Ansa nimeltä tasa-arvo

Tänään vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Päivän tarkoitus on muistuttaa kaikkialla maailmassa elävien naisten arvosta ja oikeuksista. Läheskään kaikissa maissa ei ole itsestäänselvää, että nainen voi tehdä uraa ja hankkia omaisuutta saati edes pysyä hengissä astuessaan kodistaan ulos.

Sen sijaan Suomessa naisten tasa-arvo on jo varsin pitkällä. Työelämä on tullut melko kiitettävästi vastaan perheen ja työn yhteensovittamisessa. Naisia löytyy koko ajan enemmän hallinnosta ja suuryritysten huippupaikoilta. Naiset ovat lähentyneet miehiä jopa niin paljon, että perinteinen naisellisuus ei ole enää kovin suuressa huudossa.

Jos joku haluaa olla ”vain” äiti tai vaimo, valintaansa joutuu selittelemään paitsi lähipiirilleen myös jopa tuiki tuntemattomille ihmisille. Joskus ennen naisen paikka oli kotona, nyt ylitöissä. Naisen pitää haluta enemmän palkkaa, kovempia pestejä ja haasteita sekä venyttää omia mukavuusrajojaan. Kotona sämpylöitä leipova ja netissä roikkuva mamma on muiden mielestä aivovuoto, joka ei halua kehittää itseään ja hukkaa koko elämänsä muiden vuoksi.

Miehen sen sijaan ei tarvitsella selitellä sitä, jos häntä ei yksinkertaisesti huvita tehdä uraa. Ei hotsita, nappaa tai kiinnosta. Kiinnostaisi sen sijaan kovastikin makoilla sohvalla, pelata pleikkaa ja syödä vaikka vähän halvempaa ruokaa, kunhan saa olla rauhassa uramaailman myrskyistä ja palkankorotuksen perässä juoksemisesta.

En näe todellista tasa-arvoa siinä, että ollakseen yhtä arvokas kuin mies, naisen täytyy luopua vapaa-ajastaan ja ”tuottamattomasta” hengailusta. Saippuasarjoja saa katsella, jos haluaa petrata englantiaan. Rennon höntsyilyn sijaan nainen pakottautuu superfitbodyjambalance-tunnille ja hyödyntää jumppatunnin miettimällä yrityksensä kasvumahdollisuuksia. Juoruilua kehittävämpää on verkostoitua kauppakamarissa ja pyörittää vaikka nettikauppaa noin niin kuin harrastusmielessä. Siinä oppii samalla markkinointia, brändäämistä ja kirjanpitoa.

Helvetti. Entä jos haluaa vain möllöttää sohvalla villasukissa ja hikisessä isossa t-paidassa tekemättä mitään, ja katsoa jotain Netflixistä. Ja tasan tarkkaan luen ne suomenkieliset tekstit enkä lähde sarjan jälkeen saunapilatekseen, vaan pyörin netin juorusaiteilla.

En tiedä kuka on luonut tämän vapausansan. Naiset kuvittelevat olevansa entistä osaavampia, pätevämpiä, menestyneempiä ja tasa-arvoisempia. Todellisuudessa naisten käytettävissä oleva rento hengailu ja tuottamaton vapaa-aika vähenee koko ajan. Nainen on huono, jos hän haluaa jäädä kotiin vain siksi, että lapset ovat pienempi paha kuin työ. Kotona olemistakin pitää perustella kasvatuksellisilla seikoilla, hippeilyllä ja luomulla. Naisella ei ole oikeus sanoa, että mua vaan ei huvita eikä kiinnosta.

Miehet eivät ole sen ahkerampia ja älykkäämpiä kuin naiset. Sen sijaan miehillä on pokkaa. Pokkaa olla itsekäs, röyhkeä ja laiska. Surffailla netissä kun pomon silmä välttää ja keskittää energiansa niihin näytönpaikkoihin, joita esimiehet arvioivat. Länkyttää töiden jälkeen kaljatuopin äärellä jääkiekosta, tulla palavereihin valmistautumatta, arvioida kielitaitonsa CV:ssä yläkanttiin ja sanoa osaavansa kaiken, mitä kulloinkin pitää osata.

Niin kauan kun naiset ovat itseään kohtaan tällaisia terroristeja, ei todellinen tasa-arvo voi toteutua. Joka kerta kun lausut sanat perfekktionisti, maksimi, itsensä kehittäminen, haasteista nauttiminen, mukava stressi ja urasuuntautunut, olet väärillä poluilla. Näitä termejä kannattaa käyttää kuten miehet – silloin kun haluat feikata olevasi jumalattoman tehokas uratykki. Feikkaamisesta ei kannata tuntea pätkän vertaa huonoa omaatuntoa. Niin kauan kuin tunnet huonoa omaatuntoa, olet alakynnessä. Joten eiköhän plikat korkata yhdet kuohuvat ja heitetä jalat pöydälle. Olemme sen arvoisia!