KATRI SORSAN ELÄMÄÄ: Some ja väkivalta..

Loppua kohden on ihana kirjoittaa tavastamme olla äiti ja isä. Jokainen joka on elämäämme seurannut tietää, että uskomme kiintymyssuhteisiin ja etenemme lapsentahtisesti. Asia mitä en ole koskaan katunut. Uusille vanhemmille suosittelen oman vaistonsa kuuntelemista alusta loppuun asti. Meillä on toiminut lapsen kanssa keskustelu ja avoimuus. Poikamme kiukuttelee todella harvoin (Elias 2,5v). Hän on kiltti nuori herra, joka sanoo kiitos ja anteeksi. Hän osaa rakastaa, halata ja ilmaista tunteensa. Meillä niitä saa ilmaista. Oli ne sitten hyviä tai huonoja.

Meillä päivittäin sanotaan:

”Rakastan sinua kuuhun ja takaisin.. NIIN paljon, että en voi käsilläni näyttää.”

En halua koskaan katua, että en sanonut..

”Rakastan sinua!”

..tarpeeksi usein. Eliakselle näytetään ja sanotaan miten paljon häntä rakastetaan.

Se on mielestäni asia, mikä lapsen on tärkeä kuulla monesti päivässä. Meillä muutenkin kehutaan ja kannustetaan. Olen myös huomannut, että lapsen kanssa voi puhua helposti monestakin asiasta.

”Äidillä on tänään kiire töihin.”

Annan aina kaksi vaihtoehtoa:

”Puetaan joko kivasti yhdessä ja tehdään siitä leikki… tai.. äiti joutuu pukemaan väkisin. Äiti ei halua pukea väkisin.” (Jokainen vanhempi varmasti tietää miten ikävä on kiireessä pukea lasta väkisin..)

Poika valitsee aina kiltisti pukemisen. Samalla laulan ja lasken sormia ja varpaita. Näin pukeminen on lapsentahtista ja mukavaa!

Se toimii meillä.

Nyt paljon puhuttaa..

Lapsi ansaitsee vanhempansa huomion. Hän tarvitsee sitä. Minusta on hyvä nostaa vanhempien turha somen käyttö asiaksi, mistä keskustellaan. Lapsen ei kuullu kilpailla tietokoneen tai puhelimen kanssa. En halua, että lapseni kokee ”vihaa” tietokoneita kohtaa. Mieheni muistaa lapsuudesta sen, että vanhemmat olivat paljon koneella töiden takia. Sasu vihaa tietokoneita vielä tänäkin päivänä. Se mitä hän pienenä koki vaikuttaa häneen vieläkin. Tämä tietenkin oli eri asia, koska hänen vanhempansa tekivät koneella TÖITÄ. Nyt on paljon eri vapaa-ajan palveluita, mitä vanhemmat käyttävät.

Olen itse myös ollut netissä, vaikka lapseni on kotona, mutta me touhuamme ja leikimme paljon lapsemme kanssa. Kun sanon paljon.. niin melkein joka hetki. Elias on kuitenkin meidän ainut lapsemme ja meistä on kiva leikkiä. (Varsinkin nyt nautin siitä enemmän, kun palasin töihin. Kaikki on ilmeisesti kiinni tasapainosta.) Kun poikamme on kotona olemme läsnä ja kuuntelemme. Aina on silti parantamisen varaa. Siksi myös päätin poistaa Instagramin, Twitterin ja kohta poistan julkiset Facebookkini. Netti vie minulta liian paljon turhaa energiaa ja haluankin keskittyä hyvän energian luomiseen. Huomasin eksyväni välillä Instagramiin tai Facebookkiin turhaan, vaikka sainkin/saan vielä hetken netissä roikkumisesta palkkaa… silti. Huomasin myös, että ilkeät kommentit vaikuttavat mielialaani. Kun poistan blogini poistan samalla murheeni.

Mielestäni kampanja oli hyvä! Eräs tv-kasvo+monet muut ovat asiasta toista mieltä. (Tv-kasvo mainittu, koska tämä inspiroi minua kirjoittamaan. Hän on upea äiti ja mahtava persoona. Nimi jätetty julkaisematta ja tämä kirjoitus ei ole loukkauksena kirjoitettu. Lisäsin hänen ajatuksensa kampanjaa kohtaa, koska se saa kirjoituksesta konkreettisemman.)

Hänen mielestään kampanja on huono ja hän arvostelee sen alusta loppuun.

Tässä muutama kommentti..

-”Olen nyt lukenut kaiken Helsingin kaupungin somevanhemmat tuomitsevasta korppikampanjasta ja skannannut keskustelupalstoja, joissa perusteluna mm. puheterapian tarpeen lisääntymiselle tarjoillaan meidän huonojen äitien ja isien liiallista SOMEilua… Hoh hoijaa. Pakko vielä kerran avautua täällä omassakin SOMEssa ja käyttää TÄMÄKIN aika pois läsnäolosta (nukkuvien) lasteni luona. …”

-”Puhelimen räpläämisen rinnastaminen väkivallantekoon (kuten tässä kampanjassa tehdään) on mielestäni edesvastuutonta.”

