et halua lukea mun jaarituksia, niin oleelliset tiedot synnytyksestä löytyy lihavoituna tekstin lopusta ja voit hypätä suoraan sinne.

Täällä kirjoittaa nyt sitten tuore äiti. Lpaseni syntyi 1.1.2021 klo 12.27 Naistenklinikalla alatiesynnytyksellä ja synnytys tosiaan käynnistyi lopulta luonnollisesti havahtuessani ensimmäisiin supistuksiin 1.1. klo 2 jälkeen yöllä. Meille oli aika varattu Naistenklinikalle 1.1. klo 10 synnytyksen käynnistykseen, jos synnytys ei muuten olisi lähtenyt käyntiin, sillä laskettu aika oli 30.12 ( ei niin kuin media kirjoittaa uuden vuoden aattona).

Minun raskauteni ei olisi annettu mennä pidempään yliajalle raskausdiabeteksen takia, koska siihen liittyy kuulemma riskejä. Niitä käsittääkseni oli vauvan liiallinen painon nousu ja myös riskiryhmissä istukan toiminta voi heikentyä huomattavasti yliajalla. Oli miten oli niin painon kanssa minua peloteltiin ehkä hiukan liikaakin. Meidän vauva painoi 3,1 kg, kun otettiin syntymäpaino ja lastenlääkärin tarkastuksessa se oli vain 2,9kg. Nyt ruokimme pientä tarkkaan ja säännöllisesti, että paino lähtee terveeseen nousuun ja vauva kehittyy.

Kävimme juhlimassa uudenvuodenaattoa vielä ravintola Saslikissa ja meillä oli pöytävaraus lempiravintolaani. Syötiin kolmen ruokalajin menu ja kaikki meni tosi hyvin. Merkkiäkään käynnistyvästä synnytyksestä ei ollut ilmassa. Oltiin kotona n.klo 21 illalla.

Juuri ennen puolta yötä, kun olimme sängyssä menossa nukkumaan niin aloin tuntemaan suunnatonta pahoinvointia ja vatsakipua. Tätä en kuitenkaan olisi osannut yhdistää raskauteen. Oksensin peräti kolme kertaa, jonka jälkeen helpotti. Vain vatsa oli hiukan arkana. Nukahdin ja heräsin kauheisiin kipuihin kahden jälkeen. Jarkko oli juuri nukahtanut, niin en sitten olisi tohtinut herättää ja kärvistelin siinä tunnin ennen kun aloin olla niin tuskainen, etten pystynyt olemaan enää hiljaa. Meille neuvottiin puhelimessa, että saa lähteä heti, kun siltä tuntuu ja sanoin, että parempi nyt kun liian myöhään. Pukeminenkin alkoi olla jo niin hankalaa, kun supistukset tiheni ja se alku,kun se supistus alkaa on jotain sanoinkuvaamattoman tuskaista.

Pääsin sitten vihdoin autoon ja automatkan selvisin kohtalaisesti, mutta perillä en meinannut enää pystyä vauvan sykkeiden kuunteluun, kun en pysynyt paikallani ja kipu vaan yltyi. Silloin luulin, että kai tässä lähtee kohta taju.Tässä vaiheessa en miettinyt enää pätkääkään, mikä kivunlievitys olisi luonnonmukaisin ja blaa blaa mitä kaikkea hienoa sitä etukäteen kuvittelikaan vaan sanoin, että nyt täräytät sitä mikä on kaikista vahvinta ja vie kivun pois. Kätilö myös tätä suositteli ja sanoi, että kivuista on tarpeetonta kärsiä turhaan, vaan se on kaikkien kannalta parempi mitä vähemmän tunnet kipua.

Anestesialääkäri oli kiireinen ja sain ilokaasua, Tens-laitteen ja lämpöpussin alkuun. Nämä kaikki oli mulle vähän niin ja näin. Ilokaasulla sai nyt itsensä vähän enemmän pyörryksiin ja ajatuksen muualle, mutta ei se kipuihin sillä tavalla oikeasti auttanut. Lopulta anestesialääkäri vihdoin tuli ja sain epiduraalipuudutuksen. Sain sen 2 kertaa kahden tunnin välein ja lopussa vauva oli jo niin alhaalla, että sain enää puolikkaan.

Tässä kokeillaan ilokaasua. Kokemuksena ihan jees. Isikin taisi maistaa ;)
Isi sai levätä viereisellä penkillä ja sairaala tarjosi myös musiikkia mitä sai itse laittaa vapaasti soimaan soittimesta. Siellä olisi heidän laitteiden kautta saanut vaikka oman soittolistan.

Minulta meni sairaalan vessaan noustessani puudutusten välissä lapsivesi, eikä tarvinnut puhkaista kalvoa. Tuo räjähdys oli kuulunut vessasta suoraan huoneeseen asti ja Jarkko ja kätilö naureskelivat, että oho nyt meni kyllä vauhdilla. Ehdin jo huolestua kun vesi oli vihreää, mutta onneksi mitään ongelmia ei ollut.

