Äitiyteen liittyviä pelkoja ja ajatuksia!

Lapsen saaminen on melkoinen matka kaiken kaikkiaan.

Me olimme puhuneet mieheni kanssa, että jos lapsi tulee joskus niin se tulee ja se olisi ihanaa. Emme kuitenkaan miettineet sitä mitenkään sellaisena asiana, että sitten kun on se ja se hetki niin aletaan tekemään lapsia tai nyt yritetään. Olimme positiivisen raskaustestin selvittyä todella iloisia, yllättyneitä ja pikkuhiljaa aloimme haaveilemaan arjesta pienen ihanan vauvan kanssa.

Monilla ensimmäiset pelot alkaa kuitenkin jo ennen raskautta. Moni suunnittelee lapsen tekoa ja odottaa raskaaksi tuloa kovasti. Jo silloin alkaa ensimmäiset mahdolliset pelot, että mitä jos en tulekkaan raskaaksi? Milloin tulen raskaaksi?

Sitten kun huomaat olevasi raskaana vaihtuu pelko jo toiseen. Kestääkö raskaus, mitä jos tämä meneekin kesken?

Minulla oli alussa vasta juuri aloitettu elämäntapamuutos ja vain viikkoja ennen todettu vakava anemia, d-vitamiinin puutos ja muita terveysongelmia. Huoleni siitä, että raskaus jatkuu ja kestää oli suuri. Ei kukaan halua tulla raskaaksi ja sitten menettää lastansa. Tämän pelon uskon toteutuvan lähes jokaisen odottavan äidin kohdalla jossain vaiheessa.

Odotusaika on pitkä ja keskivaihekkin on sellainen, kun ei tunne kunnolla liikkeitä, että huoli herää helposti pienistäkin asioista. Itse lähdin kerran kesken pois töistä itkien, kun en tuntenut vauvan liikkeitä, mutta olin tuntenut jo jotain pientä joskus. Totuus oli se, että vauva oli vielä niin pieni, että liikkeitä oli lähes mahdoton tuntea ja se nukkui masussa lähes kaiken aikaa. Ostin kotiin dopplerin eli ultrauslaitteen, että sain paniikin sattuessa kuunneltua vauvan sydänääniä.

Loppuvaiheessa olen silloinkin pelännyt. Mitä jos vauva on lititstynyt mahassa seksin aikana, mitä jos olen nukkunut väärässä asennossa, mitä jos pieni kolaus pöydän kulmaan aiheutti jonkun repeämän istukkaan ja vaikka sun mitä. Ja ihan turhaan. Mitä jos mun sokeriarvot nousi liian koholle ja vauva sai jonkun shokin?

Välillä jotkut ihan järjettömät ajatukset valtaavat mielen ja mieheni on sitten pitänyt mua kainalossa ja rauhoitellut mut sänkyyn lepäämään. Huoli siitä, että saadaan tämä lapsi ylipäänsä maailmaan on ollut suuri. En tiedä, mistä tuollainen järkyttävä menettämisen pelko jo tässä vaiheessa kumpuaa, enkä tiedä, kuinka moni tällaisesta kärsii raskaana, mutta itsellä se on esiintynyt ajoittain todella voimakkaana.

Monille yksi suurimpia pelkoja on myös synnytys. Tätä minä en osaa pelätä jostain syystä ollenkaan. Minua ei kipu pelota. Olen valmis sietämään sen ja teen mitä tahansa vauvan hyvinvoinnin eteen. Jännittää toki onko synnytys kenties helppo vai vaikea? Meneekö joku pieleen, niin sellaiseen ei osaa kukaan etukäteen vastata, eikä siihen myöskään voi vaikuttaa. Apuna on osaava henkilökunta ja tärkeintä on itse vaan koittaa olla niin mahdollisimman rentona, kun tilanteessa suinkin voi olla.

No voin vaan kuvitella minkälainen on äidin jatkuva huoli, kun vauva on maailmassa. Onko sillä kylmä, onko sillä liian kuuma. Onko vauvalla kaikki hyvin, hengittääkö se kun se nukkuu jne.? Mitäköhän kaikkia maailman huolia sitä keksii?

Olo vanhempana ja äitinä ei varmastikkaan aina ole helppoa ja ajatus siitä on jännittävä. On maailman hienointa tulla äidiksi. On myös pelottavaa saada sellainen vastuu. Kaiken kaikkiaan uskon, että asiat menee ihan omalla painollaan ja virheiltäkään ei vältytä, mutta kun on armollinen itselleen ja muistaa, että tekee aina parhaansa niin se riittää <3

Lapsi on jo täysiaikainen ja saisi tulla mikäli haluaa, mutta nyt odotellaan vielä 3 viikkoa koska se oikea H-hetki sitten on. Jännittää ihan jumalattomasti, että miltä se synnytyksen käynnistyminen sitten oikeasti tuntuu? Entäs se kuuluisa hetki, kun saa ekan kerran oman lapsensa syliin?

Tätä kaikkea jäämme odottamaan innolla. Nyt on aikamoiset bileet tuolla vatsassa, mutta olen ollut hyvin rentoutunut, muistanut levätä kunnolla, tehnyt kaikkea kivaa, mitä vielä olen halunnut ja nauttinut vain rakkaani seurasta.

En rehellisesti sanottuna ole koskaan ollut näin onnellinen. Ensi vuosi näyttää todella valoisalta myös, kun työasiat ovat jo nyt asettuneet paikoilleen ja olen valmistunut koulusta. Jatko-opintosuunnitelmatkin on valmiina. Mutta nyt katson ensin ihan rauhassa miten arki alkaa tämän uuden tulokkaan kanssa ja keskityn vain siihen. Kaikki muu tulee sitten, kun sen aika on tämän jälkeen.

-Henna