Ilotyttö paljastaa: Asiakkaaksi tuli Oulussa Sipilän näköinen mies!
Terps terskateuvot!
Olin taas joku päivä sitten Oulussa, josta olen aiemmin kirjoittanut blogissani hienona paikkana, erityisen upeana kaupunkina työskennellä. Ne miehet siellä, ai että. Upeat käytöstavat, antavat tippiä, tulevat kun lupaavat, niin ja tietysti myös tulevat-tulevat.
Joo siellä oltiin taas Pohjolan valkeassa kaupungissa kun hotellihuoneen oveen koputti mies määrätietoisesti. Avasin oven, ja siellähän seisoi Juha Sipilä… …n näköinen mies.
Niin, eihän hän tietenkään pääministeri ollut, eikä hänellä ollut Terrafamen pipoakaan päässä. Mutta todellinen kaksoisolento oli kyseessä. Jälkeenpäin tarkistin oikein lehtikuvista, niin silmälaseja myöten näytti Sipilältä.
Naurahdin hänelle ja puheltiin siinä kaikenlaista. Hän kertoi kuulevansa tästä Sipilä-näköisyydestä paljonkin. Ei kuulemma kuitenkaan asu Oulussa.
Paneskelu Sipilän näköisen miehen kanssa oli kyllä kieltämättä hieman erikoinen kokemus. Hän pukki kuin pieni kani, nylkytti elämänsä innosta. Ja koko ajan minun teki mieli kysyä, että mitenkäs se Intian-kauppamatka, entäs valtion omistajaohjaus, oletkos Ylelle postitellut… Sipilän näköinen mies hoiti hommansa ihan jämptisti ja sanoi lähtevänsä ajelemaan Etelä-Suomea kohti, jossa hän oikeasti kuulemma asusteli.
Joskus näitä kaksoisolentoja tupsahtelee, ne ovat hauskoja. Aina yhdessä saa hyvin nauraa.
Olen pannut ”Martin Scorsesen” ja ”Pertti Arajärven” kanssa, olen myös nainut ”Roope Salmista” ja ”Cheekiä”.
Me myös huorien kanssa vertaillaan näitä kokemuksia ja hekotellaan yhdessä. Harmi ettei voi yhteisselfieitä ottaa.
Lähtiessään Sipilän näköinen mies vielä hauskuutti minua.
-KiitoksiaKIN tästäKIN panostaKIN, hän sanoi merkitsevästi.
Pitkään naureskelin mielessäni tälle varjo-pääministerin panoreissulle. Katsoin ulos ikkunasta parkkipaikalle, ja huomasin kuinka hotellin pihalta lähti musta mersu.
Säpsähdin ihan vitusti että mitähän nyt!
Sitten näin tämän SipilänKIN näköisenKIN miehenKIN menevän omaan autoonsa.
Hetken jo jumalauta luulin! Hahah.
Tiesitkö muuten, että nyt on tullut ”Facebookin tuhmempi pikkuveli, jossa haetaan vain seksiseuraa”. Katso alta:
-n-
(Kuvituskuvassa oikea Juha Sipilä)
Ilotyttö paljastaa:
Putous-hemmo tuli panoille
Mieshuorille on nyt tilausta – näin paljon he tienaavat
Suomen naiset, näin teette miehenne onnellisiksi
Voisinko olla yhden miehen horo?
Näin saat miehen nauttimaan taivaallisista suikkareista
Huoran avoin kirje Juha Sipilälle
Tämä poliitikko oli peto sängyssä
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Stefan Therman tyrmistytti karaokebaarissa – ”Oli kyllä raskasta käytöstä”
- Sabina Särkkä sottaisena luksushotellissa – katso kuvat
- Mikael ja Metti Forssellin ökykoti myynnissä – karmaisevat asumiskulut!
- Shirly Karviselta synkkä somepäivitys
- Kim Kardashian poseraa täysin tunnistamattomana – katso kuvat!
- Todella harvinainen kuva julki – tältä näyttävät Harryn ja Meghanin lapset
- Yllätyskäänne Chachi Hildénin rahasotkussa – Jukan tilanne vielä karumpi!
- Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
- Erika Vikman poseeraa lateksissa: ”Tarkoitus oli suututtaa”
- Iida Vainion velkakierre sen kun syvenee

- Iida Vainiolta tunteikas avautuminen Archie Cruzista