Uskallan olla asiasta eri mieltä.

Olen todella monta kertaa mieheni kanssa törmänneet seuraavaan…

Menemme koko perhe leikkipaikkaan, missä vanhemman KUULUISI vahtia lasta. Vanhemmat(osa) ”nököttävät” puhelimet kourassa. Lapsi tekee sillä välin kaikkea tuhmaa.. kuten lyö, ottaa muilta kädestä ja joskus asettaa myös itsensä vaaralliseen tilanteeseen. Muutaman kerran olen joutunut sanomaan vanhemmalle:

”Voitko vahtia lastasi.. se tuolla repii muita hiuksista..Olen itse nyt muutaman kerran kieltänyt, mutta nyt olisi hyvä jos äiti itse puuttuisi.”

Näitä esimerkkejä meillä on ja paljon… Nyt ei puhuta vain yhdestä tai kahdesta kerrasta..

Ymmärrän, että vertaaminen vakivaltaan on todella raju vertaus. Se voi ärsyttää monia, mutta vertaus on hyvä. Pahimmillaan se voi olla juuri sitä. Tästä on meidän normaalien äitien turha raivostua. Tiedämme, että somen käyttömme ei ole mennyt siihen pisteeseen. Hyvä muistutus, että se voi pahimmillaan mennä siihen pisteeseen, että se on henkistäväkivaltaa.

Huomasin miesten järkevän ja rauhallisen tavan käsitellä asiaa, kun luki keskustelua liittyen kyseiseen postaukseen. (Kaikki nimet jätetty julkaisematta.)

Mies:

”Postasin jo aiemmin erääseen toiseen ketjuun ajatukseni kampanjaan suhtautumisesta. Näin se meni. – Mielestäni kampanjaa raivokkaasti mollaavissa kommenteissa on uskomaton määrä lukutaidottomuutta. Tahallistako? En osaa sanoa. Tunnutaan väittävän, että kampanja haluaa syyllistää ylipäätään kaikesta älylaitteiden käytöstä, vaikka otsikko täysin selvästi kertoo aiheena olevan välinpitämättömyyden tasolle kohonnut laitteissa roikkuminen. Väitetään, että vain fyysinen väkivalta on oikeaa väkivaltaa, vaikka sana jo sankirjaselityksenkin mukaan kattaa myös henkisen väkivallan. Naisten kokemaan syyllistämiseen en osaa kantaa, koska en ole nainen, mutta itselleni ei tuota mitään vaikeuksia nähdä, että kyseessä on vanhemmuus ylipäätään, ja että minäkin voisin istua tuossa pallotuolissa.”

Mies:

”Väkivaltarinnastus ärsyttää selvästi. Kampanja on ollut sikäli onnistunut, että on herättänyt keskustelua. Läsnäolo lasten elämässä on jatkuva haaste. Kyse ei ole somesta mediana. En voi myöskään lukea hesaria tai katsoa televisiota omaan maailmaani vetäytyen aina kun huvittaa. Lasten kanssa pitää elää arkea: leikkiä, pelata, ulkoilla, lukea, kysellä läksyjä ym. Kyllä tällaisesta saa ja täytyy meitä vanhempia muistuttaa.”

Kun taas vertaa monen naisen kirjoittamia kommentteja…

Nainen:

Mä oon miettinyt, että saakohan tän jengin mielestä lapsia hoitaessa tehdä kotitöitä. Siis kun en mä voi antaa lapselleni jakamatonta huomiota esim. tiskikonetta täyttäessäkään. Mä en tajua miten sosiaalinen media on eri asia. Ja mitä noihin uusiin juttuihin tulee, niin käsittääkseni lelutkin pantiin pannaan haitallisena niiden tullessa lasten elämään.. Hohhoijaa.

Nainen:

Mä olen niin miettinyt tätä ihan samaa. Missä otsikot siitä, kuinka äitien kotityöt tuhoavat kiintymyssuhteen. Äiti keskittyy pyykin lajitteluun, ei huomioi lastaan!

Nainen:

Puhumattakaan autolla ajamisesta! ”Äiti ei nyt voi taaskaan katsoa mikä hieno juttu sulla nyt siellä tällä kertaa on, äiti yrittää nyt edelleen keskittyä liikenteeseen. Anteeksi kulta, ehkä olen välinpitämätön mutta pysytpähän ainakin hengissä.”

????? Hahahah

Tähän minun oli jo pakko kommentoida:

On mielestäni täysin eri asia verrata asioita mitä täytyy tehdä vs. IG-tilin ”pläräily”…. Olemme kuitenkin aikuisia ihmisiä ja meidän pitää ymmärtää ero pyykinpesun ja Facebookin välillä…

Jos tämä olisi ollut kilpailu naiset vastaan miehet … Miehet olisivat vieneet voiton! Toki oli siellä myös paljon hyviä kommentteja naisilta. Tämä blogiteksti tehty silmää vinkaten. Kirjoitin sen myös, kun poikamme oli kotona. Hän tyytyväisesti leikki isänsä kanssa ja nyt menen heidän kanssaan leikkimään. Työni on tehty. Ihanaa iltaa kaikille!