Nymfomaanin päiväkirja – teini-iän ongelmat

Varjo
Aikaa kului, siitä kun isäpuoleni teot paljastuivat. Hän joutui vankilaan, mutta ei tarpeeksi pitkäksi ajaksi. Elimme äitini kanssa nyt kahdestaan. Meidän välinen side oli vahvempi kuin koskaan.
Äitini ei ollut ennallaan tapahtumasarjan tultua julki, hän oli silminnähden järkyttynyt tilanteesta. Se oli täysin ymmärrettävää. Hän ei suostunut antamaan itsellensä anteeksi, ettei huomannut minun ahdinkoani. En syytä häntä. Isäpuoleni oli pitänyt asian niin hyvin salassa, ettei olisi ollut edes mahdollista, että äitini olisi siitä saanut tietää.

Muutimme eri paikkakunnalle äitini kanssa kahdestaan, ikään kuin olisimme jättäneet vanhat huonot asiat taaksemme. Mutta niin ei ollut. Eivät ne mihinkään kadonneet.
Aloin käymään terapiassa, tällä kertaa ihan oikeasta asiasta. En enää valehdellut, ettei mikään ollut hätänä. Samoin teki myös äitini. Olihan tämä asia koskettanut myös häntä.
Vihdoinkin pääsin aukaisemaan padot, jotka olivat pidätelleet salaisuuksieni puroa. Vaikka isäpuoleni oli nyt lukkojen takana, tajuntani valtasi pelko, pikkuhiljaa se alkoi ottamaan haltuunsa kaikki ajatukseni.
Kuin musta varjo olisi laskeutunut pääni sisälle. Se sama varjo minkä näin usein huoneeni ovella, se sama varjo joka peitti huoneeni ulkopuolelta tulevan valon. Isäpuoleni varjo.
En päässyt pakoon ajatuksiani. Yritin juosta niin kovaa kuin jaloistani vain pääsin, mutta en kyennyt karkaamaan omilta ajatuksiltani.
Koska en päässyt pakenemaan itseltäni, päätin karkoittaa pahan olon, joka mylläsi sisälläni, alkoholilla. Heti ylä-asteelle päästyäni ajauduin väärille urille. Aloin liikkumaan porukoissa jotka eivät tehneet rikkinäiselle minälleni mitään hyvää.

Täällä kukaan ei tiennyt menneisyydestäni mitään, enkä aikonut myöskään kertoa. Täällä olin ihan eri ja uusi ihminen. En tiedä oliko se hyvä vai huono asia.
Äitini joutui tekemään töitä enemmän kuin koskaan, jotta olisimme pärjänneet. Hänestä tuntui pahalta olla kotoa pois niin paljon, varsinkin kun menneisyyden tapahtumat kummittelivat vielä molempien mielissä.
Nyt asuimme kuitenkin kahdestaan, eikä ollut vaaraa, että minua hyväksikäytettäisiin. Vai oliko sittenkin?
Kotini oli lähes poikkeuksetta viikonloppuisin tyhjä. Äiti teki myös viikonloppuna töitä. Se oli täydellinen tilaisuus pitää kotibileet. Koska kaveriporukkani koostui alaikäisistä, etsimme joka viikonloppu hakijan, jonkun joka hakisi alkoholia meidän puolestamme.
Pikkuhilja aloimme tutustua meitä vanhempiin, täysi-ikäisiin poikiin, jotka toimittivat juhlajuomaa meille ja liittyivät seuraamme.
Last Mangosta humaltuneena aistini eivät olleet enää terävimmillään. Tämä ei ollut ensimmäinen kertani humalassa, mutta tämä oli sellainen kerta mikä ei unohdu.
Seurassamme oli eräs poika, joka oli jo täysi-ikäinen. Tummat tuuheat hiukset, ruskeat silmät ja hyvin pitkä. Hän ei kiinnostanut minua henkisellä tasolla, mutta seksuaalisesti.
Itseasiassa en ollut kiinnostunut kenestäkään sen syvemmin. Monilla ystävilläni oli ihastuksia taikka jopa poikaystäviä, mutta minulla ei tullut mieleenkään, että seurustelisin jonkun kanssa joskus.
Menimme tummahiuksisen pojan kanssa minun huoneeseeni. Siellä saisimme olla rauhassa.
Huoneeni ei näyttänyt enää samalta kuin ennen. Vaaleanpunainen prinsessaverhoni oli väistynyt sänkyni yltä ja tungettu kaappiin pölyttymään. Värit huoneessani eivät enää olleet hempeitä ja vaaleanpunaisia, vaan kovia ja tummia.
Se oli ehkä minun tapani päästä eteenpäin tässä loputtomassa suossa.
Mainitsin aiemmin, että tämä olisi kerta mikä ei unohdu, sillä vaikka olin neitsyyteni jo periaatteessa menettänyt isäpuolelleni, halusin sen tapahtuvan eri tavalla.
Minulla oli edelleen tallella salaisuuksien arkkuni, missä olin pitänyt isäpuoleni hirveitä tekoja salassa. Piilotin nämä samat asiat sinne uudestaan, en kertoisi näistä kenellekään muulle kuin psykologilleni.
Menimme istumaan tummahiuksisen pojan kanssa sängylleni. Hän kysyi olenko neitsyt. En ollut varma mitä vastata. Kukaan ei halunnut olla neitsyt, mutta en myöskään halunnut sanoa ääneen, etten ole, koska ajatukset kuinka se tapahtui ottivat vallan mielessäni.

Pudistin päätäni. En ole. Hän alkoi lähestyä minua, otti hellästi kiinni päästäni ja suuteli minua. En ollut koskaan aiemmin suudellut ketään. Hän silitti minun poskeani ja juoksutti kättään pitkin kehoani.
Miksi tämä silti tuntui pahalta? Minulla oli ristiriitaiset tunteet. En ollut varma pidänkö tästä vai en. Vanhat muistot kaappasivat ajatukseni.
Peräännyin, mutta vain hetkeksi. Olin päättäväinen ja komensin itseäni mielessäni unohtamaan isäpuoleni teot.
Jatkoimme rauhallisin askelin. Hengitykseni salpasi, yritin rauhoitella itseäni. Jokainen ajatus tuntui taistelulta, jokainen hengenveto sodalta. En ollut varma voitanko enää.
Nyt se tapahtui, hän oli sisälläni. En pitänyt siitä tunteesta. Hän ei voinut olla huomaamatta tuskaa viestittävää ilmettäni. Hän kysyi vielä kerran olenko varma, etten ole neitsyt. Nyökkäsin taas.

Kun hän oli lopettanut ja olimme pukeneet yllemme, jäin vielä huoneeseeni yksin. En tiennyt mitä ajatella tästä. Olin kamalassa humalatilassa, eivätkä ajatukseni kulkeneet selkeästi.
Oliko tämä nyt sellainen suunta mille haluan lähteä? Käytinkö minä häntä hyväkseni vai hän minua? Vai oliko tämä ihan normaalia? Mistä minä tietäisin mikä olisi normaalia.
Päätin miettiä asiaa tarkemmin kun olen selvinpäin. Sammuin sängylleni ja vaivuin unien sekamelskaan.
xx