Tosiaan pähkinänkuoressa koko juttu tiivistettynä, niin alkuvaihe oli pahin. Pahoinvointi oli tosi voimakas ja supistukset kun alkoi, ne oli sietämättömiä. Osasin kuitenkin kuunnella kehoani juuri oikein ja teimme todella viisaan päätöksen lähteä juuri oikeaan aikaan sairaalaan. Jos lähtömme olisi viivästynyt esim. puolellakin tunnilla olisi kipuja joutunut kestämään paljon pahempana ja mahdollisesti paljon pidempään. Myös anestesialääkäri oli kiireinen tuona päivänä ja saimme hänet onneksi pienen odottelun jälkeen sopivasti paikalle. Kun sain puudutuksen, niin elämä voitti. En tarvinnut enää ilokaasua ja lepäilin vaan sängyssä, mutta olin niin jännittynyt, etten saanut nukuttua. Olin siinä kultani kanssa ja rentouduimme ja selailimme puhelimia ja jutustelimme kaikkea normaalia ja odotettiin tietysti kovasti, että saataisiin lapsi maailmaan.

Kätilöt oli aivan ihania. Oli niin turvallinen olo koko sairaalassaoloajan ja jotenkin heidän se välittäminen ja läsnäolo oikein huokui sinä yönä ja aamuna. Tuntui kuin olisin ainoa synnyttäjä ja kaikki keskittyisi vain minuun. Sellaisen tärkeän olon he saavat varmaan useat tuntemaan ja se on hienoa.

Kun ponnistusvaihe alkoi en ollut tuskissani, mutta tunsin kevyitä supistuksia. Puudutuksen vaikutus oli juuri sopivasti laskemassa. Tämä ns. synnytysvaihe itsessään tuntui jotenkin tosi helpolta ja se tuntuu oudolta sanoa edes ääneen. Huusin ponnistusvaiheen aikana, mutta en tiedä huusinko siksi, että olin nähnyt, että niin tehdään elokuvissa ja sarjoissa, vai sattuiko minuun niin paljon. Lähinnä tunsin päätä ponnistaessa ahdinkoa ja kiristävää tunnetta, mutta kun tiesin että pitää ponnistaa niin ponnistin sitten oikein kunnolla, niin että riittää.

Synnytys näin jälkikäteen ajateltuna tuntui sen verran mukavalta, että voisin kyllä harkita hankkivani lisää lapsia helposti. Raskausaika minulle oli henkisesti melkoinen matka, eikä niinkään fyysinen ollenkaan ja nyt olen onnellinen, kun nuo tunnekuohut ovat vähän väistyneet. Olen kasvanut älyttömästi ihmisenä matkalla äidiksi ja siitä olen iloinen. Myös parisuhteemme on nyt älyttömän vankalla pohjalla ja meillä on niin vahva side, että tulemme toivottavasti olemaan loppuelämämme yhdessä. Jarkko oli aivan älytön tuki ja turva koko matkan ja rakastavampaa miestä saa kyllä etsiä. Kiitän joka päivä siitä, että olen saanut tällaisen onnen elämään ja muistan myös kertoa sen, kuinka paljon rakastan<3.

Meidän ensitapaaminen <3
Oma tytär ekaa kertaa sylissä<3

Kätilö sanoi, että olen luotu synnyttämään ja tämä menee hänen synnytysten top-listalle, kun oli niin hienot ponnistukset ja synnytys kaiken kaikkiaan. Kaikki ajoittui jotenkin täydellisesti. Omalle synnytyskokemukselleni antaisin arvosanan 9,5.

Puoli pistettä lähtee pois hiukan liian kovan kipuasteen takia alussa. 10++ saa kyllä Naistenklinikan koko henkilökunta ja erityisesti kätilöt hienosta tuesta ja työstä loppuun asti.

Oltiin sairaalaassa 2 yötä, että vauvan verensokerit saatiin seurattua ja sitten päästiin kotiin. Itse olin jo niin hyvässä kunnossa, että lähdin synnytyksen jälkeen levättyäni pienelle kävelylle ja kävin nappamassa evästä vähän yli 12h synnytyksen jälkeen. Kotona kävi sitten vähän hassusti ja kaaduin ulkona koiran kanssa ulkona ollessa, mutta onneksi vaikka siltä tuntui niin ei nyt ihan paikat revenneet :D Pientä takapakkia tuli kipujen suhteen, mutta nyt alkaa jo tuntua, että olen kunnossa. Painoni on sama, kun neuvolan ensimmäisessä punnituksessa. OMS-kuntoon on 4kiloa vielä :).

Tällainen siitä tuli <3

Kivunlievitys lääkkeellinen: Ilokaasu;Epiduraali

Säännölliset supistukset alkaneet:1.1.2021 02:00

Kohdunsuu täysin auki:1.1.2021 09:45

Ponnistusvaihe alkanut:1.1.2021 12:17

Synnytyksen kesto

  1. vaihe 7 h 45 min

Aktiivisen ponnistusvaiheen kesto:

Ponnistusvaihe alkanut – Synnytys:

10 min

3. vaihe 0 h 30 min

Seuraavaksi kerron miten meidän ensimmäinen viikko on sujunut, mutta jo tässä vaiheessa kiitos kaikille hurjasti onnitteluista ja kaikista viesteistä ja täällä voidaan koko perhe oikein hyvin <3

 

Aiheet